On niin hilijasta, että tekis mieli kilijasta.

Tuli tässä mieleen, että on tää Oulun murre kyllä ihan hirviän kuulosta, ja vielä hirviämmän näköstä tekstinä. Mutta ei kait se oo niin justiisa - näillä mennään. Täällä mennee mukavasti edelleen. Toi viime viikko meni taas ihan järettömän nopiaa. Ollu vaan häikkää netin kans, niin ei oo voinu kirjotella blogiin eikä paljo mihinkää muuallekkaa... Mutta hengissä siis ollaan, ja lähes täysissä sielun ja ruumiin voimissa! Töissä on ollu rauhallista ja viikonloppuki meni mukavasti kaupungissa. Ei ollu mittää retkiä tällä kertaa, niin oli kiva vaan ottaa rennosti. Perjantaina katottiin porukalla Suomi-Ruotsi-peliä, ja ai että siitä sai kuulla! Mentiin vielä Jonaksen ja Danielin kans suoraan puntille pelin jäläkeen, niin meinas lopussa jo alakaa naurattaa. Loppu se kuittailu kuitenki siinä vaiheessa, ku ne hävis Kanadalle, hah... Mutta joo, nyt oon melekeen jo päässy yli siitä.

Täällä on mahollista käyä tutustumassa myös muitten vapaaehtosten ja harjottelijoitten työpaikkoihin, niin käytiin sitte Netan kans tiistaina Mahabusussa ja torstaina Msamariassa. Ensimmäisenä mainittu on lastenvankila ja jälkimmäinen on katulapsikeskus. Oli tosi mielenkiintosia paikkoja!

Mahabusussa on tuo ruottalainen vahvistus Jonas vapaaehtosena. Myös Shaina on siellä aina mukana, koska kaikki lapset ei ossaa englantia, niin pittää olla joku tulukkaamassa. Jonas opettaa niille englantia, matikkaa, biologiaa, kemiaa, fysiikkaa tai mitä nyt sattu keksimään ja vähän senki mukkaan, mitä lapset toivoo. Sitten ne kattoo myös elokuvia ja pellaa jotaki jne. Se oli kyllä aika ankia paikka, ja ahas. Siellä luokkahuoneessa, missä ne esimerkiksi syö ja pittää oppitunteja oli hulluna savua ku mentiin sinne. Käytiin kurkkaan sinne luokan perällä olevaan keittiöön. Siellä oli ihan pimiää, ku siellä ei oo sähköjä. Siellä oli semmonen uuni tai joku missä ne piti tulta ja kypsenti ruuan, mutta siellä ei vissiin ollu piippua mistä se savu pääsis ulos, niin se meni suurimmaksi osaksi luokkaan ja pikkusen saatto mennä katonrajassa olevista pikkuräppänöistä  pihalle. Ne lapset siellä ainaki sillon kokkasi, vaikka on siellä pari mamaaki töissä. Ne mamat taitaa vaan istuskella toimistossa. Siellä on myös joku terveydenhoitaja tms töissä, mutta ei sekää esimerkiksi kenenkää haavoja hoida siellä. Meillä oli mukana kaikkia haavanhoitovermeitä, ku Jonas oli puhunu että siellä on joillaki isompiaki haavoja. Puhisteltiin sitte kaikilta haavat kellä oli ja laitettiin haavalappua sun muuta suojaksi. 

Siellä on nyt parikymmentä 10–17-vuotiasta lasta, jotka on vähän eri rikoksista sinne joutunu. Aika moni on varastamisen takia, mutta on siellä myös esimerkiksi raiskaajiaki. Ja on ainaki ollu semmosia jotka on jonku lapsen tappanu tai jotain, mutta nyt en tiiä oliko siellä semmosia. Suurin osa oli poikia, mutta oli muutama tyttöki. Tolleen lyhyen ajan perusteella ne vaikutti kyllä ihan mukavilta lapsilta, joista ei kyllä ihan heti uskois että ne ois elämässään mittää pahhaa teheny. Aluksi esittäydyttiin silleen että sanottiin ihan vaan nimi ja mistä ollaan. Ne halus kuitenki tietää vielä, että minkä ikäsiä ollaan, mitä tehhään Moshissa ja että onko meillä poikaystäviä..? Sitten ne kaikki esittäyty vielä vuorotellen, minkä jäläkeen päästiin sitten harjottelleen vähän enkkua ja muuta kivvaa. Jonas oli käyny niien kans aiemmin läpi bakteerijuttuja, niin niitä kiinnosti kauhiasti kaikki sairaudet ym. Ne sitte pääsi meitä grillaamaan, ku kerran oli kaks hoitoalan opiskelijaa paikalla. Pistelivät aika pahoja kysymyksiä tulemaan! Pikkusen meinas välillä usko loppua ku yrittää englanniksi selittää esimerkiksi, että miten kuukautisvuoto muodostuu, mistä aiheutuu esim. syöpä, tajuttomuus, päänsärky, kouristelu, ripuli, kehitysvammat ja näön heikkeneminen… Eli tuli kyllä viimesen päälle laijasta laitaan. Meillä oli karkkia mukana, niin heitettiin aina kysyjää happy sweetseillä, joten ehkä semisti kerjättiinki tuota. Mutta oli kyllä huippua huomata, että niitä ylipäänsä kiinnostaa uuet asiat ja ne uskaltaa kysyä. Kaikista parasta ois, jos ne kiinnostuis niin paljo jostain, että se motivois niitä opiskelemaan ja hankkiutumaan paremmille raiteille elämässä sitten ku pääsee vankilasta pois.

Torstaina sitten mentiin vuorostaan Msamarian katulapsikeskukseen kattoon, miltä näyttää Hannan työpaikka. Seki oli mielenkiintonen reissu. Aluksi siellä yks mama selitti meille, miten se paikka on saanu alkunsa, ja esitteli paikkoja. Siellä on tosi paljo kaikkea lahjotuksina saatua tavaraa, ja kaikki tällä hetkellä siellä asuvat lapset on saatu nyt kouluun just lahjotusten ansiosta. Päivällä siellä ei nyt mittää tapahu, niin mentiin sinne vielä vähäksi aikaa siinä vaiheessa, ku lapset alako tulla koulusta. Oli just satanu ja joka paikka oli mudassa, niin kaikki meni heti ekana pesseen kenkiä ja vaatteita, ja sen jäläkeen syömään. Sitten ne meni semmoseen luokkahuoneeseen höpöttään ja ainaki muka tekkeen läksyjä. Siellä on nyt kolmisenkymmentä lasta, monen ikäsiä, ja se porukka tietenki vaihtelee sen mukkaan, miten niitä lapsia löyetään kaduilta. Sitten osa karkaa tai pääsee muuttaan pois, ja osa on pitempään siellä, jos ei löydy parempaa paikkaa ja kotia ei oo tai sinne ei voi mennä. Siellä oli yks tosi symppis tyyppi, Robert, joka on ehkä 17–22-vuotias (siis se ei tiiä itekkää tarkkaan). Ihan huippu poitsu, ja osas puhua hyvin englantia. Sillon ku muut oli koulussa, niin siellä oli vaan siivoojan poika Joshua, n. 6v ja naapurista käymässä Anaya n. 4v. Joshua oli aika kauhukakara ja kiusas koiria koko ajan, mutta se Anayan mää oisin voinu ottaa heti mukkaan kotia, ku se oli niiiiin söpö! Semmonen lyhyt rastamainen tukka, ruskiat nappisilimät ja niin kaunis hymy että huh! Aivan ylisulonen pentu! Aluksi se muka vähän ujosteli, mutta kohta se kuitenki istu sylissä tyytyväisenä.

Rakennus, jossa on esim. poikien huoneet, leikkihuone ja kirjastohuone.

Vasemmalla on vaaleenpunanen rakennus, jossa luokkahuone ja tyttöjen huone, eka oranssi vasemmalta on kanala, toi keltanen hökkeli on keittiö ja oikeessa reunassa vessat.

Satteen jäläkeen oli vähän mutasempi piha... Lapset meni suoraan pyykille koulusta tultua.

Robert

Joshua ja Anaya

Anaya Netan ja Hannan välissä. Kaikilla samallain jalat ristissä! :D

Mutta muttaahan se vaan on!

Viikonloppuna ei ollu mittää ihimeempiä. Ihan vaan riekuttiin kylillä, hengailtiin talolla, käytiin puntilla ja otettiin altaalla aurinkoa. Pitkästä aikaa on ollu nyt kuumia päiviä eikä oo kauhiasti sajellu, niin pittää nyt koittaa muka saaha vähän väriä. Meillä on nyt meleko tyhjää ja hilijasta talossa, ku perjantaina lähti kolme tyttöä Sansibarille, lauantaina kaks lähti kottiin ja sunnuntainaki vielä kaks. Netta tuli eilen onneksi takasi Sansilta, mutta siis kuus asukkia meni kottiin asti… Maiju ja Sarppaki lähti, byäääh! Onneks niitä kuitenki näkkee sitte kesällä! Ainaki Särkänniemi-päivä aiotaan pittää jossai vaiheessa! :)

Tää viikko mennee muuten normikaavalla, mutta punttireissut jää loppuviikosta välliin ja muutenki pittää ottaa rennommin… Täällä on toi Kilimanjaro Marathon –tapahtuma, niin aattelin juosta siellä puolimaratonin, ellen oo missää p*skataudissa. Onneksi tarvii ilimottautua vasta perjantaina tai lauantaina, niin pystyy vielä skippaamaan jos onki kippeenä. Mulle se maksaa 60 dollaria (n. 45 euroa), kun taas paikallisille osallistuminen maksaa hikiset 4000 Tsh, eli noin 2 euroa! ”Pieni” mzungu-lisä, mutta kerranhan se kirpasee. Ja ku kerran täällä ollaan ja sattuu tommonen tapahtuma olemaan vieressä, niin pittäähän se koittaa miten jalaka nousee. Se on kivasti eka puolikas (10,x km) tasasentappavaa loivaa ylämäkiä kilin suuntaan, ja sammaa reittiä sitte alas takasi lähtöruutuun. Aattelin kyllä koittaa hölökytellä sillain ihan sievästi. Tavote on, että pääsee omin jaloin maaliin, eli en ees yritä mittää aikaa. Netissä oli, että olikohan 2200:lle ensimmäiselle maaliintulijalle luvassa mitalit ja t-paijat, niin siihen mää voisin pyrkiä. ; )

Näyttää vähän siltä, että tuli ekkaa kertaa tämmönen inhimillisen pitunen teksti! Kuvia nyt ei oo ku Msamariasta, ku Mahabusussa ei saanu kuvata, ja muuten ei oo ollu mittää erikoista kuvattavvaa... 

Toivottavasti netti alakais toimiin nyt vähän paremmin! Täällä kävi joku korjaajatyyppi sanomassa että meijän nettipurkki tekkee kuolemaa. Jospa Louis ostais uuen, niin saahaan taas iltasin olla epäsosiaalisia ja kököttää kaikki omien läppäreijen ääressä..! Mutta JOS netti toimii sunnuntaina, niin kirjottelen tänne, että sainko juostua! :) Jos ei kuulu mittää, niin joko netti ei toimi tai sitte vetelen viimesiä tuolla maratonreitin varrella... 

Ambuske

Eka viikko uuella osastolla ja päiväreissu Kilimanjarolle!

Tällä viikolla oliki uus osasto ja uuet kujjeet. Ei oo yhtää niin mielenkiintosta ku synnärillä, mutta jospa tässä seuraavan neljän viikon aikana jotaki oppis. Tai saattaa ainaki oppia miten ei kannata tiettyjä asioita tehä...

Nyt siis ensimmäinen neljästä viikosta medical wardissa takana. Tuolla on siis naisten ja miesten osastot. Naisten potilaspaikkoja on 24 ja miesten puolella on 12 paikkaa. Siellä on monenlaista hiihtäjää malariasta tulehtuneeseen hormonikierukkaan. Tällä viikolla oli nuitten lisäksi esimerkiksi diabeetikkoja, joilla oli haavaa tai muuta häikkää, keuhkokuumetta, astmakohtausta, palovammaa ja ruokamyrkytystä. Oli kait se ihan jännää. Aamulla pettailin petejä toisen hoitajan kaverina, ja sitte häippäsin siitä lääkärinkierrolle pällistelemään ja häiritteen lääkäriä tyhymillä kysymyksillä. Kyllä kait siinä jottai oppii ku jaksaa pommittaa sitä. Sitte se alako yks päivä puolestaan mua grillaamaan niinku viimestä päivää... Se on aika vähäpuheinen tyyppi ja melekeen jopa tylyn olonen, niin mää en oo vielä oikeen samalla aaltopittuuella sen kans, mutta jospa tää tässä. 

Lääkärinkierron jäläkeen pittää kirjotella ylös kotiutuneijen tai muuten uloskirjattavien potilaijen tiedot kahteen eri vihkoon ja semmoseen yheenvetolappuun. Tuollakaa ei oo mittää tietokonneita, niin mustekynä on kovvaa kammaa. Sinne vihkoon laitetaan ylös potilaan nimi, ikä, uskonto, heimo, osote (kaupunginosa), ikä, potilasnumero, diagnoosi, päivämäärät millon on tullu osastolle ja millon lähteny, lääkärin nimi ja sitte merkintä, että onko parantunu, siirretty toiseen sairaalaan vai kuollu. Sitte toiseen kansioon merkataan myös, että mitä lääkkeitä on määrätty ja mitä tutkimuksia sille on tehty. Sitten siinä lähetään tekeen haavanhoitoja jossai vaiheessa ja joskus yhen maissa lähetään annosteleen lääkkeitä. Toi lääkehomma menee silleen, että merkataan paperille taulukkoon uus lääke, annos ja montako kertaa päivässä se otetaan ja kuin kauan. Sen jäläkeen paperi annetaan potilaan omaiselle, joka käy ostaan sen lääkkeen sairaalan omasta apteekista. 

Aseptiikka tuolla on pikkusen parempaa ku synnärillä, tai ainaki osa on tosi tarkkoja siitä. Se on kyllä tosi hyvä! Tuolla näkkee myös aika kivoja haavoja. Maanantaina pääsin vähän niinku sattumalta avustaan yhtä kirurgia, ku se puhisti semmosta isoa haavaa mahassa. Sille oli tehty joku leikkaus, minkä jäläkeen se leikkausalue oli tulehtunu, ja nyt se haava on auki ja sitä puhistellaan päivittäin niin kauan että se on niin hyvä että voijaan ommella haava takas umpeen. Jotaki ois saattanu ällöttää, mutta musta se oli taas vaan jännä. 

Keskiviikkona tuli pikkunen soppa aikaseksi, ku multa pöllittiin kamera repusta, joka oli osaston toimiston yhteyessä olevassa henkilökunnan pukuhuoneessa. Ysin maissa jätin repun sinne, ja kahentoista aikaan menin hörppään vettä ja huomasin, että yhen taskun vetoketjut oli eri kohassa ku missä mää niitä aina piän. Mulla alako heti raksuttaa että mitäs mitäs, ja alakoin porkkaan reppua ja hoksasin että voihan v...., kamera ei oo ennää täällä. Mulla ei ylleesä ees oo koko kameraa mukana, ja jos on on, niin se on työpaijan taskussa. Nyt sitte pölijä jätin sen sinne, mutta siinä vaiheessa ku hoksasin ettei se oo siellä, niin alakoin eppäileen että oliko se mulla mukana vai ei. Kerroin kuitenki meijän osastonhoitajalle siitä, niin se oli ihan kauhuissaan ja rupes kyseleen muilta, että tietääkö kukkaa siitä mittää tai onko nähäny kettää epämääräsiä tyyppejä siellä kuleksimassa. No kukkaa ei tietenkää tienny mittää, ja mää vaan mietin että no mää tarkistan että onko se talolla ja katotaan sitte mitä tehhään. Töitten jäläkeen katoin huoneen läpi, mutta eihän sitä löytyny. Kävin sannoon Hannalle ja Annalle siitä, ja menin sitte Shainan kans käymään poliisilaitoksella tekkeen rikosilmotuksen. Se ei kuitenkaa onnistunu ennää, ku se joku lapunkirjottaja ei ollu ennää töissä. Ne sano että torstaina se on klo 8.30-13 töissä, niin päätettiin että käyään siellä sitte ku kaikki muut on nakattu töihin, ja mää meen sitte sorvin ääreen kuhan jouvan. Siinä vaan sitte ooteltiin joku puoli tuntia, että meijän kuski Akram tullee hakemaan meijät, ku se meni tekeen toisen reissun siinä välissä. Siinä me Shainan kans istuskeltiin ja höpötettiin polliiseista ja niien työstä. Oli ihan hauska reissu, vaikkei mittää muuta saatu aikaseks, ku monet hyvät naurut! :D

Torstaina sitte mentiin sinne polliisilaitokselle uuestaan aamulla, ja saatiin tehtyä rikosilmotus ihan kohtuuella. Polliisisetä yritti vongata multa sähköpostiosotetta, mutta ei herunu... Taas saatiin Shainan kans lähtä nauraen sieltä menemään. :D Mut nakattiin suoraan töihin, missä törmäsin osastolle kävellessä siihen meijän osastonhoitajaan. Sannoin, että tulin siksi myöhässä ku kävin tekkeen rikosilmotuksen jne, niin sen kans mentiin sitte yhteen toimistoon, missä oli sairaalan "sister in charge" ja sitte joku toinen emäntä, ja ne kävi hakkeen ylilääkärin. Selitettiin niille se homma, niin se ylilääkäri oli ihan älyttömän vihanen ja sano että puhelimia häviää aina sillon tällön, ku ihmiset unohtellee niitä lojumaan johonki, mutta että tää on jottai muuta, ja että sen täytyy olla joku henkilökunnasta. Se kyseli että ketä oli töissä ja kaikkee, ja kohta se sano että kahelta on meeting, mihin se käskee kaikki sinä aamuna sillä osastolla olleet työntekijät ja opiskelijat. Sitten se sano oikeen jämynä, ettei halua mittää keskustelua, vaan haluaa sen kameran. Mää mietin että voihan hitto mikä soppa, ja näin jo sieluni silmin miten kiusallinen keikka siitä nyt sitte tullee. Kyssyin siltä, että tarviiko mun olla siellä, niin se onneksi sano että ei tartte. Huh.

Noh. Sitte perjantaiaamuna olin jo ihan unohtanu koko hässäkän, kunnes Katri kysäsi aamurapsalle mennessä, että onkohan kamera taas polttava puheenaihe. Kiva ku pari päivää oli aina vähän väliä jossai kuullu sanan "camera", niin tiesi että nonni, taasko siitä pittää jauhaa. Mua ärsytti koko hiton kamera niin paljo että nakkasin talolla sen laturin ja usb-piuhan mahollisimman syvälle matkalaukun pohojalle, ettei ne muistuttais mua siitä hommasta. Siinä alussa meni ihan normikaavan mukkaan aamuraportti, minkä jäläkeen kuulosti olevan puhetta ainaki ystävänpäivästä. Sitte se meijän osastonhoitaja alako puhhuun jotaki, mistä me ymmärrettiin eka vaan "dada Anna" ja "camera". Se selitti, miten se oli varastettu, minkä jäläkeen kaikki oli ihan ihimeissään ja kauhistuneita ja pyöritteli päätään. Sitte se jatko sitä sepostusta, ja kohta porukka oliki ilosen hämmästyneitä ja alako taputtaa. Me vaan Katrin kans katottiin toisia että ei voi olla mahollista että se ois löytyny. Sitte se hoitaja nousi sieltä penkistä ja käski mun tulla hakkeen sen kameran. Se selitti, että se oli ollu sinä aamuna sen työpuvun taskussa, ku se tuli töihin. Tää varas oli siis palauttanu sen vaivihkaa sen sille. Mää olin niin ihimeissään ja ilonen ja kaikkee, että mulla tuli ekat itkutki tällä reissulla..! :D Ihan uskomaton homma kyllä. En tosiaankaa uskonu että näkisin sitä kameraa ennää ikinä! Ois kyllä sittenki ollu kiva nähä kuin jämynä se ylilääkäri oli ollu siellä kokouksessa. :D 

Siinä kamerassa oli ite asiassa myös todistusaineistoa. Vissiin se idiootti, joka ensin sai mut ihan hiton vihaseksi ja parin päivän päästä sai mut itkeen onnesta, oli ottanu kaverista tai sukulaisesta kuvan, jota ei suomenkielisten asetusten ansiosta ollu osannu poistaa. Toi tyyppi ei siis oo kukaan henkilökunnasta. Näytin tuota kuvvaa sille osastonhoitajalle, niin se kävi sitte kyseleen kaikilta, että tunteeko kukaan sitä. Sitä ku ei vieläkää tiietä kuka sen kameran oli pölliny, niin ne halus koittaa selevittää sitä. Mutta eipä ainakaa vielä selevinny. 

Mutta ihan mahtava homma kyllä, että ne otti niin vakavasti tuon homman. Ne ois voinu ihan hyvin sanoa, että pole, mitäpä jätit kameras reppuun. Kaikki oli niin onnellisia mun puolesta ja tuli halailemaan mua siellä osastolla ja sano "pole", "pole sana" ( eli niinku tosisori), "hongera" (onnea swahiliksi), "Lord is good" jne... Moni selitti, että oli ollu tosi surullisia mun puolesta ja oli miettiny kauheesti, että kuka se on voinu olla. Kiva ku saatoin myös siinä samalla halailla ite varastaki, mutta nooh, mitäs pienistä. Joka tapauksessa, oli erittäin kiva alotus ystävänpäivälle. 

Perjantai-iltana vietettiin sitten ystävänpäivää talolla. Tilattiin kottiinkuletuksella pizzat lähellä olevasta ravintelista, viritettiin taas videotykki ja valkokangas ja katottiin porukalla Mamma Mia – musikaali. Ei oo tullu hetkeen itellä katottua sitä, niin oli kyllä ihan huippu taas pitkästä aikaa. Tuli nyt mieleen, että käytiin elokuvateatterissa kattoon se Elinan, Millan ja Tanjan kans sillon ku se pyöri, niin seki oli muistaakseni ystävänpäivän aikoihin. Sillonki vaan hymmyilytti melekeen koko leffan ajan. Ja nyt oli semmonen olo, että voitasko kattoo heti perrään uuestaan. Ei ihan niin pitkälle menty tässä hulluttelussa, vaan osan kans alettiin pikkuhiljaa laittautua ja valmistautua Glacieriin lähtöön. Otin päikkärit olkkarin matolla ennen ku lähettiin. Yhtäkkiä vaan joku rääkäsi että Amppe herätys, Netta soitti jo taksin, Alfred tullee hakkeen… Okkei, tuo rääkäsy ei tullu ouluksi vaan jollai ihimisten kielellä, mutta viesti oli sama. Oli satanu siinä illalla, niin aateltiin että Glacierissa ei ehkä oo porukkaa, ku se on siis ulukona koko hommeli. Pelkästään tanssilattia ja baaritiskit on sateelta suojassa. Mentiin eka siitä ohi ja kurkittiin onko porukkaa, ja ku näytti ettei kauheesti oo, niin mentiin sitte yhteen karaoke-paikkaan eka. Sieltä mentiin sitte myöhemmin Glacieriin, niin oli siellä ihan hyvin väkkee ja oli kivvaa. Vähän jäi vaan lyhkäseksi yöunet ennen Kilimanjarolle lähtöä, mutta eipä se mittää.

Lauantaina oltiin kymmenen hengen porukalla yhen päivän retkellä Kilimanjarolla. Kaheksan meijän talosta ja lisäks suomalainen Juho ja italialainen Federica. Meitä tultiin hakkeen talolta. Lähettiin kasin maissa ajeleen, ja noin tunnin päästä oltiin siellä mistä ne reitit alakaa. Repuissa oli lunch boxit, 3 litraa vettä, vaatetta ja mitä muuta nyt aateltiin että saattais tarvia. Meillä oli 3 opasta mukana. Ne oli hauskoja tyyppejä. Patikoimaan lähtiessä oltiin n.1800 metrin korkeuessa, ja tarvottiin melekeen kilometrin verran ylöspäin, n. 2700 metriin. Matkassa se oli vähän vajjaa 8 km suuntaansa. Sinne asti maasto oli semmosta sademetsää. Se oli niinku röllimetsä tai muumien noitametsä. Ylöspäin mennessä ei niin hirviästi juttu luistanu, mutta alaspäin tallustellessa laulettiin rölli-laulua… Se oli varmaan tosi kaunista kuunneltavvaa. Tämä pääteltiin siitä, että kärkipään opas ja ruotsalainen pariskunta kiristi tahtia entisestään ku me alettiin siinä joikhaamaan Netan kans. Hups. :D

Tässä on vähän maisemia reissulta. Ite en ottanu kauheesti kuvia, vaikka surullisen kuuluisa kamera oliki mukana. Nää on siis Sarpan, Sannan ja Jonaksen ottamia.

Tämmösiä polokuja me tallailtiin.

Apina kapina kiipes puuhun.

Löyäkkö apinan?

Ihania puita! Ja lissää apinoita tuolla vasemmalla.

Näitä kantajia tuli aina välillä vastaan.
Tätä sentään hymyilytti, vaikka oli ylöspäin menossa.

Mutta joo. Kiipeemään lähtiessä oli ihan kiva ilima. Tosi kostiaa, mutta lämmintä. Sitte alako sattaan eka ihan pikkusen tihkuttamalla, mikä oli ihan virkistävvää. Se kuitenki muuttu kaatosatteeksi, niin meni vähän vaikiammaksi se meno, ku oli välillä tosi mutasia kohtia, niin kengät meinas livetä vähän väliä. Nyt vois lainata erästä nimeltämainitsematonta henkilöä ja sanoa, että ”olin sillon nuori, mutta kyllä v*tutti”. Ei paljo auttanu vastaantulijat, jotka moikkaili ja toivotteli onnea. Ei se ihan niin paha ois ollu, jos ois malttanu mennä hittaampaa, mutta arvatkaapa ajattelleeko tämmönen vähän pölijempi niin järkevästi. Mää koitin ottaa ihan vaan reenin kannalta sen kiipeemisen, ettei tuntus niin pahalta. Oli kyllä ihan älyttömän hyvä fiilis ku pääsi vihdoin perille ja mentiin syömään lounasta. Ei oo yhelläkkää kerralla maistunu niin hyvältä lounasboksin sisältö! Tää oli vissiin neljäs kerta ku syyään ne samat evväät, ku joka retkelle nuo mamat tekee sen saman setin. Siinä on kannaa, kolmioleipä, keitetty kananmuna, lätty, minibanaani, muffinssi ja pillimehu. Vaikkei satanu ennää siinä vaiheessa, niin oltiin kaikki ihan jäässä tietenki, ku siellä ylyhäällä ei ollu mikkää kauhian lämmin (ehkä 15 astetta) ja märät vaatteet päällä. Hyi. Sillon päätettiin, että saunotaan illalla.

Tuolla mökissä kivasti evväitä syötiin vain.

Lounaan jäläkeen mentiin vielä vähän matkaa ylöspäin kattoon semmosta kraateria. Kierrettiin vielä kraaterin toiselle puolen, mistä näki Kenian puolelle. Oli tosi pilivistä, mutta kyllä sinne just ja just näki. Otettiin ryhymäkuvia ja jottai pölijäiltiin, minkä jäläkeen lähettiin patikoimaan takasi. Alaspäin mennessä polovet oli aika kovilla, ja muutaman kerran meinas vettää lipat mutalällyyn, ja loppumatkasta mulla pyörähti pariki kertaa tuo löysempi nilikka, mutta ei onneksi haitannu menoa sen kummemmin. Tosiaan lauleskeltiin rölliä ja muutenki juttu luisti vähän paremmin ku ylös mennessä. Suunniteltiin myös meijän seuraavaa reissua Tansaniaan. Aiotaan joskus parin vuojen päästä tulla tänne uuestaan ja kiivetä ylös asti Kilille, käyä uuestaan Serengetissä ja sitte käyään Zanzibarin jollai festareilla mitkä on näihin aikoihin. Pittää vaan ensin ”vähän” reenata ja kerätä rahhaa. Reenistä puheen ollen, mulla oli sykemittari päällä tuolla kiivetessä. Eka noustessa, ja lounaan jälkeen laitoin sen uuestaan, ku mentiin sinne kraaterille ja lähettiin laskeutuun. Oli mulla jonku aikaa se pois päältä, ku seisoskeltiin ja kateltiin maisemia siellä kraaterin reunalla. Ylös mennessä aikaa meni 2,5 h, kaloreita kulu 1371 kcal, maksimisyke oli 170 ja keskiarvo 148. Kraaterilla kikkailuun ja laskuun meni 3h, kaloreita kulu 1255 kcal, maksimisyke 158 ja keskiarvo 128. Eli ihan hyvä reeni tuli. Sunnuntaina jalat oli ihimeen hyvässä kunnossa, ja pelkästään persus on kippee. Illalla Andrew lämmitti meille saunan. Ai että oli makia kylypiä! Hyvä reissu, mutta sitte ku mennään oikeesti sinne huipulle asti, niin nukun edellisenä yönä pitemmät ku 3h unet…

Kraaterille menossa.

Kraaterin reunalla Federica, Sanna, Netta, Jonas, mää, Katri, Daniel, Sarppa, Juho, opas ja Matilda.

Takasi alahaalla.

Sunnuntaina sai nukkua pitkään ja ottaa muutenki rennosti. Ei tullu käytyä ees salilla, vaikka oli tarkotus mennä Jonaksen ja Danielin kans. Jonaksella meni niin kauan tuolla kylillä, ettei sitte keretty ennen syömään lähtöä ennää mihinkää. Mutta ei kait se oo niin justiisa. Taas on uus viikko ja hyvin aikaa reenailla. Käytiin siis tuossa aika lähellä El Ranchossa syömässä intialaista. Oli kyllä tosi hyvät sapuskat! Välillä on kiva käyä ulkona syömässä, vaikka talollaki ois hyvvää ruokaa. Fish&chips –päivät on vaan nykyään semmosia, että sillon on ihan pakko mennä ulos syömään, koska pelkästä kalan hajusta tullee flashbackejä siitä oksennus-ripaska-päivästä. Ja ranskalaisiakaa ei pysty ennää aatteleen. Hyi kauhia.

Alkava viikko on meijän seittemäs, eli tän jälkeen on ennää kaheksan jälellä! Kohta puolivälissä, apua! Viikonloppuna lähtee kuus asukkia kokonaan pois! Esimerkiksi Maiju ja Sarianne, jotka tuli päivää ennen ku me. Ou nou… Sitten lähtee neljä muuta suomalaista. Nyt ma-iltana tulee taas kaks ruotsalaista lissää. Sitten ku nuo kuus on lähteny, ja Nettaki lähtee siitä viikkoa myöhemmin, niin meitä on 5 ruottalaista ja 5 suomalaista. Suunniteltiin tuolla syömäreissulla (missä siis oli yks ruotsalainen ja viis suomalaista), että sitten pietään joku Suomi-Ruotsi-maaottelu täällä talolla. Semmosen vois oikeestikki kehitellä! Ehkä joku semmonen enempi speden spelit –tyyppinen homma, mutta pääasia että tullee kauhia vääntö. :D Lajiehotuksia saa pistää tulemaan! :P Mutta saunomista ei kannata ehottaa, ku käy vielä niinku sauna-Timolle itänaapurin kans. 

Mutta semmoset jorinat tänäiltana! Palataan ens viikolla! :)

-Amppe-

Viimenen viikko synnärillä ja SAFARI !!!

Voe hyvänen aika miten siisti viikko oli! Ei voi älytä vieläkää mitä kaikkee tässä on tullu tehtyä ja nähtyä! Alotan nyt kuitenki nuista harjottelujutuista. Viimenen viikko synnärillä, yyyh! :( 

Oli aika rauhallinen viikko harjottelussa. Maanantaina yks synnytys, tiistaina yks oli syntyny just ku mää tulin osastolle, keskiviikkona synty kolme, joista mää sain ottaa yhen vastaan, ja torstaina vielä yks. Olin tuossa viimesessäki kätilöimässä, mutta oli kyllä tympiä että just se synnytys jäi mun viimeseksi, koska se oli niin kauhia... Siinä oli semmonen mua vähän nuorempi, ensisynnyttäjä, joka oli ollu jo muutaman päivän osastolla, ku sitä ei hyövänny laittaa kotiakaa, ku se asu niin kaukana. Se jännitti kauheesti kaikkia tutkimuksia ja oli tosi arka ja pelokkaan olonen koko ajan. Hyvä ku anto ees kunnolla sikiön sykettä kuunnella. Torstaiaamuna sillä sitten alko se synnytys, ja sille alotettiin oksitosiinitippa, että homma menis joutusammin. Sikiökalvotki siltä puhkastiin sillon heti aamuvuoron alussa. Se oli kauhian kippee ja se jotaki jutteli ja itki ja kyseli lääkäriin perrään vähän väliä. Koko ajan siinä oli sentään joku hoitajista lähellä, vaikka monesti ne saattaa siellä "salissa" yksinki köllötellä kaikessa rauhassa ja käyään vaan välillä kattoon miten mennee. Se vaikutti niin kippeeltä (oon varmaan maininnukki ettei täällä mittää kipulääkkeitä käytetä synnytyksissä), niin menin sitte hieroon sen selkää vähäksi aikaa. Se tarttu mua käjestä ja liikutteli sitä aina sinne mistä se halus mun hierovan. Siinäpä se päivä sitten meniki. :D Se nimittäin sano vähän ajan päästä toiselle hoitajalle swahiliksi, etten mää saa lähtä mihinkää. Hoitaja kokeili mitä se sanoo siihen, että mää menisin lääkärin kaveriksi kierrolle, niin se sano mulle "please sister, don't go anywhere", niin mää sitte jäin siihen sen kaveriksi. :) Se oli niin ihana ja kiitollinen, että mulla oli kyllä sympatiat täysin sen puolella. Ei tuntunu missää seistä siinä vieressä melkeen neljä tuntia hieromassa selkää ja sen jälkeen hoitamassa synnytystä. Oli kiva, ku se puhu englantia, niin ei tarvinnu tyytyä sanoon vaan "pole" aina ku tuli supistus. Toi "pole" on kätevä sana. Sitä voi käyttää joka tarkotukseen, jos haluaa osottaa myötätuntoa jotain kohtaan ja/tai ku on pahoillaan jonku puolesta. Jos lyöt varpaas pöyänjalakaan, joku sanoo "pole". Jos joku on sairas tai omainen kuolee, sille sanotaan "pole". Ihan sama mikä asia ja kuinka huonosti se on, niin aina voi sanoa "pole", ja toinen vastaa siihen "asante = kiitos". Mulle esimerkiksi yks kätilö sano keskiviikkona "pole" ku mulla oli roiskahtanu verta paijalle. Mää vaan naurahin ja sanoin "asante". Myös "nyt vähän pistää" on täällä "pole". ;)

Mutta palataanpa tähän viimeseen synnytyskertomukseen, joka ei valitettavasti oo mikkää kaunis tarina... Se nainen oli kyllä ihana, ku se välillä aina silitti mun kättä ja hoki että "thank you sister, I will never forget you, I want to have a child like you, I can't thank you enough, God bless this sister..." ja kaikkee tuommosta. Mää vaan koitin sille sanoa että sitä varten mää täällä oon, että autan sitä. Sitten ku se itki koko ajan ja porukalla meinas mennä hermo siihen, niin mää koitin sitä psyykata ettei itkis vaan säästäis ne voimat siihen ku pittää alakaa ponnistaa sitä lasta pihalle. Oli se vähän aikaa hilijaa, mutta sitten se taas alako itkiä. Mutta eipä se ollu mittää siihen verrattuna mitä se oli sitten ku sen ois pitäny oikeesti alakaa pukkaamaan sitä penskaa pihalle. Se vaan kilju sillon ku sen ois pitäny työntää. Ja se kilju niin lujjaa että meinas korvat hajota! Selitin vuoron jäläkeen Katrille tätä juttua, niin se oli vaan, että "Aaa, sieltäkö se kuulu?", eli se siis kuulu yläkertaan asti... Se nainen vaan pelekäs niin paljo sitä synnyttämistä, että se näytti että se ei rupia millekkää, niin sitten sille hermostu kaikki hoitajat, eikä auttanu mikkää puhuminen. En tiiä mitä ne sille kaikkea sano, ku ne puhu swahilia ja ymmärrän vaan sanan sieltä täältä. Mutta aika tiukkaan sävyyn sieltä tuli tekstiä... Sitten ne läpsi sitä ja oli oikeesti jo vihasia. Yks kätilö läiskäsi sitä ihan kunnolla poskelle, mutta ihan niinku sekkää ois mittää auttanu. Se meinas heittää ihan läskiksi koko homman, ja mää pelekäsin jo ettei se lapsi tuu seleviään ku se oli niin kauan tulollaan siellä ja yks vaan kiljuu, riehuu, huitoo ja potkii. Sen synnyttäjän äitiki pyyettiin käytävältä sinne puhumaan järkiä tytölleen. Laitettiin katetriki ja uus kanyyli siltä varalta että pittää lähtä sektio tekemään leikkuriin. Se siinä riehu siihen malliin, että se sai revittyä yhteensä kolome kanyylia irti. Laitettiin vaan aina uus tilalle ja koitettiin teipata paremmin. Lopulta se lapsi saatiin ulos silleen, että se mieshoitaja meni seisoon sängylle synnyttäjän pääpuoleen ja työnsi kaikin voimin käsillä ylämahan päältä "vauhtia", kaks oli molemmin puolin pitämässä kiinni synnyttäjän käsistä ettei se rupia huitoon, toinen niistä piti myös kättä sen mamman suun eessä ettei se kiljuis (eikä kyllä hirveesti pystyny hengittämäänkää...), mää olin siinä ottamassa sitä vauvaa vastaan, mun takana oli kätilö mua ohjaamassa ja sitten oli vielä lääkäri sängyn jalakopäässä, ja olikohan joku muuki jossai, en muista. Mulla oli vaan vähän vaikia siinä olla, ku se mua ohjannu kätilö käski mun tehä episiotomian ja löi sakset käteen, mutta sitten taas se mieshoitaja sano että elä tee, niin olin sitte siinä että pittääkö se nyt tehä vai ei. En sitte teheny, ja mahtu se sieltä tulemaan eikä tullu repeemiä. Hyvä niin. Lapsi saatiin pihalle, mutta oli aika jännä homma, ku yks hoitaja nosti sen sitte pää alaspäin ja alko virvotteleen sitä, niin napanuora katkes itestään! Sitte äkkiä vaan laitettiin pihit sinne vauvan puolelle ettei pääse vuotaan. Mutta pitipä tuoki nyt sitte nähä! Tuskin ihan hirviän usein käy tolleen. Mutta joka tapauksessa, tyttö tuli ja oli onneksi hyväkuntonen vauveli! :) Taas se äippä kiitteli kauhiasti, ja mua harmittaa ihan hirviästi, etten ollu enää perjantaina töissä ku piti lähtä sinne safarille! Oisin niin halunnu vielä nähä ne molemmat, niin oisin nähny miten niillä mennee! Mulla loppu vuoroki silleen että se "siivousvaihe" jäi vähän kesken, niin jouduin häippäseen siitä kaaoksen keskeltä ku Akram oli tulossa hakkeen. Muutenki jäi semmonen olo, että oisin voinu olla vielä ne loputki kaheksan viikkoa vaan tuolla, ku just pääsi vauhtiin! Harmi tosiaan ku jäi tommonen kaaosmainen synnytys viimeseksi, mutta onneksi kerkes tulla usiampi hyvä kokemus, niin tietää ettei se aina oo nuin vaikiaa. :)

Se synnäriharjottelusta. Piti ihan laskee, niin yhteensä kerkes olla 20 synnytystä, joista seittemässä olin "kätilönä". Aika jees. :) Nyt ei jännittäis varmaan ihan älyttömän hirviästi, jos sattuiski töissä tuleen synnytyshommia vastaan. 

Mutta sitten viikonlopun meininkeihin! Lähettiin perjantaina safarille Serengetiin ja Ngorongoroon! Mietittiin kauhian pitkään, että mennäänkö Tarangiriin ja Ngorongoroon, mikä ois ollu paljo halavempi, mutta onneks päädyttiin tuohon. Serengeti on kuitenki aina Serengeti, ja olihan se ihan uskomattoman hieno paikka! Ei voi hehkuttaa niin paljo ku ois aihetta, eikä kuvatkaa kerro puoliakaa siitä mitä se on livenä olla niien elukoiden vieressä ja niissä hienoissa maisemissa! Mutta yritetään nyt ees. 

Perjantaina lähettiin talolta seittemän maissa aamulla ja ajeltiin muutaman pysähyksen taktiikalla Serengetiin. Matkan varrella oli siis Ngorongoro, missä pysähyttiin kattoon vaan kraateri, mikä oli tosi hieno! Sunnuntaina sitte palluumatkalla käytiin ajeleen siellä alhaalla. Jo Serengetiin mennessä nähtiin apinoita, seeproja, kirahveja, hippoja, gnuita, antilooppeja ja pahkasikoja. 

Päästiin perille leiriin joskus kuuen maissa illalla. Pystytettiin teltat ja jakauduttiin Netan ehottamalla logiikalla telttoihin isot tytöt tosi isoon ja pienemmät tytöt pienempään isoon telttaan. :D Pikkuteltta jätettiin meijän oppaalle, mutta kokin nukkumapaikka jäi arvotukseksi... 

Kyllä ne ihan teltoilta näyttää.

Tässä on meijän huippu safariporukka. Kokkina oli Happy, joka teki ihan järettömän hyvät sapuskat meille, ja safarioppaana oli Sam, joka jakso meitä ja meijän tyhymiä kysymyksiä tosi urheasti ja opetti esimerkiksi, miten norsun tai kirahvin sukupuolen tunnistaa muutenki ku kattomalla mahan alle... Osasi se muutaki selittää kaikista elukoista, ja me jaksettiin ihimetellä miten se bongasi niitä elukoita ihan hirviän kaukaa iliman kiikareita. Me nähtiin ehkä puu tai ehkä kivi siellä missä se näki kaheksan sarvikuonoa... Ja oltiin ehkä viien metrin päässä gepardista ennen ku älyttiin että siellä heinikossa oli jotaki. Sitä vaan nauratti ku me oltiin niin sokkeita. Muutenki seura oli kyllä parasta mahollista! Hauskin ja hienoin ja kokemusrikkain ja mieleenpainuvin viikonloppu koko reissulla! :) 

Kivasti kenossa Happy, Sarppa, Netta, Sam, Katri, Hanna, Maiju ja mää.

Lauantaina syötiin aamupala seiskalta, minkä jäläkeen päästiin ajeleen pitkin Serengetiä! Nähtiin eri lintuja ja antilooppeja, shakaaleja, iso puhvelilauma kaukaa ja virtahepoja lähempää ku perjantaina. Puhveli oli siis ensimmäinen elukka Big Fivesta. Toi big five tarkottaa siis eniten metsästettyjä elläimiä, eli leijonaa, puhvelia, leopardia, sarvikuonoa ja norsua. Niistä harvinaisimpia on sarvikuonot ja leopardit. Ja me nähtiin kaikki nuista! 

Tämmönen mörssäri löyty.

Yhen tien varressa oli hulluna safariautoja ja Sam sitten kysy että mitä siellä on, niin siellä pusikossa oli kuullemma nähty leopardi. Jäätiin sitä siinä sitte päivystämmään ja ehkä 10-15 min päästä nähtiin ku leopardi kiipes viereiseen puuhun! Vähän aikaa näky vaan häntä puunrungon takaa, mutta kohta se kiipes ylemmäs ja sille tuli kaveriki sinne! Oltiin kyllä ihan huuli pyöriänä ja haukottiin henkee autossa, otettiin hulluna kuvia ja katottiin kiikareilla ku ne oli niin kauniita elukoita! Toinen Big Fiven elläimistä bongattu! 

Katri sai tsuumattua näin hyvän kuvan näistä!

Kiikarin läpi tuli wannabe-taidetta.

Seuraava safariautokeskittymä nähtiin jonku toisen pusikon kohalla, missä oli gepardi nukkumassa. Aika kauan meni ennen ku me nähtiin mittää, mutta Sam jakso sinnikkäästi neuvoa taas missä kohtaa se on, niin meki bongattiin se ja saatiin pari säälittävää kuvaa. Lähettiin siitä sitte lounaalle leiriin. Ruuan jäläkeen otettiin päikkärit, minkä jäläkeen päästiin taas bongaileen. Nyt päästiinki sitten parin metrin päähän kahesta gepardista! Ne oli puun alla köllöttämässä, eikä niitä paljo hetkauttanu yks safariauto sinne tänne. Geparditki on kuulemma meleko hankalia bongata, ja Sam sano että oltiin onnekkaita ku nähtiin niitä kaks kerralla. Sunnuntainaki nähtiin vielä yks tienvarressa. 

Toinen niistä gepardeista.

Norsujaki nähtiin eka tosi kaukaa, mutta yks nähtiin ihan muutaman metrin päästä vähän myöhemmin. Saatiin taas naurua aikaseksi, ku Sam kiusas taas mua kysymällä, että kumpaas sukupuolta se oli. Sen näki nimittäin turhanki selevästi... :D Pistän nyt vähän siveellisemmän kuvan siitä, niin pystyy perheen pienimmillekki näyttään. 

Leijonia nähtiin vaikka kuin paljo! Ihan tien vieressä köllötti 14 leijonaa päiväunilla puun alla. Siellä ne vaan ketarat levällään makkoili menemään. Myöhemmin nähtiin kallioilla pari jellonaa ja sunnuntainaki vielä paluumatkalla yks ylitti tien meijän eestä, kaks oli jonku kukkulan luona ja sitten oli yhellä kalliolla pikkuleijoniaki! Ne on kyllä niin kommeita ettei mittää järkiä!

Pentuja! 

Muita lauantaina bongattuja elukoita oli mm. strutsit ynnä muut linnut, antiloopit ja hyeenat. Yks hyeena oli myös meijän leirissä la-su välisenä yönä! Netta oli nähny sen vessareissulla. Jotku oli kuullu myös ku leijona oli äännelly jonkulaisen matkan päässä (ei onneks leirissä), mutta mää nukkuin teltassa niin hyvin, etten oo kuullu mittää! Aamulla herättiin jo puoli kuuelta, ku piti lähtä aikasemmin ku lauantaina. Aamupalalla hoksattiin, että leirissä on kirahvi! Ei onneks kuitenkaa siellä telttojen keskellä kikkaillu, vaan ihan siinä leirintäalueen reunassa. Kohta niitä tuli pusikosta lissää, niin niitä oli lopulta neljä! Mentiin kattoon niitä lähempää ja koitettiin ottaa kuvia, mutta oli sen verran pimiä vielä, ettei niistä tullu hyviä. Mutta oli kyllä "pikkusen" absurdi fiilis taas. Siinä ne vaan rauhassa söi ja katteli mitä näkkyy. 

Apinat on aika sympaattisia kavereita.

Hyeena

Ei näytä kuvassa paljo miltää tää auringonlasku, mutta onpahan kuitenki. :)

Sunnuntaina ajettiin siis Ngorongoroon semmosen kraaterin pohojalle, missä nähtiin muun muassa puuttuva palanen Big Fivesta, eli sarvikuono! Myös puhveli nähtiin lähempää. Ihan hirviät noi sarvet!

Huh huh. Jokohan tää riittäis. Ois kaikkia maaliman kaverikuviaki, mutta keskityin nyt vaan näihin elläimiin. Kesti vähän pitkään tää blogitekstin kirjotus, ku ollu sähkökatkoja, niin ei oo nettikää tietenkää toiminu. Nyt meillä on generaattoriki rikki jonku aikaa, niin siitäkää ei oo apua. Mutta hyvin me pärjätään! :) 

Täällä on aika selkeet rutiinit joka päivä, niin tuntuu että aika menee ihan hullun nopiaa. Aamulla herätys klo 05.50, lenkille klo 06.10, takasi 06.40, töihin lähtö 07.20, Akram hakee klo 13.45-13.50, lounas n. klo 14.15, puntille lähetään 15.30-16.00, sieltä kuuen maissa takasi, sitten päivällinen, datailua tai jotain sosiaalisempaa hommaa, yleistä oleilua ja ysin maissa alakaa ekat mennä nukkuun. Itellä tullee mentyä kymmenen maissa läppärin kans köllötteleen ja surffailen netissä puoli tuntia-tunnin ennen ku tulee uni. Nyt meni vähän pitkään tän blogin kans, niin mennee näköjään kahteen ennen ku oon nukkumassa... Mutta ei se mittää, kyllä se yks päivä aina mennee vähemmällä unella! Huomenna ei oo punttipäivä, vaan mennään kaupungille! Yhessä kaupassa on punasta hiusväriä, niin pittää ainaki se käyä ostaan, niin pääsee värjään pään joku päivä. Sitten käyään jossai krääsä- ja vaatekaupoissa ja varmaan kahavilla. 

Meillä on uusia asukkaitaki taas täällä! Toissa viikolla tänne tuli suomalainen Hanna, joka oli meijän kans safarillaki, ja ruotsalainen Jonas. Viime viikolla tuli myös ruotsalainen pariskunta, niin ei onneks tarvinnu Jonaksen olla liian pitkään ainoona miehenä ja ainoona ruotsalaisena täällä. Ihan mukava ku tullee talollaki nyt puhuttua paljo englantia. Oikeestaan ei oo ees väliä ennää kumpaa puhhuu, ja välillä vahingossa puhutaan enkkua suomalaistenki kesken. Mää olin yks yö puhunu unissaanki englantia! Katri nukkuu niin sikkeesti ettei se kuule mittää, mutta Laura tai Sanna aina joskus sanoo jos oon nauranu tai höpöttäny unissaan.
Ruotsiaki täällä pääsis nyt reenaan, mutta sitä oon vähän ujo puhhuun vaikka jonku verran ossaiski. Englanti on vaan niin paljo helepompaa ja nopiampaa puhua, ku ei tarvi niin paljo miettiä. Synnärillä oli viime viikolla kaks ruotsalaista naista vapaaehtoistyötä tekemässä, niin ne ylleesä puhu mulle ruotsia ja mää vastailin englanniksi, ku varsinkaa sairaalasanasto ei oo yhtää hallussa tolla toisella kotimaisella... Mutta ehtiihän tässä vielä reenata. :) 

Määpä koitan taas viikonloppuna kirjotella uutta tekstiä! Tällä viikolla oon ekkaa viikkoo medical wardissa, eli naisten ja miesten osastoilla. Ei ainakaa ekan päivän perusteella oo niin kiva paikka ku synnäri, mutta kyllä se mennee! Pääsin mää kuitenki näkkeen kivoja haavoja!
Viikonloppuna meillä on päiväretki Kilimanjarolle! Mää säästän sen koko vuoren huiputuksen seuraavaan reissuun, mitä ollaan täällä eräiden kans kovasti suunniteltu. Nyt ei päästä paljo mihinkää korkeuteen, ku ihan vaan siellä sademetsässä päästään tarpoon. Mutta seki on varmaan ihan hieno! :)

Anna-Miina

Eka kuukausi jo menny!

Meinasin laittaa jonku hymiön tuohon otsikon perrään, mutta emmää tienny mihin päin sen suun pitäs olla, niin en laittanu mittää. Menny ihan älyttömän noppeesti aika täällä, mikä on tavallaan ihan hyvä juttu, koska se meinaa että viihtyy. Toisaalta se ei vielä kauheen surullistakaa oo että kuukausi on täällä jo oltu, koska on kuitenki vielä koko helmi- ja maaliskuu ja vielä melekeen koko huhtikuuki aikaa nauttia! :) 

Viimesimmän kirjotuksen jälkeen on ollu mahatautia/ruokamyrkytystä/mitä lie pöpöä liikkeellä talossa. Maanantai-iltana syötiin fish&chipsiä ja seuraavana yönä alako vessoille olla käyttöä. Mää heräsin vähän ennen viittä, ku oli ihan hirviä olo. Kiva ku soi päässä toi "I love my life", minkä linkitin edelliseen postaukseen ja samalla oli niin paha olo että näin untaki, että oksensin pihalle melekeen jonku koiran päälle. Meitä oli seittemän emäntää koko tiistain kippeinä kaksinkerroin sohovilla ja sängyissä. Oksentelua ja/tai ripaskahommia. Muutenki täällä kiinteä kakka on harvinaisuudessaan hyvinki paljo iloa tuottava asia, mutta tuo oli jo ihan hc-hommaa. Mulla oli koko päivän semmonen olo että oksennan ihan just, mutta onneksi sain vältettyä. Mää ihan pelekään oksentamista, ku tuntuu että silimät pullahtaa sinne pönttöön, meinaa tukehtua ja nennää kirvelee ku se on täynnä evästä. Nam. Oisko joku halunnu että käsittelen vielä pikkusen tarkemmin tätä aihetta?

Keskiviikkona oli onneksi nestehukkaa lukuunottamatta ihan hyvä olo, niin pääs taas töihin. Ei siellä mittää ihimeellistä muistaakseni ollu, ku ei ollu yhtää synnytystäkää. Opin mää lääkärinkierrolla taas jottai uutta koko viikon, ku sen lääkisryhmän kans käyään kaikki tarkasti läpi ja se niitä ohjaava lääkäri selittää tosi hyvin niitä juttuja. Ens viikolla on sama ryhmä, mutta joku toinen lääkäri. Torstai ja perjantaiki oli aika rauhallisia, molempina päivinä oli yks synnytys. Lauantainaki olin töissä, ku jäi se tiistai välliin ja ens viikolla en pääse perjantaina, niin halusin nyt tehä lauantainki. Oli ihan kiva päivä, ku ei ollu muita opiskelijoita, niin sain kaikki nakit. Yhtää synnytystä ei ollu, mutta ei sekkää haitannu. :) Perjantaina mää pääsin taas "kiskaseen" sen vauvan pihalle. Se on kyllä joka kerta yhtä mieletön tunne ku saa sen vauvan saateltua maailmaan. Jos mää kyllästyn joskus ensihoitohommiin, niin vois hakkee opiskelleen kätilöksi. Ja sitte iskä saa hepulin ku ei vieläkää tuu tytöstä lääkäriä... :D 

Joku päivä sairaalan etupihalla napattu kuva.

Torstaina aamuraportilla porukka puhu swahiliksi taas jottai mistä me ei ymmärretty ku korkeintaan numeroita ja viikonpäiviä. Ylilääkäri kuitenki sitte tarttu mua käjestä kiinni ku oltiin löntystämässä osastolle päin, ja selitti sitte mistä ne puhu. Jollaki sairaalan työntekijällä oli tulossa häät lauantaina klo 18 ja tää tohtori sit sano, että meki ollaan Katrin kans erittäin tervetulleita. Noh, mehän mentiin lauantaina sinne tietämättä ees, että kuka menee naimisiin. :D Kyseltiin viisaammilta, mitä kannattaa ostaa lahjaksi ja Hanna sano, että perinteinen lahja on vaimolle kanga ja miehelle kauluspaita. Ne me sitte paketoitiin ja lahjan kans lompsittiin juhulapaikalle vähän ennen klo 18. Kyllähän me se arvattiin, ettei ne kemut suinkaan heti kuuelta ala, mutta meni siinä tunti ennen ku sinne alako tulla muita vieraita... :D Otettiin ootellessa kuvia ja ihimeltiin mihin on taas tullu työnnettyä tää iso ja laho pää... 

Kauniit oli koristelut!

Morsiusparin, kaason ja bestmanin estradi.

Joku seremoniamestari meijät toivotti kuitenki siinä tervetulleiksi ja sano että menkää istuun mihin vaan haluatte. Vihkiminen ja muut hommat oli vissiin alakanu jo joskus 12 aikaan, ja jossai välissä valokuvausta ympäri kaupunkia, mutta en tiiä mitä muuta niillä oli siinä päivän aikana ollu. Se yks tanskalainen tyttö, Emma tuli kans sinne häihin kolomen kaverin kans, niin meillä oli sitte oikeen mzungu-seurue samassa pöyässä. Oli siellä meijän lisäksi vielä kolme muuta. Mutta siellä oli siis satoja vieraita, villinä veikkauksena 500-600. Seiskan maissa alako valluun sitä porukkaa sinne. Saatiin semmoset nenäliinat, mihin oli painettu teksti. En ymmärtäny siitä muuta ku "Mungu", mikä tarkottaa Jumalaa, niin pääteltiin että siinä oli joku pätkä raamatusta tai jottai. 

Nokkaluutu

Tuota rättiä piti aina välillä huiskutella siinä ku porukkaa jammaili mussiikin tahissa sisälle. Oli kyllä hauska just tuo, että koko ajan popit täysillä ja porukka jammas ikään, kokoon ja sukupuoleen kattomatta. Meinas ihan posket krampata ku piti taas hymmyillä koko ajan! Kasin maissa tuli morsiuspari paikalle, neki jammaillen tietenki! Pitää tässä vaiheessa mainita, että mää tunnistin sen sulhasen! :D Muistan jutelleeni sen kans sairaalalla! Ois nimittäin ollu ihan kauhia jos ei ois kummankaa naama soittanu mittää kelloja, ja ois vaan miettiny että kumpihan nuista nyt pitäs tuntea/tietää... Sulhanen piti jotain puhetta siinä ja esitteli muutamia vieraita sillain yleisesti. Siellä oli semmonen kameramies, jonka kuvaamat jutut näky screeniltä ympäri juhlapaikkaa. Mehän ei yhtää ymmärretty mitä se sulhanen jutteli siellä, mutta sitten bongattiin sana "mzungu" ja katottiin että o-ou, tuo kameramies tullee kuvvaan meitä. Sitä hetkeä voi kuvailla vaan yhellä sanalla: awkward. Seuraavan kerran se tuli siinä vaiheessa ku oltiin saatu eka alkupala nokan alle. Siinä oli vuohenlihaa ja sen päälle kaajettiin liemi. En tiiä mitä osaa vuohesta se liha oli, mutta mulla oli yks pala niin sitkiä ettei sitä saanu hampailla rikki, niin piti nielasta se kokonaisena. Tuntuu että se on vieläki vasta matkalla mahalaukkuun. 

Meinas vähän tulla suorituspaineita ku syöt tätä kameran kuvatessa samalla...

Muita alkupaloja oli samosat (paikallinen kolmionmuotonen lihapiirakka, tosi hyvää!), lihavarras ja hedelmiä. Siinä oli kiva syyessä samalla seurailla mitä kaikkea ohojelmaa niillä siellä oli. Meni vähän eri kaavan mukaan ku Suomessa, ku heti alussa oli hääkakun syöttämistä, ja ne jako semmosia pikkukakkuja sukulaisille. Muut sai kakkua sitte pääruuan kans. Kakku oli kyllä tosi hieno, mutta kiikkerän näkönen. Eikä oikeestaan ees pelekästään näkönen, vaan se oli kiikkerä ja ylin osa (toi mikä ei ees näy kokonaan kuvassa) tippu maahan! Siihen kuitenki ilimesty jostai uus, matalampi kakku, joten hakuna matata. 

Hääkakkunen

Hääparille tuotiin myös jotku kaks käristettyä pässiä, joilla oli jottai rehuja suussa. Mielenkiintosen näkönen viritys. Hauskinta siinä oli se, ku ne kärräs sitä pässihässäkkää pirttiin, niin niien elukoitten niskat taipu sillain että näytti niinku ne ois nyökytelly...

Pässeillä jääny rehut vähän vaiheeseen...

Pääruoka haettiin seisovasta pöyästä, mutta sitä ei saanu ite annostella, vaan kokit/tarjoilijat lappasi kaikkea mahollista lautaselle. Kakkua myöten kaikki oli siinä lautasella, eikä jaksanu kyllä puoliakaa syyä. 

Pitäs lähtä näläkä.

Yhessä välissä kaikki kävi kippistelemässä morsiusparin kans jonossa, vähän niinku meillä päin on kuiva kättelykierros. Jossain välissä ihan vaan jammailemassa morsiusparin kans, sitten käytiin jakamassa lahajat porukoittain. Tietysti liikuttiin taas kokoajan jammaillen Me mentiin vahingossa väärään aikaan viemään lahajat, ku ei ymmärretty mittää muuta ku "hospitali" jostai välistä, niin aateltiin että mennään nyt, ettei vaan jää antamatta koko lahaja. Se oliki joku eri sairaala, ja St. Joseph Hospitalin vuoro tuli vasta myöhemmin. Mutta eipä se mittää. Sitte siinä oli jottai kangaan pyörittelyjä ja muita outoja perinteisiä juttuja, mitä ei kehattu ennää jäähä kattoon loppuun asti, ku kello oli jo yks ja kaheksalta piti herätä seuraavana aamuna. Mutta kaikenkaikkiaan oli kyllä tosi hauskat juhlat! Morsiusparilla oli hienot, valkoset, länsimaiset vaatteet ja näytti tosi hyvältä. Ihimiset oli laittautunu ja ilosella päällä, oli paljo tanssia ja ruokaa. Ihan niinku missä tahansa häissä! Voisin mennä toistekki. :)

En muista muistinko kaikkea oleellista selittää, mutta Katrin blogi löytyy osotteesta maailmanmittainenmatka.blogspot.com, niin käykää sieltä kattoon. Katri on varmaan muistanu Maasai-jutuistaki selittää paljo enemmän ku mää! :) 

Tännään, eli sunnuntaina oltiin Materunilla kahviretkellä ja vesiputouksella! Saaliina älyttömän hyvvää kahavia, mahtavia maisemia, virkistävä uinti vesiputtouksen alla ja hirviästi valokuvia! Sitä kahavia sai tilata talolle tuoreena jauhettuna tietylle päivälle, niin mää tilasin muutaman pussin tuliaisiksi. Ne toimitetaan talolle muutamaa päivää ennen ku lähetään kottiin, niin kotona saa keittä herkkukahavit. Oli niiiin paljo parempaa ku tavallinen suodatinkahvi! Ei tuntunu missää, vaikkei ollu maitua seassa niinku ylleesä. Sokeria vähän sekkaan, niin ai että oli herkkua! Semmonen Oscar-niminen heppu selitti ja näytti miten sitä tehhään, ja päästiin itekki osallistuun prosessiin. :)  

Oscar pittää meille kahvi-luentoa.

Netan kans kuoritaan kahvipavuista toista kuorta pois.

Kahvinjuonnin jäläkeen lähettiin patikoimaan vesiputtoukselle päin. Kateltiin maisemia ja koitettiin olla kompastumatta, ettei lennettäis jyrkännettä pitkin alas pöpelikköön. Sinne päästyä vejettiin lunch boxin sisällöt huiviin ja mentiin uimaan! Kuvia ois hirviästi, mutta tässä nyt pari.

Matkalla puttoukselle. Louis pönöttää taustalla.

Netan kans häröilyposetusta...

Kylymää vettä!

Minä, Netta ja Katri kyhjötetään putouksen takana ja suunnitellaan, että mihinhän tästä hyppäis...

Lauran ottama ihana kuva!

Tämmöstä tällä kertaa. Hieno viikko ollu taas! Huomenna alakaa viimenen viikko synnärillä, ja perjantaina lähetään heti aamusta Serengetiin ja Ngorongoroon safarille! Ei jaksais oottaa!!! 

-Amppe-