Kilimanjaro Half Marathon - Check !!

Huh. Nyt se on juostu! Aika ei ollu mikkää maata mullistava, 2h 30min, mutta kuitenki! Ja voin kertoa että nyt sattuu niin pirusti poloviin ja lonkkiin ja vähän joka paikkaan. Kävelen niinku pingviini, mutta kai se kuuluu asiaan. Loppujen lopuksi oli ihan siistiä hölökytellä menemään tuolla Kilin juuressa. Maisemista ois tietty voinu nauttia enemmänki, mutta olin joko ihan tuskissa tai jotenki omissa ajatuksissa koko matkan. Oli varmasti fiksuja ja syvällisiä ajatuksia, joista en vaan muista ennää mittää. Huomas kyllä ettei oo juossu ihan hirviästi tänä talavena pitkiä lenkkejä, mutta näköjään puolen tunnin aamulenkit ja sisu riitti. Oulussa ku juoksin kaks vuotta sitte ekan puolikkaan, niin oli matkan aikana jalkapohjat, polovet ja lonkat ihan tulessa, mutta nyt oli varmaan tuon ylämäkiosuuden takia ihan rehellisesti lihakset kippeet. Tuntu ihan mahtavalta päästä puoliväliin, ku alko kivat alamäet. Sai vaan rullata muutaman kilsan, mutta lopussa ku oli melekeenpä tasamaata, niin tuntu taas meleko hirviältä. Henki ois kulukenu, mutta jaloissa ei ollu ennää voimaa. Viimeset kaks kilsaa oli ne kaikista pahimmat, mutta ne meni Nightwishin Last Ride Of The Day-biisin voimalla. Maalissa vaan tihrustin itkua. Tuntu niin pahalta ja hyvältä yhtäaikaa, että sitä on hankala yrittää selittää. Maali oli semmosella isolla stadionilla, missä oli ihan hirviästi ihimisiä. Ihanaa ku Netta oli jääny oman 9 km (jonka piti olla 5km) juoksunsa jäläkeen oottaan mua, vaikka sillä oli tosi kippee olo (siis kuumeinen olo). En tiiä paljoko oli osallistujia, mutta ihan kauhiasti siellä oli porukkaa! Olin vissiin kuitenki niien 2200 ekan joukossa, koska sain hienon 21 Kilimeters-paijan ja hienon mitalin! :) 

Hjuva fiilis

Ai niin, meinattiin muuten myöhästyä koko juoksulta! Soitin la-iltana Alfredille, joka on semmonen huippu taksiukkeli, jolta me aina tilataan kyyti, sillä on meijän numerot tallennettuna puhelimeen ja se sanoo aina meitä sen tyttäriksi ja muutenki se on semmonen ihana köröttelijä. Tilasin siis meille kyyin klo 06.20, niin oltais oltu puolen maissa siellä, ku mulla alako seiskalta se hölökkääminen. Alfred soittaa aina jonku kaverin hakemaan jos se ei ite pääse, niin nytki se sano että lähettää kaverin meitä hakkeen. Oltiin portin eessä, ooteltiin 06.25 asti ja soitin Alfredille että onko se sen kompis tulossa. Se sano että se on varmaan ruuhkassa ja aiko soittaa sille. Ooteltiin vielä 10 min ja soitettiin uuestaan ja Alfred sano että se kaveri on matkalla. Sitä ei alakanu näkkyyn, niin menin kattoon jo varalta pyöränlukkojen numeroita ja aattelin että lähen polokeen sinne. Sitte Alfred soitti ettei se kaveri tuukkaa, niin se tullee ite. Alfred ajjaa muutenki niin hittaasti, ettei ois ikipäivänä ehitty perille ennen ku juoksu alakaa, niin sanoin sille ettei tartte tulla, että voijaan ottaa pyörät. Sitten meillä kävi ihan älytön mäihä ja siihen meijän kohalle ajo semmonen 3-pyöränen koppimopo, bajaj, joka näyttää että se kaatuu millä hetkellä hyvänsä. Hypättiin sen kyytiin ja oltiin oikeen onnellisia. Päästiin ajoissa pelipaikoille 2000 shillingillä, ja annoin sille vielä tonnin tippiä ku olin niin mielissään. Eli happy ending, mutta tuli kyllä mieleen että tää on niiiin Afrikkaa taas. Tulipahan oltua senki ajoneuvon kyyissä. 

Nyt mennee kyllä ihan käänteisessä järjestyksessä tää mun höpötys, mutta selitän nyt kuitenki vielä ilimottautumisesta. Jos ei ollu ilmottautunu online, niin se piti tehä nyt tän viikon pe tai la. Käytiin vasta lauantaina, ku oli ennää yks päivä aikaa saaha se pöpö mikä täällä on kaikilla (nyt 10 12:sta asukkaasta on tai on ollu kippeenä). Ilimottautuminen oli yhessä hotellissa, mihin mentiin täyellä daladalalla, missä mää taas seisoin ovensuussa, mutta kuitenki kokonaan sisäpuolella. Aina yhtä eksoottista tuo bussimatkustaminen täällä. Päästiin hotellille ja etittiin siinä tiski, mistä saatiin lomakkeet täytettäviksi. Kyssyin kynnää lainaan, niin ne emännät vaan kohautti olkapäitä ja oli silleen, että ei meillä oo ylimääräsiä. Onneksi joku mies ystävällisesti lainas kallisarvoista kynäänsä. Kaikki englanninkieliset kaavakkeetki oli loppunu, niin piti kysellä koko ajan että mitäs tää nyt tarkottikaa... Sain numerolapun ja kysyin että pittääkö aamulla vielä johonki ilmottautua, mutta täti sano että eiku juoksemaan vaan. Menin pihalle oottaan että Netta saa oman Fun Run-ilmottautumisen tehtyä, niin kohta tuli paikallinen poika kysyyn, että voinko mää auttaa sitä. Sanoin että joo, iliman muuta, ja katoin sitä sen ilmottautumislomaketta. Huomasin että sillä on osotekohta täyttämättä ja sanoin että tuohon vielä osote, niin se sano ettei sillä oo osotetta. Ok, no tuohon sitte koko syntymäaika (sillä luki siinä pelkkä vuosi), niin se sano ettei se tiiä sitä. Ok, no tohon puhelinnumero, no ei sulla varmaan oo sitä. E-mail, ei sulla varmaan oo sitäkää. Sitte se poika vaan pudisti päätään, niin katoin loput kohat ja ne oli ok, niin sanoin että nonni, sitte tuonne sisälle tiskille viemään lappu, niin saat numeron. Siinä vaiheessa mulle vasta selvis, että se tarvi rahhaa siihen osallistumisseen. Puolikasta se oli menossa juokseen, eli se oli paikallisille se 4000 tsh (2e). Ite olin just maksanu 96 000 tsh siitä, niin aattelin että ei tässä konkurssissa ennää tunnu yks 4000 missää ja sanoin eka että kai mää voin sen sulle sponssata. Sitten siihen vaan alako kerrääntyyn lissää niitä nuoria poikia (noin 15-kesäsiä) ja kaikki oli rahhaa vailla, niin lopulta skippasin koko homman, ku oisin kohta ollu 40 000 shillinkiä köyhempi, eikä tiiä vaikka oisivat nykässy koko lompakon käjestä siinä samalla. Kävi ne siinä vielä yrittään, että maksa vaan mulle ja tolle, mutta ne ois alakanu vaan tappeleen, niin sanoin että sori, en ala. Sitten ne meni jonku toisen mzungun luo koittaan jos se heltyis. 

Jep jep. Tästä tuli tämmönen maratonipostaus, ku ei oikeen mittää muutakaa raportoitavaa oo. Medical wardilla ois vielä yks viikko jälellä. Siellä tuntuu että oon enemmän töissä ku oppimassa, ku oon lääkärin sihteerikkönä kierrolla, ja jos haluan jotaki oppia, niin jouvun kauheesti lypsään tietoo siltä, ku ei se muuten selitä mittää. Eka se oli tosi tyly ja semmonen että musta tuntu että se pittää mua ihan ääliönä. Nyt se on sitte toka viikosta lähtien ruvennu kyseleen aina että mitä tehhään viikonloppuna ja ehotellu ties mitä. Melekonen tyyppi, mutta ku suhtautuu huumorilla niihin sen juttuihin, niin ei mee järki sen kans. 

Mitähän muuta... Täällä on tosiaan kaikki kippeenä, ja näyttää olevan pirun sitkiä tauti vieläpä. Melekeen viikon osa ollu kohta sairaana. Ripulia, oksentelua ja kuumetta. Mää otin aamulla varalta imodiumin samalla ku söin muutaman banaanin aamupalaksi. Ei tuntunu missää aamulla, mutta juoksun jäläkeen, ku tultiin talolle yhentoista aikaan ja syötiin kunnon aamupala, niin siitä lähtien on joka kerta alakanu mahassa vääntään ku on mitä tahansa ruokaa laittanu suuhun. Eli määki näköjään sain sen pöpön, mikä ei kyllä tämmösessä kommuunissa yllätä. Katotaan tulleeko vielä kuumettaki vai selviänkö pelekällä mahalla. Pääasia että tuli vasta juoksun jäläkeen. Nyt ei ennää haittaa vaikka ois vähän aikaa sairaana. Paitsi että salille ois kyllä kiva päästä...

Mutta joo, katellaanpa taas ens viikolla, jos vaikka ois taas jotaki jännää kerrottavvaa vaihteeksi! :) 

-Ampsuli-