Viimenen viikko synnärillä ja SAFARI !!!

Voe hyvänen aika miten siisti viikko oli! Ei voi älytä vieläkää mitä kaikkee tässä on tullu tehtyä ja nähtyä! Alotan nyt kuitenki nuista harjottelujutuista. Viimenen viikko synnärillä, yyyh! :( 

Oli aika rauhallinen viikko harjottelussa. Maanantaina yks synnytys, tiistaina yks oli syntyny just ku mää tulin osastolle, keskiviikkona synty kolme, joista mää sain ottaa yhen vastaan, ja torstaina vielä yks. Olin tuossa viimesessäki kätilöimässä, mutta oli kyllä tympiä että just se synnytys jäi mun viimeseksi, koska se oli niin kauhia... Siinä oli semmonen mua vähän nuorempi, ensisynnyttäjä, joka oli ollu jo muutaman päivän osastolla, ku sitä ei hyövänny laittaa kotiakaa, ku se asu niin kaukana. Se jännitti kauheesti kaikkia tutkimuksia ja oli tosi arka ja pelokkaan olonen koko ajan. Hyvä ku anto ees kunnolla sikiön sykettä kuunnella. Torstaiaamuna sillä sitten alko se synnytys, ja sille alotettiin oksitosiinitippa, että homma menis joutusammin. Sikiökalvotki siltä puhkastiin sillon heti aamuvuoron alussa. Se oli kauhian kippee ja se jotaki jutteli ja itki ja kyseli lääkäriin perrään vähän väliä. Koko ajan siinä oli sentään joku hoitajista lähellä, vaikka monesti ne saattaa siellä "salissa" yksinki köllötellä kaikessa rauhassa ja käyään vaan välillä kattoon miten mennee. Se vaikutti niin kippeeltä (oon varmaan maininnukki ettei täällä mittää kipulääkkeitä käytetä synnytyksissä), niin menin sitte hieroon sen selkää vähäksi aikaa. Se tarttu mua käjestä ja liikutteli sitä aina sinne mistä se halus mun hierovan. Siinäpä se päivä sitten meniki. :D Se nimittäin sano vähän ajan päästä toiselle hoitajalle swahiliksi, etten mää saa lähtä mihinkää. Hoitaja kokeili mitä se sanoo siihen, että mää menisin lääkärin kaveriksi kierrolle, niin se sano mulle "please sister, don't go anywhere", niin mää sitte jäin siihen sen kaveriksi. :) Se oli niin ihana ja kiitollinen, että mulla oli kyllä sympatiat täysin sen puolella. Ei tuntunu missää seistä siinä vieressä melkeen neljä tuntia hieromassa selkää ja sen jälkeen hoitamassa synnytystä. Oli kiva, ku se puhu englantia, niin ei tarvinnu tyytyä sanoon vaan "pole" aina ku tuli supistus. Toi "pole" on kätevä sana. Sitä voi käyttää joka tarkotukseen, jos haluaa osottaa myötätuntoa jotain kohtaan ja/tai ku on pahoillaan jonku puolesta. Jos lyöt varpaas pöyänjalakaan, joku sanoo "pole". Jos joku on sairas tai omainen kuolee, sille sanotaan "pole". Ihan sama mikä asia ja kuinka huonosti se on, niin aina voi sanoa "pole", ja toinen vastaa siihen "asante = kiitos". Mulle esimerkiksi yks kätilö sano keskiviikkona "pole" ku mulla oli roiskahtanu verta paijalle. Mää vaan naurahin ja sanoin "asante". Myös "nyt vähän pistää" on täällä "pole". ;)

Mutta palataanpa tähän viimeseen synnytyskertomukseen, joka ei valitettavasti oo mikkää kaunis tarina... Se nainen oli kyllä ihana, ku se välillä aina silitti mun kättä ja hoki että "thank you sister, I will never forget you, I want to have a child like you, I can't thank you enough, God bless this sister..." ja kaikkee tuommosta. Mää vaan koitin sille sanoa että sitä varten mää täällä oon, että autan sitä. Sitten ku se itki koko ajan ja porukalla meinas mennä hermo siihen, niin mää koitin sitä psyykata ettei itkis vaan säästäis ne voimat siihen ku pittää alakaa ponnistaa sitä lasta pihalle. Oli se vähän aikaa hilijaa, mutta sitten se taas alako itkiä. Mutta eipä se ollu mittää siihen verrattuna mitä se oli sitten ku sen ois pitäny oikeesti alakaa pukkaamaan sitä penskaa pihalle. Se vaan kilju sillon ku sen ois pitäny työntää. Ja se kilju niin lujjaa että meinas korvat hajota! Selitin vuoron jäläkeen Katrille tätä juttua, niin se oli vaan, että "Aaa, sieltäkö se kuulu?", eli se siis kuulu yläkertaan asti... Se nainen vaan pelekäs niin paljo sitä synnyttämistä, että se näytti että se ei rupia millekkää, niin sitten sille hermostu kaikki hoitajat, eikä auttanu mikkää puhuminen. En tiiä mitä ne sille kaikkea sano, ku ne puhu swahilia ja ymmärrän vaan sanan sieltä täältä. Mutta aika tiukkaan sävyyn sieltä tuli tekstiä... Sitten ne läpsi sitä ja oli oikeesti jo vihasia. Yks kätilö läiskäsi sitä ihan kunnolla poskelle, mutta ihan niinku sekkää ois mittää auttanu. Se meinas heittää ihan läskiksi koko homman, ja mää pelekäsin jo ettei se lapsi tuu seleviään ku se oli niin kauan tulollaan siellä ja yks vaan kiljuu, riehuu, huitoo ja potkii. Sen synnyttäjän äitiki pyyettiin käytävältä sinne puhumaan järkiä tytölleen. Laitettiin katetriki ja uus kanyyli siltä varalta että pittää lähtä sektio tekemään leikkuriin. Se siinä riehu siihen malliin, että se sai revittyä yhteensä kolome kanyylia irti. Laitettiin vaan aina uus tilalle ja koitettiin teipata paremmin. Lopulta se lapsi saatiin ulos silleen, että se mieshoitaja meni seisoon sängylle synnyttäjän pääpuoleen ja työnsi kaikin voimin käsillä ylämahan päältä "vauhtia", kaks oli molemmin puolin pitämässä kiinni synnyttäjän käsistä ettei se rupia huitoon, toinen niistä piti myös kättä sen mamman suun eessä ettei se kiljuis (eikä kyllä hirveesti pystyny hengittämäänkää...), mää olin siinä ottamassa sitä vauvaa vastaan, mun takana oli kätilö mua ohjaamassa ja sitten oli vielä lääkäri sängyn jalakopäässä, ja olikohan joku muuki jossai, en muista. Mulla oli vaan vähän vaikia siinä olla, ku se mua ohjannu kätilö käski mun tehä episiotomian ja löi sakset käteen, mutta sitten taas se mieshoitaja sano että elä tee, niin olin sitte siinä että pittääkö se nyt tehä vai ei. En sitte teheny, ja mahtu se sieltä tulemaan eikä tullu repeemiä. Hyvä niin. Lapsi saatiin pihalle, mutta oli aika jännä homma, ku yks hoitaja nosti sen sitte pää alaspäin ja alko virvotteleen sitä, niin napanuora katkes itestään! Sitte äkkiä vaan laitettiin pihit sinne vauvan puolelle ettei pääse vuotaan. Mutta pitipä tuoki nyt sitte nähä! Tuskin ihan hirviän usein käy tolleen. Mutta joka tapauksessa, tyttö tuli ja oli onneksi hyväkuntonen vauveli! :) Taas se äippä kiitteli kauhiasti, ja mua harmittaa ihan hirviästi, etten ollu enää perjantaina töissä ku piti lähtä sinne safarille! Oisin niin halunnu vielä nähä ne molemmat, niin oisin nähny miten niillä mennee! Mulla loppu vuoroki silleen että se "siivousvaihe" jäi vähän kesken, niin jouduin häippäseen siitä kaaoksen keskeltä ku Akram oli tulossa hakkeen. Muutenki jäi semmonen olo, että oisin voinu olla vielä ne loputki kaheksan viikkoa vaan tuolla, ku just pääsi vauhtiin! Harmi tosiaan ku jäi tommonen kaaosmainen synnytys viimeseksi, mutta onneksi kerkes tulla usiampi hyvä kokemus, niin tietää ettei se aina oo nuin vaikiaa. :)

Se synnäriharjottelusta. Piti ihan laskee, niin yhteensä kerkes olla 20 synnytystä, joista seittemässä olin "kätilönä". Aika jees. :) Nyt ei jännittäis varmaan ihan älyttömän hirviästi, jos sattuiski töissä tuleen synnytyshommia vastaan. 

Mutta sitten viikonlopun meininkeihin! Lähettiin perjantaina safarille Serengetiin ja Ngorongoroon! Mietittiin kauhian pitkään, että mennäänkö Tarangiriin ja Ngorongoroon, mikä ois ollu paljo halavempi, mutta onneks päädyttiin tuohon. Serengeti on kuitenki aina Serengeti, ja olihan se ihan uskomattoman hieno paikka! Ei voi hehkuttaa niin paljo ku ois aihetta, eikä kuvatkaa kerro puoliakaa siitä mitä se on livenä olla niien elukoiden vieressä ja niissä hienoissa maisemissa! Mutta yritetään nyt ees. 

Perjantaina lähettiin talolta seittemän maissa aamulla ja ajeltiin muutaman pysähyksen taktiikalla Serengetiin. Matkan varrella oli siis Ngorongoro, missä pysähyttiin kattoon vaan kraateri, mikä oli tosi hieno! Sunnuntaina sitte palluumatkalla käytiin ajeleen siellä alhaalla. Jo Serengetiin mennessä nähtiin apinoita, seeproja, kirahveja, hippoja, gnuita, antilooppeja ja pahkasikoja. 

Päästiin perille leiriin joskus kuuen maissa illalla. Pystytettiin teltat ja jakauduttiin Netan ehottamalla logiikalla telttoihin isot tytöt tosi isoon ja pienemmät tytöt pienempään isoon telttaan. :D Pikkuteltta jätettiin meijän oppaalle, mutta kokin nukkumapaikka jäi arvotukseksi... 

Kyllä ne ihan teltoilta näyttää.

Tässä on meijän huippu safariporukka. Kokkina oli Happy, joka teki ihan järettömän hyvät sapuskat meille, ja safarioppaana oli Sam, joka jakso meitä ja meijän tyhymiä kysymyksiä tosi urheasti ja opetti esimerkiksi, miten norsun tai kirahvin sukupuolen tunnistaa muutenki ku kattomalla mahan alle... Osasi se muutaki selittää kaikista elukoista, ja me jaksettiin ihimetellä miten se bongasi niitä elukoita ihan hirviän kaukaa iliman kiikareita. Me nähtiin ehkä puu tai ehkä kivi siellä missä se näki kaheksan sarvikuonoa... Ja oltiin ehkä viien metrin päässä gepardista ennen ku älyttiin että siellä heinikossa oli jotaki. Sitä vaan nauratti ku me oltiin niin sokkeita. Muutenki seura oli kyllä parasta mahollista! Hauskin ja hienoin ja kokemusrikkain ja mieleenpainuvin viikonloppu koko reissulla! :) 

Kivasti kenossa Happy, Sarppa, Netta, Sam, Katri, Hanna, Maiju ja mää.

Lauantaina syötiin aamupala seiskalta, minkä jäläkeen päästiin ajeleen pitkin Serengetiä! Nähtiin eri lintuja ja antilooppeja, shakaaleja, iso puhvelilauma kaukaa ja virtahepoja lähempää ku perjantaina. Puhveli oli siis ensimmäinen elukka Big Fivesta. Toi big five tarkottaa siis eniten metsästettyjä elläimiä, eli leijonaa, puhvelia, leopardia, sarvikuonoa ja norsua. Niistä harvinaisimpia on sarvikuonot ja leopardit. Ja me nähtiin kaikki nuista! 

Tämmönen mörssäri löyty.

Yhen tien varressa oli hulluna safariautoja ja Sam sitten kysy että mitä siellä on, niin siellä pusikossa oli kuullemma nähty leopardi. Jäätiin sitä siinä sitte päivystämmään ja ehkä 10-15 min päästä nähtiin ku leopardi kiipes viereiseen puuhun! Vähän aikaa näky vaan häntä puunrungon takaa, mutta kohta se kiipes ylemmäs ja sille tuli kaveriki sinne! Oltiin kyllä ihan huuli pyöriänä ja haukottiin henkee autossa, otettiin hulluna kuvia ja katottiin kiikareilla ku ne oli niin kauniita elukoita! Toinen Big Fiven elläimistä bongattu! 

Katri sai tsuumattua näin hyvän kuvan näistä!

Kiikarin läpi tuli wannabe-taidetta.

Seuraava safariautokeskittymä nähtiin jonku toisen pusikon kohalla, missä oli gepardi nukkumassa. Aika kauan meni ennen ku me nähtiin mittää, mutta Sam jakso sinnikkäästi neuvoa taas missä kohtaa se on, niin meki bongattiin se ja saatiin pari säälittävää kuvaa. Lähettiin siitä sitte lounaalle leiriin. Ruuan jäläkeen otettiin päikkärit, minkä jäläkeen päästiin taas bongaileen. Nyt päästiinki sitten parin metrin päähän kahesta gepardista! Ne oli puun alla köllöttämässä, eikä niitä paljo hetkauttanu yks safariauto sinne tänne. Geparditki on kuulemma meleko hankalia bongata, ja Sam sano että oltiin onnekkaita ku nähtiin niitä kaks kerralla. Sunnuntainaki nähtiin vielä yks tienvarressa. 

Toinen niistä gepardeista.

Norsujaki nähtiin eka tosi kaukaa, mutta yks nähtiin ihan muutaman metrin päästä vähän myöhemmin. Saatiin taas naurua aikaseksi, ku Sam kiusas taas mua kysymällä, että kumpaas sukupuolta se oli. Sen näki nimittäin turhanki selevästi... :D Pistän nyt vähän siveellisemmän kuvan siitä, niin pystyy perheen pienimmillekki näyttään. 

Leijonia nähtiin vaikka kuin paljo! Ihan tien vieressä köllötti 14 leijonaa päiväunilla puun alla. Siellä ne vaan ketarat levällään makkoili menemään. Myöhemmin nähtiin kallioilla pari jellonaa ja sunnuntainaki vielä paluumatkalla yks ylitti tien meijän eestä, kaks oli jonku kukkulan luona ja sitten oli yhellä kalliolla pikkuleijoniaki! Ne on kyllä niin kommeita ettei mittää järkiä!

Pentuja! 

Muita lauantaina bongattuja elukoita oli mm. strutsit ynnä muut linnut, antiloopit ja hyeenat. Yks hyeena oli myös meijän leirissä la-su välisenä yönä! Netta oli nähny sen vessareissulla. Jotku oli kuullu myös ku leijona oli äännelly jonkulaisen matkan päässä (ei onneks leirissä), mutta mää nukkuin teltassa niin hyvin, etten oo kuullu mittää! Aamulla herättiin jo puoli kuuelta, ku piti lähtä aikasemmin ku lauantaina. Aamupalalla hoksattiin, että leirissä on kirahvi! Ei onneks kuitenkaa siellä telttojen keskellä kikkaillu, vaan ihan siinä leirintäalueen reunassa. Kohta niitä tuli pusikosta lissää, niin niitä oli lopulta neljä! Mentiin kattoon niitä lähempää ja koitettiin ottaa kuvia, mutta oli sen verran pimiä vielä, ettei niistä tullu hyviä. Mutta oli kyllä "pikkusen" absurdi fiilis taas. Siinä ne vaan rauhassa söi ja katteli mitä näkkyy. 

Apinat on aika sympaattisia kavereita.

Hyeena

Ei näytä kuvassa paljo miltää tää auringonlasku, mutta onpahan kuitenki. :)

Sunnuntaina ajettiin siis Ngorongoroon semmosen kraaterin pohojalle, missä nähtiin muun muassa puuttuva palanen Big Fivesta, eli sarvikuono! Myös puhveli nähtiin lähempää. Ihan hirviät noi sarvet!

Huh huh. Jokohan tää riittäis. Ois kaikkia maaliman kaverikuviaki, mutta keskityin nyt vaan näihin elläimiin. Kesti vähän pitkään tää blogitekstin kirjotus, ku ollu sähkökatkoja, niin ei oo nettikää tietenkää toiminu. Nyt meillä on generaattoriki rikki jonku aikaa, niin siitäkää ei oo apua. Mutta hyvin me pärjätään! :) 

Täällä on aika selkeet rutiinit joka päivä, niin tuntuu että aika menee ihan hullun nopiaa. Aamulla herätys klo 05.50, lenkille klo 06.10, takasi 06.40, töihin lähtö 07.20, Akram hakee klo 13.45-13.50, lounas n. klo 14.15, puntille lähetään 15.30-16.00, sieltä kuuen maissa takasi, sitten päivällinen, datailua tai jotain sosiaalisempaa hommaa, yleistä oleilua ja ysin maissa alakaa ekat mennä nukkuun. Itellä tullee mentyä kymmenen maissa läppärin kans köllötteleen ja surffailen netissä puoli tuntia-tunnin ennen ku tulee uni. Nyt meni vähän pitkään tän blogin kans, niin mennee näköjään kahteen ennen ku oon nukkumassa... Mutta ei se mittää, kyllä se yks päivä aina mennee vähemmällä unella! Huomenna ei oo punttipäivä, vaan mennään kaupungille! Yhessä kaupassa on punasta hiusväriä, niin pittää ainaki se käyä ostaan, niin pääsee värjään pään joku päivä. Sitten käyään jossai krääsä- ja vaatekaupoissa ja varmaan kahavilla. 

Meillä on uusia asukkaitaki taas täällä! Toissa viikolla tänne tuli suomalainen Hanna, joka oli meijän kans safarillaki, ja ruotsalainen Jonas. Viime viikolla tuli myös ruotsalainen pariskunta, niin ei onneks tarvinnu Jonaksen olla liian pitkään ainoona miehenä ja ainoona ruotsalaisena täällä. Ihan mukava ku tullee talollaki nyt puhuttua paljo englantia. Oikeestaan ei oo ees väliä ennää kumpaa puhhuu, ja välillä vahingossa puhutaan enkkua suomalaistenki kesken. Mää olin yks yö puhunu unissaanki englantia! Katri nukkuu niin sikkeesti ettei se kuule mittää, mutta Laura tai Sanna aina joskus sanoo jos oon nauranu tai höpöttäny unissaan.
Ruotsiaki täällä pääsis nyt reenaan, mutta sitä oon vähän ujo puhhuun vaikka jonku verran ossaiski. Englanti on vaan niin paljo helepompaa ja nopiampaa puhua, ku ei tarvi niin paljo miettiä. Synnärillä oli viime viikolla kaks ruotsalaista naista vapaaehtoistyötä tekemässä, niin ne ylleesä puhu mulle ruotsia ja mää vastailin englanniksi, ku varsinkaa sairaalasanasto ei oo yhtää hallussa tolla toisella kotimaisella... Mutta ehtiihän tässä vielä reenata. :) 

Määpä koitan taas viikonloppuna kirjotella uutta tekstiä! Tällä viikolla oon ekkaa viikkoo medical wardissa, eli naisten ja miesten osastoilla. Ei ainakaa ekan päivän perusteella oo niin kiva paikka ku synnäri, mutta kyllä se mennee! Pääsin mää kuitenki näkkeen kivoja haavoja!
Viikonloppuna meillä on päiväretki Kilimanjarolle! Mää säästän sen koko vuoren huiputuksen seuraavaan reissuun, mitä ollaan täällä eräiden kans kovasti suunniteltu. Nyt ei päästä paljo mihinkää korkeuteen, ku ihan vaan siellä sademetsässä päästään tarpoon. Mutta seki on varmaan ihan hieno! :)

Anna-Miina