Täsä mä olen!

Täälläpä nyt ollaan ja vielä yhtenä kappaleena! On kyllä niin erilainen paikka Suomeen verrattuna, ettei nyt oikeen tiiä mistä ees alottas, nii mää nyt vaan selitän. 

Tästä lähettiin

Lennot tänne meni kivasti, mut olihan se ihan hiton pitkä matka! Etiopiassa se Addis Ababan lentokenttä oli suht pieni, mutta erikoinen. Kolmannella yrityksellä löysin semmosen vessan mihin kehtasi mennä, ku muissa ei ollu paperia ja/tai lattia+pöntönreunus täynnä kus-pis-juttua (tai jottai muuta märkää)... No, vihdoinkin se siedettävän puhas vessa löyty rukoilukoppien vierestä. Positiivista niissä kaikissa oli se, että siellä oli ylipäätään pöntöt eikä pelekästään reikä lattiassa! Noh, se siitä vessatarinasta. Kiinnostaa ihan hirviästi. 

Molemmille Afrikan kentille tullessa piti tarkkaan seurata, että mihinhän tää nyt oikeen laskeutuu. Yleensä ku tullee pimiällä jollekki isomman kaupungin kentälle, niin siellä näkkyy ihan sikana valoja. No, Etiopiassa näky pelkkää pimiää vaikka koko ajan tultiin alemmas. Se oli vähän karua, mutta tosi nätti lasku oli, ja Kilimanjaron kentällä kans! Kilimanjarolla näky pelkkää ruohikkoa, niin ehittiin miettiä siinä, että laskeutuukohan tää asfaltille ollenkaa, mutta kyllä sieltä yks kiitotie löyty! 

Selevää pässinlihhaa

Lentokentällä saatiin viisumit aika näppärästi. Täytettiin lappu, mentiin jonottaan yhteensä kolmelle eri kopperolle vuorotellen. Ekassa kopissa ne katto laput. Siellä toinen niistä virkailijatyypeistä halus kokeilla mun hiuksia, ku ne on niin sileät. Vähän aikaa mää kattoin sitä että kuulinkohan mää nyt ihan oikein, ja näytinki varmaan aika hölömöltä. Sitte se tunki kätesä sieltä pleksin kolosta ja silitti mun päätä... Siitä sitte Katrin kans lähettiin hämmentyneinä hirnuen jonottaan seuraavalle kopille. :D 

Vähänkö tästä tullee pitkä teksti. En oo vielä ees alottanu oikeita juttuja...

Nooo. Sitte tultiin talolle, esittäydyttiin, vietiin kamat huoneeseen, syötiin ja alettiin heti käymään orientaatiojutskia läpi. Ma-ti välisenä yönä tänne oli tullu kaks muutaki uutta asukasta, niin meille neljälle on nyt pidetty sitä orientaatiokurssia. Tänään se jatku kaupunkikierroksella ja swahilin opiskelulla, ja huomenna jatketaan swahilia. 

Kaupungille mennessä käveltiin eka tätä meijän kotikatua jonku matkaa, niin tultiin semmosen tien varteen missä daladalat (paikalliset pikkubussit) kulkee. Ooteltiin siinä vähän aikaa, että tulis semmonen daladala mihin mahtuis vielä viis henkee. Kaikki oli täyteen ammuttu, ja ne on sillon oikeesti tosissaan täynnä! Ovea ei saa siinä vaiheessa enää kiinni, vaan rahastajatyyppi seisoo (ja monesti joku matkustajaki) siinä oviaukossa käytännössä ulkona... Pitää ottaa joku päivä kuva siitä, ku tännään en viittiny.

Meijän kotikatu, Shanty Town Road

Kaupungilla kierreltiin kaikki hyvät paikat, nostettiin rahhaa ja käytiin kaupassa. Oli meleko kuuma, ja meikä hikkoili taas niinku pieni sika. Mutta ihan jännä paikka, eikä afrikkalaiseksi kaupungiksi oo ees niin likanen. Ei tuo keskusta mikkää iso oo, mutta menihän siellä koko ajan kompassi sekasi eikä nyt ois mittää hajua missä on mitäki. Mutta ehtiihän tässä oppia kevään aikana. Talolle tultiin sitten daladalalla. Oli kyllä eksoottista. Pittää pistää meistä yks kuva mkä otetiin siellä, jos ei näytetä siinä ihan apinoilta, mutta en oo vielä saanu sitä kuvaa ku se on tuon yhen Maijun kamerassa. Laskin huvikseen, että siellä oli 22 henkee, eikä siinä vaiheessa seisoen matkustanu ku 2 naista. Että kyllähän tuonne mahtuu. 

Daladala

Talolle tultua syötiin hyvin. Täällä on kolme mamaa, jotka tekee ruuat. Ja onhan se älyttömän hyvvää! Niin että terkkuja Helenalle, että en mää täällä ainakaa näläkää nää! Täällä on nyt lomailemassa kaks tyttöä, jotka oli joskus aiemmin ollu täällä pitempään, niin toinen oli lihonu kuulemma sinä aikana 8kg ja toinen 10kg... Että ootelkaa tätä tulevaa mätisäkkiä siellä ihan rauhassa. Pekka varmaan lähettää mut takasi tänne ku näkee mut seuraavan kerran muualla ku skypessä. Vähän ristiriitasta, että täällä lihavuus on vaurauden merkki, mutta en mää ainakaa rahallisesti täällä rikastu vaikka lihoisin 25kg. No eipä se mittää. Kunto-Partola on ens kesänä taas kovassa käytössä. Huomaako yhtää että mää oon jo hyväksyny, että oon hirviän kokonen ku kotiudun täältä..? :D 

Täällä on x määrä kanoja + kukko, kolme isoa kilpikonnaa, yks kilpikonna-vauva, 4 koiraa, kissa ja aasi. 

Koirat ei ollu kovin söpöjä, ku ne ei ollu pikkukoiria. :P Ne nukkuu päivät häkissä ja yöllä ne on irti tossa pihalla. Paka-kissasta en oo saanu vielä kuvaa, ku se on aina kiikutettu sisätiloista pois, ja ulkona en oo nähny sitä sillain että kamera ois just käjessä. Kanat ja kukko tuolla nokkii menemään. Isot kilpparit on jossai piilossa aina ku mää yritän käyä niitä moikkaan. Pikkukilppari sentään on semmosessa paikassa ettei se mee hukkaan. :) 

Minä ja ystäväni Terttu-Marjatta

Vauveli

Tapahtu täällä yks tympiäki juttu tänään. Yhet naiset täältä talolta oli tulossa takasi tänne, niin tuossa ihan kotikulmilla yheltä niistä pöllittiin käsilaukku. :( Moottoripyörän kyydistä joku tyyppi jäi pois, tuli vaan, otti laukun väkisellä kädestä ja lähti litomaan. Se keneltä laukku vietiin kaatu maahan pitkin pituuttaan, ku se koitti kaikin voimin pitää siitä laukusta kiinni. Katrin kans päästiin heti pitämään kenttäsairaalaa täällä talolla, ku nyt täällä ei oo muita hoitsuja. Puhistettiin haavat ja laitettiin sidokset. Ei ollu onneksi mitään tikattavia haavoja, niin riitti tämmönen kevyt ensiapu. Ois inhottava lähtä tikattavaksi sairaalaan. Onneksi ei tuon pahemmin käyny!

No eiköhän tässä oo ihan tarpeeksi höpötystä kolmen päivän ajalta! Pistetään vielä lopuksi pakollinen vuorikuva.

Kilimanjaro meijän pihasta kuvattuna

Kiitos, hei.