Lasten osastolla pööpöilyä ja ihana, kaunis Lake Chala!

Taas on yks viikko menny, ja on niin monta tarinaa kerrottavana, että voi voi! Toivottavasti jaksatte ees puolet lukkee. Tai kattoa vaikka kuvat ja kuvatekstit... Meni vähän pitkään tän kirjotuksen kans. Rupesin kirjottaan tätä tiistaina, yritin julkasta keskiviikkona, ja nyt tää ehkä onnistuu... :)

Oltiin siis kaks viikkoa siellä lastenosastolla. Siellä oli tosi kivvaa, ku hoitajat ja lääkäri oli mukavia ja lapset oli ihania. Silti päädyttiin kuitenki vaihtamaan nyt vielä loppuajaksi synnärille, koska sieltä saahaan eniten irti tästä harjottelusta. Ja on siellä muutenki niin mukavaa. Käytiin perjantaina kysymässä toiselta synnytysosaton lääkäriltä että onko ok jos me tullaan loppuajaksi vielä sinne molemmat, niin se sano että tottakai passaa, ootte tosi tervetulleita ja halasi meitä vielä päälle! Oltiin ihan mielissään ja suupielet korvissa koko loppupäivä! 

Mutta viime viikko oltiin vielä siis pediatricilla. Oli ihan mukava viikko. Rutiinit siellä on samanlaiset joka päivä. Aamulla lääkärinkierto, sitten lasten kans leikkimistä, limukkatauko, haavojen puhistus ja lopuksi lääkkeidenjako. Palovammapotilaita oli lopussa neljä, ja oli taas kerran raastavaa kattoa niitä pieniä ku ne huusi ja pelkäsi aina ku meni ees niien lähelle mitä tahansa tekemään. Yks äiti meni pois aina siksi aikaa ku oli haavanhoito. Me piettiin lapsesta kiinni ja hoitaja putsasi haavat. Niitä hetkiä ei tuu ikävä, voin kertoa.

Leikkihuoneesta löytyy tämmönen astetta friikimpi nukke...

Siellä oli myös yks isompi tyttö, jota oli purru ilmeisesti käärme jalakaan pottuvarpaan tyveen. Ei sitä tarkalleen tiietty mikä sitä on syöny, ku oli ollu pimiää ku se tapahtu, mutta se jalaka oli monta päivää turvoksissa ja tosi kippee säärestä alaspäin, niin tuskin se mistää ötökästä on tullu. Täällä on semmonen joku perinteinen juttu, että käytetään semmosta mustaa, tietyltä alueelta löytyvää laavakiveä tommosiin myrkyllisiin käärmeen- ja ötökänpuremiin. Tehhään viilto siihen purema-/pistokohtaan ja laitetaan se kivi siihen vaikuttammaan, niin se immee sen myrkyn pois. Se tytön mummo oli siis tämän hoijon teheny heti sen pureman jäläkeen (olikohan se su- vai ma-ilta ku se oli tapahtunu), ja sairaalassa sitten hoijettiin lääkkeillä. Annettiin hydrokortisonit ja antibiootit, mutta ei se turvotus siitä ollu lähteny ees vielä torstaihin mennessä. Sitten palattiin back to traditional way ja kokeiltiin uuestaan sitä kivvee. Se keitetään maijossa, niin se saa tehonsa takasi ja sitä voi taas käyttää. Torstaina sitte lääkäri puudutti ja teki partaterällä viillon siihen puremakohtaan, laitto siihen sen kiven ja sitten sidos päälle. Sen annetaan olla siinä siihen asti että jalaka paranee. Näköjään se sitte autto, koska ei sillä se kinttu ollu ennää perjantaina turvoksissa ja paljo paremmin pysty jo kävelemmään. Se kotiutettiin, mutta kivi tais jäähä vielä sinne ässehtimmään. Kai ne ottaa sen ite pois tai käy otattamassa myöhemmin sairaalassa. Mutta joka tappauksessa, lievästi sanottuna oli aika mielenkiintonen keissi taas. :D

Voihan Joshua mikä pikkupoitsu  <3 

Ainiin, kävinhän mää tiistaina tosiaan laittaan tommoset letit päähän! Pienen säätämisen jälkeen löyty joku lettimuija joka tarjoutu ottaan mut piinapenkkiin. Sattu ihan sikana. Vielä enemmän ku sillon ku Pekka värjää mun hiuksia! Mutta oli se sen arvosta, ei menny ku kolme tuntia ja makso hikiset 25000 tsh eli noin 12,5 euroa. Ja nää on kivat. Alakaa vaan pörröttää aika noppeesti, niin katotaan jos kaks viikkoa ees pyssyis jonkunäkösenä ja ottais sitte pois.

Joshua, Felista ja Katri leikkimässä.

Muuten viikko meni viikonloppua ootellessa. Perjantaina meillä iski ihan älytön paniikki töissä aamurapsan jälkeen. Siellä oli kaks viikkoa yhet aussilääkärit vapaaehtoistöissä, niin ne piti siinä viikon aikana muutaman lyhyen luennon raporin yhteydessä, ja perjantaina ne sitten sano heipat, kiitteli jne. Me ollaan mietitty, että meki viimesenä aamuna pietään just sen aamuraportin yhteyessä joku tommonen ”kiitospuhe” tms, ja ei kait siinä mittää, mutta ku hoksattiin että siihen on ennää kaks viikkoa aikaa! Oltiin ihan oikeesti ihan häjissään jo että apua, mitä me sanotaan, miten me pystytään olemaan itkemättä ja apua apua apua ei lähetä mihinkää! Katri yritti muka suomeksi alkaa leikisti pitää sitä puhetta, niin sitä alako ja kahen lauseen jäläkeen itkettää..! :D Me saahaan pikkusen reenata sitä ettei mee ihan poraamiseksi… Mutta oikeestihan meillä on onneksi vielä kolome viikkoa jälellä harjottelua ja kaks viikkoa lommaa, mutta oltiin laskettu ja aateltu onnneksi väärin! :D Mutta silti... Siitä tullee niin kauhia päivä ku pittää sanoa kaikille heipat. Alakaa tärisyttää taas ku aattelee. Mutta ei tänne vissiin ikkuisiksi ajoiksi voi jäähäkkää…

Sitten tuli se viikonloppu! Lauantaina lähettiin Lake Chalalle Tansanian ja Kenian rajalle! Lähtö piti olla klo 12, mutta auton pakkaamisen ja kauppareissun jälkeen kello oli lopulta 13 ku lähettiin ajeleen. Siellä hengailtiin siis leirintäalueilla ja nukuttiin teltoissa. Meillä oli mukana oma kokki, Happy, joka teki meille taas niin hyvät evväät ettei mittää järkiä! Happy oli meillä myös safarilla kokkina ja oltiin sillonki enemmän ku tyytyväisiä! Mutta mennäänpä asiaan. Se järvi on semmonen kraateri, ja leirintäalue on siellä kraaterin reunalla. Tultiin sinne leirintäalueelle ja syötiin lounasboksit. Sen jäläkeen lähettiin uimaan sinne järveen. Meni joku vajaa puoli tuntia ku patikoitiin jyrkässä rinteessä olevaa polokua pitkin alas uiskentelemaan. Aivan hullun kauniit maisemat siellä oli kyllä! Puolet siitä järvestä on Kenian puolella ja puolet Tansanian puolella. Vesi oli ihanan turkoosia ylhäältäpäin katottuna, mahtavan kirkasta ja sopivan lämmintä! Kraaterin ympärillä on savannia. Uitiin siellä järvessä joku puoli tuntia ja kiivettiin takas ylös. Siinä istuskeltiin leirissä ja mitähän me siinä tolskattiin ennen ku päästiin päivälliselle. Alko sopivasti tihkuttaa, niin mentiin ruokailukatokseen ootteleen päivällistä ja pitämään sajetta. Tehtiin siinä kulhollinen sangriaa ruokajuomaksi ja syötiin taas ihana päivällinen.

Siinä valmistuu sangria!

Kyllä, me pelataan mölökkyä tässä...

Sajekki kerkes loppua sopivasti, Louis tuli järvelle suoraan työreissulta ja viritti meille musiikit soimaan ja valot ettei tarvi pimiässä jammailla. Pelattiin mölökkyä, grillattiin vaahtokarkkeja, syötiin, juotiin, jammailtiin, piettiin kivvaa. Oli mukava ilta, mutta kaikki väsähti pikkuhiljaa ja kömpi telttoihin. Mää jäin siihen vielä höpöttään Abun ja Alin kans, ku ei väsyttäny yhtää ku oon tämmönen yöeläjä. Abu oli siis meillä yhtenä kuskina ja Ali oli Louin kans siellä Tangassa työreissulla ja tuli kans sinne järvelle. En nyt ees tiiä oikeestaan mikä tyyppi se oli, mutta ei kait sillä niin väliä. :D Siinä istuskeltiin ja juteltiin kaikessa rauhassa ja mää koitin hävittää meijän viimesiä sangrioita, ku yhtäkkiä alako valot pätkiä. Eka se käväs pois ja sitten sammu kokonaan. Pojat rupes katteleen että mitäs tää nyt on, ku ei ainakaa sähköt menny ku vessarakennuksessa näytti olevan valot kuitenki. Siellä puskassa oli hyeena, joka oli purru sen johon poikki! Ja se oli oikeesti lähellä se elukka! Se ei käyttäyny niinku hyeenat normaalisti käyttäytyy, koska se ei pitäny mittää ääntä ja tuli niin lähelle ihmisiä vaikka näki meijät siinä pihalla. Syömäänhän se ois varmaan ollu tulossa, ku meillä oli siinä kanaa ja muuta grillievästä pöyällä. Ja se ei lähteny mihinkää vaikka pojat piti mekkalaa ja koitti ajaa sitä kauemmas, ja Abu heitti sitä kivilläki. Ei sitte uskallettu jäähä siihen pihalle jos se käy vielä päälle, niin mentiin autoon jatkaan höpötystä. Hauska ku eka mää pelekäsin hiiriiä, jotka oli vähän aikasemmin juoksennellu vessaan menevällä polulla, mutta ton jäläkeen näin (kuvittelin näkeväni) vaan hyeenaa joka puolella eikä ois voinu hiiret vähempää pelottaa! Oli ihan pilikkopimiää, ja mun taskulamppu oli jääny johonki, niin en sitte uskaltanu lähtä vessaan enkä telttaan, niin jäin sitte lopulta sinne autoon nukkuun. Aamulla oli vähän selittämistä että misä se sinä oot nukkunu! :D

Sunnuntaina oli sitte patikkaretki sinne lähiympäristöön. Syötiin aamupala yheksän aikaan ja kympiltä lähettiin käppäileen oppaan johdattamana. Mentiin eka jonku toisen kraaterin reunalle ja lähettiin käveleen sitä ympäri. Oli aika puskasta maastoa, niin pelotti vähän että kohta on käärmeitä nilikoissa kiinni, mutta ei nyt onneksi sattunu kohalle. Nähtiin yhen norsun jämät siinä matkan varrella. Salametsästäjät oli tappanu sen, siltä oli otettu syöksyhampaat ja lihat ja sitten se oltiin poltettu ja jätetty jämät siihen. Se oli jännän näkönen. Kauhian kokoset ne luut ja kallo. Nahkaki siellä lötkötti maassa. Sitten nähtiin apinoita jossain kohtaa ja kaikkia kivoja maisemia tietenki. Käytiin myös Kenian puolella hyppimässä! Nyt voi siis sanoa kävässeensä myös Keniassa. :P

Hanna, Katri, mää ja Anniina

Patikoitiin melekeen neljä tuntia auringonpaisteessa, niin me kaikki palettiin ja oltiin ihan hikisiä ja väsyneitä ja erittäin valmiita suihkuun ja lounaalle ku tultiin takas leiriin. Mentiin vielä Hannan ja Josefinin kans käymään uimassa ennen lähtöä takas Moshiin. Just ku oltiin autoja pakkaamassa lähtökuntoon, niin alko sopivasti sattaa vettä. Oltiin ihan mielissään, että olipa kiva viikonloppu ja silleen, mutta vielä siinä oli seikkailua jälellä… Oli nimittäin "pikkusen" autojen kans ongelmia… Hanna, Anna ja ruotsi-tytöt Linda ja Josefine pääsi talon pakulla perille ihan ongelmitta, mutta Louin autosta, missä oli Louis, Ali ja Katri, meni eka rengas heti alakumatkasta. Siihen vaihettiin joku hikinen vararengas, joka kesti ehkä 10 minuuttia ennen ku se meni paskaksi. Minä, Hanna, Anniina ja Happy oltiin Abun safariauton kyyissä, niin lähettiin sitte ettiin joku paikka missä saatas korjattua se rengas. Käytiin tyre doctorit ja muutama muu paikka kattoon, ja lopulta löyettiinki joku paikka missä joku sai sen jotenki korjattua ja lähettiin viemään sitä takasi. Taas päästiin jatkaan matkaa. Abu kävi sitte tankkaan vähän lissää löpöä autoon, niin kohta auto sammuki sitte tienposkeen. Soitettiin Louille että tulukaahan takasi, että me ollaan nyt vaihteeksi täällä jumissa. Siinä ne koitti selevitellä että mikä on ja mitä tehhään, mutta meille hommattiin taksi millä päästiin Moshiin. Katrin autovalinta meni eniten pieleen, koska se oli Louin kyyissä, joka oli lopulta kaiken selkkaamisen jälkeen takas kaupungissa yheltä yöllä! Eka auto oli siis puoli kuuen aikaan perillä, me puoli kaheksalta taksilla ja Katri sillon ”pikkusen” myöhemmin. Lopulta siis selvisi, että tankissa oli dieselin sijaan vettä. Ja koska tää on Tansania, niin senkää homman selevittely ei mee niinku Strömsössä. Ne oli ootellu huoltoaseman johtajaa vaikka kuin kauan, mutta se ei tullu koskaa paikalle. Seuraavana päivänä ne oli jatkanu selkkaamista, niin se ukko ei ollu halukas maksaan mitään korvauksia mistään. Abu aiko sitten oikeustoimien kautta saaha korvaukset auton hajoamisesta ja se oli myös kuttunu jotku toimittajat tekemään uutisiin jutun siitä huoltoasemasta, että tulis mahollisimman paljo paskaa sen huoltsikan johtajan niskaan. Auto saatiin lopulta korjattua, mutta pikkunen riesa tuli kyllä tuosta tankkauksesta. Että semmonen Lake Chala –reissu! Onpahan muistelemista taas!

Tällä tyre doctorilla ei ollu lääkkeitä meijän renkaalle..!

Nyt ollaan siis seuraavat kolome viikkoa takas synnärillä! Siellä on kyllä niin huippua! Ja nyt oli kiva palata sinne, ku ossaa tehä ja tietää mitä voi tehä jos on tylsää ja voi olla avuksi. Alkuviikko on ollu jo tosi mielenkiintonen, mutta selitän siitä sitte ens kerralla!

-Amppe-

Pediatric ward - Arusha - Rallit

Siinä kolome asiaa, jotka jäi viime viikosta mieleen. 

Pediatricilla eli lasten osastolla alotettiin siis viime viikon maanantaina. Siellä on ihan ylisulosia lapsia, jotka sulattaa meijän sydämet joka päivä! Henkilökunta on tosi mukavaa ja lääkäriki ihan ok, vaikka sen puhheesta ei taho saaha hullukaa selevää ku se vaan mumisee. Siellä on joku noin 30 potilaspaikkaa. Äidit nukkuu lastensa kans samassa sängyssä ja sitten siellä käy päivisin sukulaisia moikkaamassa. Yleisimmät sairaudet tuolla osastolla on pneumonia, malaria virtsatieinfektio ja ripuli. Nyt on yhteensä neljä palovammapotilasta ja sitten yskää, ripulia, oksentelua, malariaa, jonku hyönteisen purema, keuhkokuumetta ja olikohan muuta... 

Tuolla osastolla on tosi mielenkiintosta olla, mutta myös tosi tosi turhauttavaa. Mää en kestä ku kanyylia ei saaha ekalla yrityksellä suoneen, niin sitten se otetaan pois, laitetaan paskaselle penkille leppäämään ja oottelemmaan että katellaan seuraava suoni, ja sitten sillä samalla pistetään uuestaan. Ite ennemmin pistäis sen äitin ostamaan lissää kanyyleita apteekista ku sorkkisin likasella ja aiheuttaisin jonku sepsiksen sille pennulle. Sitten ku niihin ylleensä mennee pelekät i.v.-lääkkeet, eikä käytetä mittää hepariinia tai muita hienouksia (lue: itsestäänselvyyksiä) mitä meillä Suomessa, niin sitten ne vaivalla sorkitut kanyylit mennee tukkoon ja taas jouvutaan huuattammaan. 

Tipanlaittopiste on pihalla partsilla, koska siellä on paras valo.

Toinen turhauttava asia on nuijen palovammojen hoito. Just nyt niitä on vielä erityisen paljo, ku ihmiset tekee tulet sisälle ku on jo vähän viileempää ja satteisempaa. Sitten lapset saa puurot ja veet ja maijot päälle. Yhellä oli syttyny vaatteet tuleen ja yhellä vähän isommalla pojalla oli roskia polttaessa ollu joku painepakkaus siellä roskien seassa, mikä oli sitte räjähtäny käsille ja naamalle. Eka potilaiden äitit puhistaa ne haavat saippuaveellä (!) ja sen jälkeen hoitaja putsaa ne harsotaitoksilla ja keittosuolalla. Sitten siihen päälle laitetaan semmosta palovammoille käytettävää rasvaa, mutta niitä ei peitetä millään, niin niihin pääsee kaikki lika tarttumaan... Toi saippuavesi on kyllä viimenen mitä niihin kannattais käyttää, aargh... Täällä käytetään haavanhoidossa paljo hunajaa, mutta tuolla sairaalassa ei käytetä sitä vaan tuota rasvaa, ja kotona sitten hunajaa. Yks hoitaja on vielä niin kovakouranenki, että sitä oikeesti sattuu jo kattoa. Yks toinen taas puhisti niin hellävarasesti, mutta silti tarpeeksi tehokkaasti, että oli melkein jopa nautinto kattoa vaihteeksi erilaista tyyliä. Mun sydän särkyy joka päivä ku katotaan sitä puhistusoperaatiota ja ne lapset märisee niin paljo ku kurkusta lähtee. Eikä puhettakaa mistää haavanhoidon ajaksi käytettävästä kipulääkityksestä... Varsinki pienimmillä näyttää että henki salpautuu ku sattuu niin paljo. Ja itellä käy melekeen yhtä kipiää. Tässä on pari kuvvaa niistä palovammoista. (Äiti, nää ei oo sulle sopivia kuvia!) 

Tätä on hoijettu jotain reilut kolome viikkoa. Tää on se jolla sytty vaatteet palamaan.

Tää on ihan tuore, kuumasta veestä tullu.

Että semmosta. Tuolla on ihana leikkihuone, missä aina välillä käyvään leikkimässä lasten kans (ja välillä kahestaan, jos kukkaa ei ala meitä)... Kyllä meillä ylleensä on siellä kamuja, niinku nyt tällä viikolla tuolla on ollu aivan ihana 3-vuotias hymypoika Joshua, johon oon ihan rakastunu! Pittää koittaa saaha siitä valokuva ennen ku se kerkiää kottiutua, niin voin sitte muistella sitä. Tännään se oikeen juoksi meijän luo aamulla ku huomasi että ollaan tultu töihin! Sitten sitä piti roikottaa koko ajan ja hömpöttää sen kans. Voi että mikä poitsu! :) 

Hoitsunretale rakensi tornin.

Mzungut ei oo taaskaa siivonnu jäläkiään.

Onneksi leikkihuoneesta löytyy sairaalan ainoot rollaattorit!

Ja taas koitti viikonloppu! Lähettiin perjantaina Arushaan töitten jäläkeen, oltiin yötä ja tultiin lauantaina takasi joskus alkuillasta. Oli kiva reissu akkaporukalla. :) Arusha on ensinnäki semmonen isompi kaupunki tuossa parin tunnin bussimatkan päässä. Bussilippu makso mennessä 2500 shillinkiä ja palatessa 3000 shillinkiä, eli 1,25e ja 1,5e, eli ei mittää. Ilmastoitu bussi ois maksanu 10000 tsh, mutta eihän me nyt viittä euroa aleta bussista maksaan, herrajjumala! :D 

Meillä oli mennessä kiva matkaseuralainen vähän aikaa. Me istuttiin viiestään siellä ihan takapenkissä ja parin penkkirivin päässä oli semmonen tyttö äitinsä kans. Se tyttö kyyläsi meitä ihan ihimeissään, että mitä noi oikeen on, niin se sen äiti laitto sen tulemaan sinne meijän luo. Mää istuin siinä keskimmäisenä käytävän kohalla, niin otin sen sitte syliin, niin sai ihan urakalla ihimetellä mzunguja. Suu auki se vaan katteli niinku ois jonku paskahalavauksen saanu, mutta kyllä se siitä sitte alko pikkuhiljaa lämpeneen, hiplaili meijän kaikkien käsikorut ja rappasi mun kynsiä. Aika pitkään se siinä istuskeli, ja välillä kävi äitin luona ja tuli vielä kerran käymään ihan vapaaehtosesti meijän luona uuestaan. 

Söpösti hämmästyny matkaseuralainen.

Arushaan päästyä kello oli sen verran paljo, ettei keretty ku mennä buukkaamaan huone hotellista, jota joku oli suositellu, ja sen jäläkeen mentiin syömään. Oltiin tän meijän hotellin nettisivuilta luettu, että niillä on meksikolainen ravintola siellä. Me niiiin nähtiin jo sangriakannu ja ihanaa ruokaa nokan eessä, mutta totuus oli vähän toinen. Se oli niin kytynen paikka, että katottiin menu läpi ja todettiin että parempi syyä jossai muualla. Otettiin kuitenki yhet oluet ja pikku-snacksit, jotka oli kaikki semmosia mikrossa lämmitettäviä. Niissä meni kuitenki niin kauan että alako ensin jo naurattaan, mutta sitten ku alako olla oikeesti kiljuva näläkä, niin alako -tuhisuttaa- ja oltiin jo ihan hermona. Vihdoin saatiin melekeen oikia tilaus ja melekeen oikia lasku ja lähettiin toiseen paikkaan. Siellä oli hyvät evväät ja jopa livemusiikkia! Myös tupakanmaistattajatyttöjä pienissä mekoissa. Ei muuten Suomessa nykyään tulis tommoseen markkinointiin lupia..! :D Sieltä mentiin sitte johonki kytyseen yökerhoon ja aikasin nukkuun, ku se oli oikeesti niin kytynen (ja oltiin siellä liian aikasin). Mutta jaksettiinpahan herätä aikasin aamupalalle ja shoppaileen!

Näkymiä 7. kerroksesta.

Hotellihuoneen ikkunasta tämäki.

Lauantain tavotteena oli löytää punasia hiuksia mulle ja Annalle lettejä varten. Ei löyetty, niin humputeltiin kaikki rahat sitte Masai-marketilla. Siellä oli kaikkee tota kivvaa turistikrääsää ja koruja, niin mehän tultiin ihan hulluiksi siellä. Onneksi tuli sade ja rahatki melekeen loppu, niin lähettiin lounaalle ja sitte bussiasemalle. Africafessa vejettiin ihanat lounaat, ja cappuccinot ja kakut päälle, niin ai että oli ihimisen hyvä olla! Arusha oli ihan ok, mutta Moshi on kivempi. Toi oli likasempi ja siellä oli liikaa ihimisiä jotka alako seuraan ja koitti kaupata ties mitä. Meinattiin sitäpaitsi jäähä heti bussiaseman nurkilla bussin alle, ku se kaahas kauhiaa kyytiä. Mutta selevittiin hengissä ja päästiin turvallisesti kottiin kaupunkilomalta! :)

Uijui.

Sunnuntaina oli rallit! Mentiin Katrin kans kattoon, ku kettää muuta ei kiinnostanu niin paljo että ois klo 6.30 kehannu olla lähtövalamiina. Toi TVL:n omistaja Louis oli siellä ajamassa. Toi kisa järjestettiin tuolla jossai yhen kylän sorateillä, niin sinne piti mennä nuin aikasin ennen ku suletaan muijen autojen kulku. Silti siellä meni aina välillä daladalaa, henkilöautoa, polokupyörää ja ties mitä maitokärryä. Sitte vaan ihimiset huito että väistäkääpä vähän tuota nopiampaa tulijaa. Pyörittiin siellä siis tvl:n hiacella meijän kuskin Akramin kans, ja sitten oli myös omalla autolla yhet Akramin ja Louin kaverit. Vaihettiin aina välillä paikkaa, käytiin kaupungissa lounaalla ja mentiin taas takasi. Louis keskeytti ekan kierroksen jäläkeen, ku sillä meni vaihelaatikko rikki. Oltiin kuitenki loppuun asti seuraamassa palkinnonjaot sun muut, ja oltiin klo 18.30 kotona, eli kellon ympäri kekkuloitiin. Oltiin aika poikki, ku oli tosi aurinkoinen päivä ja ei voinu juua vettä kauheesti ku päästiin vaan kerran vessaan koko päivän aikana. 

Siinäpä se mennee.

Hiacen katolta oli hyvä katella mitä näkkyy.

Välillä piti keksiä jottai kehittävvää tekemistä.

Kivasti oli porukkaa kattomassa ku kura lentää.

Mun mielestä tässä on ihan tarpeeksi höpötetty taas. Musta tuntuu että mää oon joka välissä kirjottamassa blogia ja oppimispäiväkirjaa, ku nää viikot mennee niin hiton noppeesti. Ja nää mennee vielä joka viikko noppeemmin! En kestä! Kohta ollaan saatu harjottelut harjoteltua ja sitte ollaan kohta Kilillä Anniinan kans ja sitte on hyvästelyviikko ja sitten kottiin, byäääh! Onko täältä pakko lähtä? Millon voi tulla takasi? Ahistaa.

-Ahistunu Amppe-

Se oli semmonen viikon mittanen traffic jam vessojen läheisyydessä

Nytstä ois taas kakkatarinoita kerrakseen. Oli pienimuotonen vatsatautiepidemia sitte koko talossa. Ainoostaan puoltoista viikkoo sitten tullu Anniina jäi paitsi tästä ihanasta kokemuksesta. Onneksi muut 11 asukasta sai rampata vessassa ihan kilipaa! Yhtä vessaa on vejetty niin urakalla että siitä rivasta mistä se vessa vejetään, on lähteny palanenki jossai vaiheessa... 

Paras paskakeskustelu käytiin kyllä viime viikolla Jonaksen kans. Tätä ei varmaan kannattais jakkaa blogissa, jota lukkee esimerkiksi mummot ja mummit ja muut sukulaiset... Muutenkaa tää ei välttämättä aukee ihan täysin, mutta mää voin ite höröttää tälle jutulle joskus vuojen päästä ku luen ommaa blogia ja ikävöin Afrikkaa. Mutta anyway, tässä se nyt kuitenki tulee lyhhyijen taustatietojen kera:

Oltiin siis lähössä puntille, ku vihdoinki oli loppuviikosta semmonen olo että vois jotaki jaksaa tehä. Normaalisti tehhään salilla melekeenpä aina joku kuolettava crossfit-reenihommeli lopuksi, ylleesä joku amrap eli as many rounds as possible jottai liikkeitä tietty määrä. Mää menin kuitenki vielä käymään vessassa ku oltiin jo suunnilleen ovella lähössä Amegille käveleen. 

Mää vessareissun jäläkeen: "I can't do any amraps today. My stomach is still f***ing with me..." 

Jonas: "My stomach is f***ing with me also, but I don't give a shit."

Mää: "Yeah, me neither... Or actually I do..."

Jonas: "Yes, you just did." 

Ja sitte kivasti alako naurattaa tuo koko tilanne ja koko hiton mahatauti. Ja se, että täällä meijän pikku kommuunissa ei kyllä mikkää pysy salassa. Tai ei ees tarvi pysyä... Mutta ei muuten tehty amrappeja sillä reissulla. 

Muuten meni viikko ihan ok. Töissä oli tavallista, paitsi että meijän osaston ehottelijalääkäri oli loppuviikosta pois töistä, niin sitä tuuras semmonen mukavampi lääkäri. Sen kans oli kiva olla kierrolla. Se hoki koko ajan sanaa "ammattikorkeakoulu", minkä se luki mun nimikortista... Ossaapahan ainaki nyt yhen sanan suomea, wuhuu. Vähän kyllä riittämätön olo meinas tulla välillä tuolla osastolla, ku ei oo ees mahollisuutta ottaa ekg:tä potilaista, joilla ihan helposti vois olla joku sydäntapahtuma meneillään. Siis koko sairaalassa ei oo ekg-laitetta. Ja jos vaikka huomaat verenpainetta mitatessa, että syke on epätasanen ja sanot siitä lääkärille, niin ei nää vissiin sille mittää voi, vaikka joku rytmihäiriö oiski... Kai ne siirtää toiseen sairaalaan sitten jos ois vaikka niin paha rytmihäiriö, että menis muuten tila selkeesti huonommaksi. Mutta näillä mennään. Tällä viikolla alako viimeset neljä viikkoo harjottelua, eli lasten osastolla ollaan nyt Katrin kans yhessä! Oli kiva eka päivä tännään, mutta kirjottelen tarkemmin siitä ens kerralla! 

Torstaina mentiin koko porukan voimin tuohon lähelle El Ranchoon syömään Jonaksen jäähyväisateria. Kaikki ruotsalaiset oli safarilla pe-la, ja sunnuntaina Jonas lähti sitte Zanzibarille töihin ja sieltä se jatkaa reissua sitten vaikka mihin ympäri maailmaa. Ei yhtää käy katteeksi, ei. Mutta siis nyt meitä on täällä 11 ihmistä: 4 ruotsalaista ja 7 suomalaista. Nyt maaliskuun aikana ei tuu kettään uusia, mutta vissiin yhteensä kolome lähtee. Ollaan suunniteltu taas kaikkea menoa kaikille viikonlopuille. Iskee vaan kauhia ahistus päälle ku tulee vastaan se viimenen viikonloppu, minkä jälkeen lähetään kotiin... Apua.

Mää muuten tein yhen pikku muutoksen lomasuunnitelmiin! Sitten ku meillä on perjantaina 11.4. viimenen päivä töissä, niin sitten siinä seuraavana maanantaina (jolloin mun piti alkuperäsen suunnitelman mukkaan olla jo Zanzilla) lähen ton meijän uuen Anniina-tyttösen kans reippailemaan tuonne Kilimanjaron huipulle! Tiiän, oon hullu idiootti, mutta niinku oon kerran todennu aiemminki, niin tyhymäähän se ois olla menemättä ku kerran tässä juurella ollaan! Zanzibar jaksaa ootella seuraavaan kertaan. Ja mää väitän että Kilissä on enemmän elämystä ku Zanzissa, vaikka seki on kuulemma hieno ja kaunis paikka. Ja siellä sais kyllä aurinkua muuallekki ku nenänpäähän. Mutta nyt ku toi hitsin Anniina tuli tänne ja alako heti hehkuttaan sitä Kiliä ja on ollu koko ajan sinne menossa, niin sitten se hinku ja pakkomielle tarttu muhunki. Sitten mää mietin että meenkö Katrin ja Hannan kans löhöttään Zanzibarille vai Anniinan kans jäätymään Kilimanjarolle, niin päätin sitten haastaa itteni ja ottaa ton äkkiseltään vaikiamman kuulosen tarjouksen vastaan. Ja oishan se nyt tylsää jos Anniina joutus yksin lähteen sinne oppaiden kans. :) Onhan tuo hele... hirviän kallis reissu, mutta varmasti sen arvonen kokemus! Kärvistellään sitte kotona köyhänä.

Sovittiin kyllä tyttöjen kans, että tullaan jossain vaiheessa uuestaan tänne ja vallotettaan toi vuori vasta sitte, mutta ihan varalta meen jo nyt, niin ei vaan jää käymättä. ;) Pittää vaan ostaa/vuokrata nyt sitten lämmintä vaatteita ja vaelluskengät ja mitähän lie kaikkea sille reissulle. Ostin lauantaina sentään pipon, mutta muita kamppeita käyn kattoon joskus myöhemmin. Nyt ei ollu ihan semmonen moodi päällä, että ois mitään lämpimiä vaatteita teheny mieli ostella. Oli niin sairaan lämmin ku kierreltiin tuolla semmosella hirviän kokosella kirpputorialueella,  että jo se pipon ostaminen tuntu todella hullulta. Siellä siis paikalliset myy lahjotustavarana saatuja kirppisvaatteita, jotka ei oo käyny vaikka jossai uffilla kaupaksi. Siellä on laijasta laitaan tavaraa, ja halavalla lähtee, varsinki ku jaksaa tingata tarpeeksi. Myös Kiborilonissa käytiin taas vaihteeksi. Mää rakastuin yhteen kangaan ja oli pakko ostaa se, vaikken aikonu ennää tarvia niitä. Teetän siitä varmaan hammeen.

Tässä loppukevennykseksi pari kuvvaa mun ja Anniinan päälläseisontatreeneistä... Kaikkea hullua sitä keksiiki alakaa reenaamaan. :D Myös facebookissa leviävä kyykkyhaastehommeli kuuluu meijän iltajumppaan! Mutta vähänkö tuossa päälläseisonnassa kehittyy noppeesti! Ekalla kerralla (viikonloppuna joku päivä?) vejin kuperkeikan ku horjahin, mutta nyt pyssyy jo aika hyvin! Välillä meinaa vaan vähän reppeillä... :D

"Oota ku nyt mua alako pierettään!"

Nousee nousee!

Pyssyy pyssyy!

Että tämmöstä. Ei oo oikeen mittää kuviakaa mitä lisäillä tänne, mutta koitan taas ryhistäytyä senki suhteen! Tällä viikolla on luvassa siis lasten osastolla pörräilyä ja lasten säikyttelyä. Viikonloppuna mennään käymään joko lauantaina päiväseltään tai pe-la yön yli Arushassa, mikä on tuossa jonku matkan päässä semmonen vähän isompi kaupunni. Mulla ois tavotteena löytää sieltä punasia hiuksia, niin voisin laitattaa ens viikolla sitte letit piähän. Eka aattelin että emmää nyt mittää lettejä ala laittaan, mutta on ne ainaki muilla ollu niin kivan näköset, että pittää itekki kattoo passaisko mun pallopäähän semmoset. Jos ei passaa, niin otan pois. Sunnuntaina on sitte rallit täällä Moshissa, mitä mennään kattoon ku Louis ajjaa siellä.

Mutta katellaan taas! Mua kiusaa nyt niin ärsyttävä sääski tässä koko ajan että hermo mennee! Lähen raapiin kinttujani tuonne sänkyyn. Heippa!

-Amppeli-

Kilimanjaro Half Marathon - Check !!

Huh. Nyt se on juostu! Aika ei ollu mikkää maata mullistava, 2h 30min, mutta kuitenki! Ja voin kertoa että nyt sattuu niin pirusti poloviin ja lonkkiin ja vähän joka paikkaan. Kävelen niinku pingviini, mutta kai se kuuluu asiaan. Loppujen lopuksi oli ihan siistiä hölökytellä menemään tuolla Kilin juuressa. Maisemista ois tietty voinu nauttia enemmänki, mutta olin joko ihan tuskissa tai jotenki omissa ajatuksissa koko matkan. Oli varmasti fiksuja ja syvällisiä ajatuksia, joista en vaan muista ennää mittää. Huomas kyllä ettei oo juossu ihan hirviästi tänä talavena pitkiä lenkkejä, mutta näköjään puolen tunnin aamulenkit ja sisu riitti. Oulussa ku juoksin kaks vuotta sitte ekan puolikkaan, niin oli matkan aikana jalkapohjat, polovet ja lonkat ihan tulessa, mutta nyt oli varmaan tuon ylämäkiosuuden takia ihan rehellisesti lihakset kippeet. Tuntu ihan mahtavalta päästä puoliväliin, ku alko kivat alamäet. Sai vaan rullata muutaman kilsan, mutta lopussa ku oli melekeenpä tasamaata, niin tuntu taas meleko hirviältä. Henki ois kulukenu, mutta jaloissa ei ollu ennää voimaa. Viimeset kaks kilsaa oli ne kaikista pahimmat, mutta ne meni Nightwishin Last Ride Of The Day-biisin voimalla. Maalissa vaan tihrustin itkua. Tuntu niin pahalta ja hyvältä yhtäaikaa, että sitä on hankala yrittää selittää. Maali oli semmosella isolla stadionilla, missä oli ihan hirviästi ihimisiä. Ihanaa ku Netta oli jääny oman 9 km (jonka piti olla 5km) juoksunsa jäläkeen oottaan mua, vaikka sillä oli tosi kippee olo (siis kuumeinen olo). En tiiä paljoko oli osallistujia, mutta ihan kauhiasti siellä oli porukkaa! Olin vissiin kuitenki niien 2200 ekan joukossa, koska sain hienon 21 Kilimeters-paijan ja hienon mitalin! :) 

Hjuva fiilis

Ai niin, meinattiin muuten myöhästyä koko juoksulta! Soitin la-iltana Alfredille, joka on semmonen huippu taksiukkeli, jolta me aina tilataan kyyti, sillä on meijän numerot tallennettuna puhelimeen ja se sanoo aina meitä sen tyttäriksi ja muutenki se on semmonen ihana köröttelijä. Tilasin siis meille kyyin klo 06.20, niin oltais oltu puolen maissa siellä, ku mulla alako seiskalta se hölökkääminen. Alfred soittaa aina jonku kaverin hakemaan jos se ei ite pääse, niin nytki se sano että lähettää kaverin meitä hakkeen. Oltiin portin eessä, ooteltiin 06.25 asti ja soitin Alfredille että onko se sen kompis tulossa. Se sano että se on varmaan ruuhkassa ja aiko soittaa sille. Ooteltiin vielä 10 min ja soitettiin uuestaan ja Alfred sano että se kaveri on matkalla. Sitä ei alakanu näkkyyn, niin menin kattoon jo varalta pyöränlukkojen numeroita ja aattelin että lähen polokeen sinne. Sitte Alfred soitti ettei se kaveri tuukkaa, niin se tullee ite. Alfred ajjaa muutenki niin hittaasti, ettei ois ikipäivänä ehitty perille ennen ku juoksu alakaa, niin sanoin sille ettei tartte tulla, että voijaan ottaa pyörät. Sitten meillä kävi ihan älytön mäihä ja siihen meijän kohalle ajo semmonen 3-pyöränen koppimopo, bajaj, joka näyttää että se kaatuu millä hetkellä hyvänsä. Hypättiin sen kyytiin ja oltiin oikeen onnellisia. Päästiin ajoissa pelipaikoille 2000 shillingillä, ja annoin sille vielä tonnin tippiä ku olin niin mielissään. Eli happy ending, mutta tuli kyllä mieleen että tää on niiiin Afrikkaa taas. Tulipahan oltua senki ajoneuvon kyyissä. 

Nyt mennee kyllä ihan käänteisessä järjestyksessä tää mun höpötys, mutta selitän nyt kuitenki vielä ilimottautumisesta. Jos ei ollu ilmottautunu online, niin se piti tehä nyt tän viikon pe tai la. Käytiin vasta lauantaina, ku oli ennää yks päivä aikaa saaha se pöpö mikä täällä on kaikilla (nyt 10 12:sta asukkaasta on tai on ollu kippeenä). Ilimottautuminen oli yhessä hotellissa, mihin mentiin täyellä daladalalla, missä mää taas seisoin ovensuussa, mutta kuitenki kokonaan sisäpuolella. Aina yhtä eksoottista tuo bussimatkustaminen täällä. Päästiin hotellille ja etittiin siinä tiski, mistä saatiin lomakkeet täytettäviksi. Kyssyin kynnää lainaan, niin ne emännät vaan kohautti olkapäitä ja oli silleen, että ei meillä oo ylimääräsiä. Onneksi joku mies ystävällisesti lainas kallisarvoista kynäänsä. Kaikki englanninkieliset kaavakkeetki oli loppunu, niin piti kysellä koko ajan että mitäs tää nyt tarkottikaa... Sain numerolapun ja kysyin että pittääkö aamulla vielä johonki ilmottautua, mutta täti sano että eiku juoksemaan vaan. Menin pihalle oottaan että Netta saa oman Fun Run-ilmottautumisen tehtyä, niin kohta tuli paikallinen poika kysyyn, että voinko mää auttaa sitä. Sanoin että joo, iliman muuta, ja katoin sitä sen ilmottautumislomaketta. Huomasin että sillä on osotekohta täyttämättä ja sanoin että tuohon vielä osote, niin se sano ettei sillä oo osotetta. Ok, no tuohon sitte koko syntymäaika (sillä luki siinä pelkkä vuosi), niin se sano ettei se tiiä sitä. Ok, no tohon puhelinnumero, no ei sulla varmaan oo sitä. E-mail, ei sulla varmaan oo sitäkää. Sitte se poika vaan pudisti päätään, niin katoin loput kohat ja ne oli ok, niin sanoin että nonni, sitte tuonne sisälle tiskille viemään lappu, niin saat numeron. Siinä vaiheessa mulle vasta selvis, että se tarvi rahhaa siihen osallistumisseen. Puolikasta se oli menossa juokseen, eli se oli paikallisille se 4000 tsh (2e). Ite olin just maksanu 96 000 tsh siitä, niin aattelin että ei tässä konkurssissa ennää tunnu yks 4000 missää ja sanoin eka että kai mää voin sen sulle sponssata. Sitten siihen vaan alako kerrääntyyn lissää niitä nuoria poikia (noin 15-kesäsiä) ja kaikki oli rahhaa vailla, niin lopulta skippasin koko homman, ku oisin kohta ollu 40 000 shillinkiä köyhempi, eikä tiiä vaikka oisivat nykässy koko lompakon käjestä siinä samalla. Kävi ne siinä vielä yrittään, että maksa vaan mulle ja tolle, mutta ne ois alakanu vaan tappeleen, niin sanoin että sori, en ala. Sitten ne meni jonku toisen mzungun luo koittaan jos se heltyis. 

Jep jep. Tästä tuli tämmönen maratonipostaus, ku ei oikeen mittää muutakaa raportoitavaa oo. Medical wardilla ois vielä yks viikko jälellä. Siellä tuntuu että oon enemmän töissä ku oppimassa, ku oon lääkärin sihteerikkönä kierrolla, ja jos haluan jotaki oppia, niin jouvun kauheesti lypsään tietoo siltä, ku ei se muuten selitä mittää. Eka se oli tosi tyly ja semmonen että musta tuntu että se pittää mua ihan ääliönä. Nyt se on sitte toka viikosta lähtien ruvennu kyseleen aina että mitä tehhään viikonloppuna ja ehotellu ties mitä. Melekonen tyyppi, mutta ku suhtautuu huumorilla niihin sen juttuihin, niin ei mee järki sen kans. 

Mitähän muuta... Täällä on tosiaan kaikki kippeenä, ja näyttää olevan pirun sitkiä tauti vieläpä. Melekeen viikon osa ollu kohta sairaana. Ripulia, oksentelua ja kuumetta. Mää otin aamulla varalta imodiumin samalla ku söin muutaman banaanin aamupalaksi. Ei tuntunu missää aamulla, mutta juoksun jäläkeen, ku tultiin talolle yhentoista aikaan ja syötiin kunnon aamupala, niin siitä lähtien on joka kerta alakanu mahassa vääntään ku on mitä tahansa ruokaa laittanu suuhun. Eli määki näköjään sain sen pöpön, mikä ei kyllä tämmösessä kommuunissa yllätä. Katotaan tulleeko vielä kuumettaki vai selviänkö pelekällä mahalla. Pääasia että tuli vasta juoksun jäläkeen. Nyt ei ennää haittaa vaikka ois vähän aikaa sairaana. Paitsi että salille ois kyllä kiva päästä...

Mutta joo, katellaanpa taas ens viikolla, jos vaikka ois taas jotaki jännää kerrottavvaa vaihteeksi! :) 

-Ampsuli-