No niin, Kilin reissusta on pääsiäisen verran toivuttu ja nyt ois vissiin sitte raportin paikka! Niin älyttömän huikeen tästä reissusta teki mahtavat oppaat, hyvä seura, paskat jutut, uskomattomat maisemat ja ittensä ylittäminen eli HUIPUTUS.
Valmistautuminen
Koko viikko valmistauduttiin pikkuhiljaa Kilille lähtöön.
Ensinnäki syötiin niin paljo että alako hiilarit ällöttää jo ihan liikaa, vettä
juotiin niin että tuntuu että hukkuu ja levättiin
kunnolla. Jopa minä nukkuin muutamat normaalin ihimisen yöunet. Mää kävin viimesen kerran maanantaina puntilla ja lenkit jätettiin
väliin. Tiistaina meijän opas Alex kävi meijän kans poriseen reissusta ja
kattoon kamppeet mitä meillä on ja miettimässä mitä tarttee vielä ostaa tai
vuokrata. Anniinalla oli vaikka mitä kamppeita mukana, ku se oli jo Suomesta lähtiessä tienny kiipiävänsä Kilille. Käytiin eka kattoon sen kamat, minkä jäläkeen
mentiin mun huoneeseen kattoon mitä pohojosen emännältä löytyy… Noh, mulla ei
ollu paljo muuta ku villapipo, minkä olin ostanu jättimäiseltä Memorial-kirppikseltä
sen jäläkeen ku Anniina oli saanu mut jollain ihimeellisellä tavalla vaihtamaan Zanzibarin paratiisisaaren rankkaan Kilimanjaron vallotukseen. Alex meinas vähän reppeillä ku siinä kateltiin mun kamppeita. Se sano,
että kannattaa kysellä että oisko porukalla lainata kamppeita, sitten käyä
kattoon Memorialista halavalla vaatteita ja loput sitten vuokraa mitä tarvii.
Ois oikeesti tullu meleko kalliiksi jos ois joutunu vuokraan rinkasta ja
kengistä lähtien kaikki. Lopulta sain Elenalta rinkan ja kahet hyvät sukat,
Ansalta kengät, Annalta arskat, kuoritakin ja repun sadesuojan, Katrilta repun,
ottalampun, urheiluteippiä yms. ja aurinkolasikotelon ja sitten vielä
Anniinalta yhet ohkaset sukat ja noppeesti kuivuvan t-paidan. Eli viien ihanan
ihimisen ansiosta säästin hirviästi rahhaa ku tarvi vuokrata ennää untuvatakki,
makkuupussi, makkuualusta, sajehousut, kinttaat ja kävelysauvat. Yhteensä
vuokrakamppeisiin meni noin 50 euroa. Niin ja Memorialista ostin
villakaulahuivin ja ”mällihousut” eli semmoset ihanat tuulihousut joissa oli
joku valakonen tahra lahkeessa… Mua ei ainakaa voinu välineurheilusta syyttää..! Joku päivä käytiin sitten
kaupasta ostaan pähkinöitä ja karkkia evvääksi. Lauantaina sitten pakattiin
rinkat ja soiteltiin viimeset skype-puhelut sun muut.
 |
| Pakkausmeininkejä. Pikkunen hepuli päällä... |
Päivä I Sunnuntai 13.4.2014
Machame
Gate 1800m – Machame Camp 3000m, matkaa noin 10 km
Talolta lähettiin puoli kymmenen maissa kohti Machame Gatea,
mistä alako patikointi sademetsän läpi Machame-reittiä pitkin. Portilla tavattiin apinoiden lisäksi
muita kiipiämään lähtijöitä, kuten israelilainen pariskunta ja brittiläinen
poikaporukka. Meijän seurueeseen kuulu me kaks hullua emäntää, kaks opasta,
kuus kantajaa ja yks kokki. Ite tarvi kantaa vaan päiväreppua, missä oli kaks
litran pulloa vettä, vaihtovaatetta, lunch box, snackseja ja mitä sinne nyt keksi haluta mukkaan.
 |
| Sunnuntaiaamun lähtökuva. |
Portilta päästiin lähteen noin klo 11.15 Alexin ja toisen
oppaan, Bestin kans. Bestin oikee nimi oli muistaakseni Elijah tai jotain sinne
päin. Ensimmäinen mielikuva Alexista oli hikkoileva ja puuskuttava möhömaha, jota piti aina
oottaa, vaikka mentiinki tosi hittaasti eli pole pole. Toisena oppaana oli
Elijah eli Besti, joka oli enemmän stereotyyppisen oppaan olonen, muttei vielä
ekana päivänä kauheesti muuten tullu juteltua. Eka päivä siis mentiin
sademetsän läpi, mikä oli ihan saman näköstä ku siellä päiväretkellä millä
käytiin joskus aikasemmin kevväällä. Tosi kaunista ja vehreäähän siellä oli, ja
maasto oli tosi iisiä. Välillä sateli vähän vettä, mutta ei ollu paha. Alex
veti farkuissa satteenvarjon kans, Besti semmosen jättimäisen sadeviitan alla
ja me gore texissa. Tosi hittaasti koko matka eikä oikeestaan ees
hengästytty. Mukavasti meni eka nousu ja perille leiriin päästessä oli teltat
ja kaikki valamiina. Kantajat on kyllä melekosia sissejä ku ne vetää ne hullujen
kantamusten kans hirveetä vauhtia ylös. Ei meikästä ois, mutta onneksi ei
tarvikkaa olla.
 |
| Anniina, Amppe ja Alex |
 |
| Ihanan raikas ja vehreä sademetsä. |
 |
| Perillä ekassa leirissä. |
Ekan päivän kiipiämisessä meni vajaat kuus tuntia. Meillä
oli erikseen semmonen ruokailuteltta, missä osa oppaista myös nukku. Oltiin
ihan ”jipoissamme” ku heti ekana oli tarjolla teetä/kaakaota/kahvia, pop cornia
ja keksejä. Illemmalla vielä sitten päivälliseksi tyhjennettiin yks
kattilallinen kasviskeittoa paahtoleivän kans. Leiriin tultaessa oli sumusta ja vähän sateli, mutta illemmalla taivas oli ihan pilvetön ja
täysikuu oli niin kirkas, ettei ois paljo ottalamppua ees tarvinu.
Päivä II
Maanantai 14.4.2014
Machame Camp
3000m – Shira Camp 3840m, matkaa noin 7km
Korkein
kohta reitillä 4100m, lounaan jälkeen 45min aklimatisaatiolenkki à
4000 metriin ja takas alas leiriin
Aamulla
herättiin suht hyvin nukkuneina aamupesuille ja aamupalalle. Oli tosi kirkasta
ja nähtiin Kibo Peak meijän leiristä, ja muutenki nähtiin ympäristö ihan
erilailla ku illalla, jollon oli kuitenki meleko sumusta. Oli mukava lähtä
jatkaan matkaa ylöspäin. Meijän piti lähtee klo 8, mutta ku ollaan tyttöjä ja
niitä pittää aina oottaa, niin lähtö veny vähän reilu puoli tuntia, hups… Mutta
eipä se mittää, ku oli muutenki tulossa aika lyhkänen päivä.
 |
| Kibo Peak |
Tutustuttiin
ekassa leirissä taas uusiin ihmisiin. Siellä oli belgialainen armeijassa
työskentelevä nuori mies, jonka oli tarkotus tulla kaverin kans, mutta tuli
lopulta yksin ku sen kaveri ei saanukkaa lommaa. Se kanto ite rinkassa kaiken muun
paitsi teltan, eli sillä oli pikkusen kovempi homma ku meillä kermaperseillä.
Mutta se oli ite halunnu itelle ottaa tommosen haasteen, mikä on kyllä tosi
hienoa. Muutenki mukava tyyppi, jonka kans tuli aina sillon tällön höpöteltyä.
Sitten tutustuttiin kahteen saksalaiseen nuoreen mieheen, Marcoon ja Fabiin. Ne
oli ollu Keniassa vapaaehtoistyössä ja olivat nyt tullu Tansaniaan kiipiämään
Kilin ja sitten ne oli menossa safarille ja muualle lomaileen. Ne oli kans tosi
mukavia ja niien kans varmaan eniten juteltiin tuon reissun aikana aina
leireissä ja jos oltiin yhtä aikaa taukopaikoilla.
 |
| Meijän porukan telttoja |
Noh, mutta
lähettiin siis klo 8.38 ja perillä seuraavassa leirissä oltiin ennen yhtä, eli
pikkusen reilu 4h kesti toisen päivän löntöstely. Oli aika kevyt päivä,
vaihtelevaa maastoa ja välillä vähän haastavampaaki. Ei ollu kauheen hyvä
ilima, vaan sateli välillä ja oli vähän vilposa, mutta eipä se mittää. Taas
mentiin tosi pole pole, mutta silti tuli semmosta on/off päänsärkyä, mutta ei
onneksi mittää äkästä. Käytiin siis yli 4000 metrissä, mikä on hyvä
aklimatisaation kannalta, ja sieltä sitten tultiin kuitenki taas alaspäin eikä
oltu lopulta ku 840 metriä korkiammalla ku eka yönä. Lounaaksi syötiin keittoa
ja hirviät määrät spagettia kastikkeen kans ja oltiin ihan ähkyssä. Lounaan
jälkeen otettiin lepiä samalla ku ooteltiin että saje vähän rauhottus, minkä
jäläkeen yks kantaja/tarjoilija Samuel lähti meijän kans käymään semmosen
aklimatisaatiolenkin jossai 4000 metrissä ja sitten tultiin takas leiriin. Se
oli ihan mukava pikkulenkki. Oli vaan niin sumusta ettei nähäny maisemia, mutta
ehittiin me ne nähä onneksi seuraavana aamuna. Illalla oli niin sumusta ettei
meinannu vessaan löytää, ja takasi sai suunnistaa mölyn perusteella. Yöllä taas
oli älyttömän kirkas tähtitaivas.
 |
| Alex, Besti ja mää |
 |
| Besti 42 v. posettaa :D |
Päivällisellä syötiin taas ittemme ähkyyn kurpitsakeitolla, riisillä, kanalla ja salaatilla.
Oli kyllä taas tosi hyvät ruuat, eli tankkaaminen ei tuottanu hankaluuksia!
Alex teki meille joka aamu ja ilta terveystarkastukset, missä piti antaa
arvosana 1-10 omasta olosta, sanoa onko
päänsärkyä/pahoinvointia/oksennusta/ruokahalua/yskää, millon on viimeks kussu
ja paskonu, onko ottanu Diamoxia tai malarialääkettä, ja sitten se vielä mittas
sykkeen ja happisaturaation. Myös hengitysäänet se ois kuunnellu jos se ei ois
unohtanu stetareita kottiin…
 |
| Kokki tekkee meille evästä |
 |
| Anniina ja Samuel |
 |
| Tytöt kilistellee :P |
Päivä III
Tiistai 15.4.2014
Shira Camp
3840m – Lava Tower 4530m – Barranco Camp 3950m, matkaa noin 10 km
Lähtö klo
8.30, perillä klo 14.30
Taas lähettiin puoli tuntia myöhässä, ku oli niin hienot
maisemat että piti ottaa hulluna kuvia ennen ku päästiin ees aamupalalle! Aivan
järettömän hienon näköstä, ja taas kerran huippu oli pikkusen lähempänä! Myös Mount
Merun huippu näky. Heti ku herättiin ja lähettiin vessaan, niin kompastuin
teltannaruun ja vejin naamalleen ku oli niin siistiä!!
Patikoitiin sinne 4,5 kilometriin, syötiin lounaspussit lava
towerin juuressa ja pelättiin hiiriä… Mentiin jollekki kivelle istuun niien
evväitten kans, niin kohta juoksi hiiri meijän luo, ja sitten se meni pois ja
oliki kohta uuestaan Anniinan jalakojen juuressa ja saatiin hirviä sätky ja
juostiin kauemmas siitä kiveltä ja Besti kävi pelastaan Anniinan lounaan..! :D
Mää nauroin ihan hysteerisenä veet silimissä ja oppailla oli kans vissiin aika
hauskaa meijän kans...
Maasto oli kolmantena päivänä taas erilaista ku aikasemmin.
Aika helppoa sorapolokua, ei paha. Päänsärkyä mulla oli enemmän ku edellisenä
päivänä, mutta ei taaskaa mittää älytöntä, eikä muuten ollu mittää ongelmaa.
Tuo hedariki helepotti ihan kokonaan alaspäin mennessä, ja taas oli ihan
erilainen maasto. Ihimeen paljo kaikkia kukkia kasvo nuinki korkeella, ja
sitten siellä oli semmosia hassuja puita. Ja taas kerran huikeita maisemia.
Ilma oli välillä kirkas ja välillä taas oli kylymää, satteista ja sumusta.
Illalla näky leiristä Moshin valot ja Kilin huippu täysikuun valossa! Oli aika
jänskä fiilis, ku oli ennää yks päivä jälellä ennen huiputusyötä, huiii!
Päivä IV Keskiviikko 16.4.2014
Barranco
Camp 3950m – Barafu Camp 4600m, matkaa noin 13km
Lähtö klo
7.30, perillä klo 14.00
Neljäntenä
päivänä oli tuntia aikasempi herätys ku aiemmin, ku oli pitkä matka ja piti
päästä leiriin ajoissa että ehitään hyvin nukkua huiputusyötä varten. Noh,
totuttuun tapaan lähettiin kuitenki taas puoli tuntia myöhässä, hups… Vissiin
tää tansanialainen huoleton elämäntapa tarttunu liikaaki…
 |
| Tuota takana näkyvää seinämää pitkin lähettiin kiipiämmään. |
Tälle
päivälle Alex sano, ettei kannata ottaa sauvoja käsiin vaan pakataan ne reppuun
kiinni. Syyki selvis, ku lähettiin liikenteeseen ja maasto oli taas ihan
erilaista. Nyt oli ihan oikeeta kiipiämistä, mikä oli ihan älyttömän siistiä!!
Alkumatka mentiin vuorenjyrkännettä ylös, ja siinä ois oikeestikki ollu kepakot
vaan haitolla, ku piti tarttua aina jostaki kiinni. Ja taas kerran kantajille
kaikki kunnioitus, koska ne meni ne samat jyrkänteet ylös hirveitten säkkien
kans!
 |
| Siellä se mun Kili-buddy kiipeilee |
 |
| Tommosia hassuja puita näky tuona päivänä ihan hulluna |
 |
| Anniina täyttää vesipulloa |
 |
| Teeppä perässä... |
 |
| Meijän sakemannikamut Fabi ja Marco |
 |
| Tuolla ylyhäällä polun päässä oli meijän seuraava leiri! |
Tältä
päivältä on kevyesti eniten kuvia, ku oli niin hyvä keli. Eikä myöskää tarvinu
ennää niin tarkkaan säästellä kameroitten pattereita huiputusta varten, ku se
oli niin lähellä ja ei ollu ykskää kolmesta kamerasta vielä simahtanu. Päivän
aikana mentiin ensin ylös, sitten alemmas, taas ylös, alas ja lopulta päästiin
ylös leiriin. Tänä päivänä sää oli aivan mahtava! Ainoostaan lounaspaussin
aikaan, ku oltiin vähän alempana, niin oli kylymä ja meinas alakaa tuhisuttaa ku
paleli niin paljo. Vaikka nyt on sadekausi ja Moshissa oli satanu joka päivä
tuona aikana ku oltiin tuolla, niin meillä oli kyllä kelit kohillaan suurimman
osan ajasta, koska oltiin niien sadepilvien yläpuolella. Hähää! :P
 |
| Tytöt pöllöttää |
 |
| Tuolla kaukana näkkyy Mount Merun huippu |
 |
| Belgialainen ja sen opas |
Leirissä oli
taas kaikki valamiina, aurinko paisto tosi lämpimästi ja poltin tietenki
naaman, korvanlehet ja kaulan… Meijän teltan ympärillä oikeen kuhisi hiiriä,
aargh! Istuskeltiin ulukona kivillä ja katottiin että perhana, tuossahan pyörii
kokoajan hiiriä. Mää en siedä kyseisiä elukoita yhtää, ja ällötti ku ne pyöri siinä koko
ajan. Vähän väliä saatiin kauheita kohtauksia niien kans. Esimerkiksi ku niitä hipsi ruokailutelttaan meitä häirittemmään, niin alettiin neitimäisesti
kiljua ja juostiin teltasta ulos. Hyvä ku ei kaajettu meijän retkipöytää siinä
samalla. Mulla valu joka kerta kyyneleet silimistä vaikken tienny pitäskö itkiä
vai nauraa, ku Anniina sai niin huvittavia sätkyjä niistä. :D Ja taas oli ihimisillä hauskaa…
 |
| Mr. Mouse |
 |
| Mää otin kuvan ku Anniina otti kuvvaa... |
Ku katto
sitä huippua siinä jonku matkan päässä, niin tuntu ihan uskomattomalta, että
kuuen tunnin hittaalla patikoimisella saattais päästä sinne. Se tuntu edelleen
niin kaukaselta siltiki, vaikka se oliki tullu joka päivä lähemmäs ja lähemmäs.
 |
| Meijän leiri ja takana Uhuru Peak mihin ois yöllä tarkotus tarpoa... |
Oltiin ihan
sairaan väsyneitä päivällisen jäläkeen, mutta oli jotenki niin täpinöissään,
ettei meinannu saaha unta ku jänskätti. Nukuttiin me varmaan 2-3h ennen ku piti
yheltätoista herätä laittaan kamppeet valamiiksi ja juomaan teetä ja syömään
pahoja keksejä. Ensimmäinen kerta vähään aikaan ku tämmöselle sokerihiirelle ei
maistunu mikkää makia. Syötiin vähän pähkinöitä ja laitettiin teehen hulluna
sokeria että saahaan energiaa. Ja saatiin me parit keksit alas.
Päivä V
Torstai 17.4.2014
Barafu Camp
4600m – Uhuru Peak 5985m – Barafu Camp – Mweka Camp 3100m, matkaa noin 18 km
Lähtö
huipulle klo 00.00, huipulla klo 6.15, takas Barafulla klo 09.00, lähtö
Mwekalle klo 11.10, perillä Mwekassa klo 15.00
Ihan
järkyttävän raskas päivä, ei voi muuta sanoa. Tiesin jo sillon, että tästä
nauttii vasta jäläkeenpäin ku tietää että sen on teheny, mutta ei siitä sillä
hetkellä voinu juurikaa nauttia. Hyvä ku ees muistaa jotaki. Mää ite asiassa
näin unta ehkä toisena yönä tolla reissulla, että oltiin jo talolla takasi eikä
muistettu että oltiinko me päästy huipulle vai ei. :D Kyllä mää nyt muistan
sentään siellä käyneeni, ja myös se olotila ja väsymys on hyvin muistissa.
Mutta tulipahan huiputettua! Ei tarvi mennä takasi, vaan voi miettiä mihin sitä
raahautuis seuraavaksi..!
Lähettiin
siis puoliltaöin käppäilemään löysät housuissa vuorenrinnettä ylöspäin.
Lähettiin kaikki aikalailla yhtä aikaa, eli meitä oli siis oppaiden lisäksi me
kaks, saksalaiset, belgialainen, britit ja israelilainen nainen. Se israelilainen mies oli joutunu palaamaan
toka leiristä alas, ku sillä oli tullu verenpaineen kans jotaki häikkää. Se
meijän ”kiipeäminen” muistutti enemmänki zombikävelyä. Pimiässä mennee letka
ihimisiä ihan hilijaa ottalamppujen valossa ja tuijottaa maahan tyhjällä
katseella, niin ei siinä voi paljo muutakaa tulla mieleen. Ylempänä taas tuntu
että kaikki on jottai juoppoja jotka menee katkokävelyä etteenpäin hittaasti
mutta epävarmasti.
 |
| Yöllinen teehetki |
Yöllä oli
tosi kylymä ja kova tuuli ku lähettiin, ja eipä se siitä palijo helepottanukkaa
missää vaiheessa. Anniinalla tuli kauhia väsy jo kahen tunnin jäläkeen. Se oli
varmaan hapenpuutteesta, koska ku Alex mittas siltä saturaation, niin se oli
just ja just päälle 70 %, ku leirissä se oli ollu illalla vielä kuitenki 89 %. Ei sillä mittää hengitysvaikeuden tunnetta ollu eikä päänsärkyä, niin ei
sille tarvinu lisähappeakaa antaa, niin jatkettiin vaan eteenpäin. Mulla alko
tulla 4-4,5 tunnin kohalla kans ihan hirviä väsy, ku siihen asti oli säästyny
sillä että pohkeet, niska ja hartiat oli kippeenä. Sitten alko tulla myös
pikkusen päänsärkyä, mutta ei vieläkää mittää kummosta. Muuten tuntu kyllä että
kaikki on paskaa perseestä, mitä hittoa me ollaan lähetty johonki Kilille ja
ollaanpa idiootteja… :D Tossa vaiheessa löin aina kepit vähän etteenpäin
tavotteeksi, että mihin pittää taas seuraavat askeleet saaha. Ja niinku Anniina
sano, että ”vasen—oikee—sisäänhengitys—uloshengitys”, ja mentiin oikeesti tosi
tosi hittaasti ja piettiin hengähystaukoja, vaikkei ees hengästytty. Aikasemmin
oli tunnit kulunu tosi noppeesti, mutta ei tuollon! Muistin, että Stella
Pointille asti se on raskasta ja jyrkkää nousua, minkä jäläkeen helepottaa,
mutta ei nyt tietenkää ollu mittää hajua missä vaiheessa sen Stella Pointin
pitäs tulla. Sitten ku puoli kuuen maissa eli 5,5h kiipeemisen jäläkeen oltiin
vihdoinki Stella Pointilla, Besti läimäs mua selekään ja onnitteli että oot jo
täällä asti, tästä mennee enää noin 45 minuuttia huipulle, niin meinas itku
päästä! Mutta siinä vaiheessa tiesin myös että perkele mehän mennään sinne ylös
asti. Otettiin hörpyt vettä kallion vieressä tuulelta suojassa ja lähettiin
jatkaan matkaa. Anniina oli jo ihan sairaan väsyny, se oli oksentanu jo kerran
ja näytti että se kuukahtaa millon tahansa. Sanoin sille että nyt me vaikka
kontataan sinne ku ollaan näin lähellä jo. Kohta se oksensi taas, mutta sen
jäläkeen sillä taas helepotti olo vähäksi aikaa. Vähän ennen huippua tuli
belgialainen jo alaspäin vastaan ja mää muistan aina ne sen silmät ku se oli
niin ilonen vaikka oliki samalla ihan poikki! Se sano että ootte ihan kohta
siellä ja tsemppas jatkaan loppuun asti. Kohta tuli myös Marco ja Fabi vastaan
ja onniteltiin niitä ja neki lupas että ei oo ennää pitkästi. Myös
israelilainen tuli vastaan, ja britit meni meijän eellä vielä ylöspäin.
Yhtäkkiä se kyltti kökötti siellä eessä ja oppaat rupes onnitteleen ja Anniina
suunnilleen kirmasi ylös. Mää hoipertelin niinku kolomen promillen kännissä
välillä vähän sivulle ja välillä muodon vuoksi vähän etteenki päin, halattiin
Anniinan kans ja olo oli samalla niin väsyny ettei mittää järkiä, mutta samalla
oli aivan huikeen hieno fiilis että perhana mehän ollaan Kilimanjaron huipulla
5895 metrin korkeuessa!!! Ei oltu siellä ku varmaan kymmenen minnuuttia, ku
siellä oli niin kylymä viima ja tuiskutti silleen ettei nähäny maisemiakaa.
Ehittiin me siinä vähän vielä tuuletella, otettiin kuvat ja lähettiin
hiihteleen alaspäin. Mutta tulipahan huiputettua. ;)
 |
| Awuhuu!!! |
 |
| Huipulla tuulee mutta sinne mentiin |
 |
| Yritän näyttää peukkua... |
Alaspäin
puottelu tuntu mun polovilla paljo pahemmalta ku ylöspäin kiipeeminen, mutta
jotenki kummasti me päästiin sitte 2,5 tunnin kärsimisen jäläkeen takas
leiriin. Se tuntu kyllä ettei se lopu koskaa, eikä ois voinu olla väsyneempi!
Kysyin Alexilta, että saahaanko nyt nukkua vaikka tunti, niin se lupas ottaa
unet ennen ku on syönti ja lähetään jatkaan vielä alaspäin. Käytiin vessassa,
juotiin vettä ja kuvattiin kameralla sekava videotervehdys, mistä ei kyllä nyt
laajempaan levitykseen oo, koska se on niin nolo ku olla ja voi… :D Oltiin niin
väsyneitä ja aivan sekasi, niinku ois just vejetty litra viinaa tyhyjään
mahhaan. :D Tehtiin myös yöllä ennen lähtöä samanlainen, mutta se ei oo
lähellekkää yhtä hauska, ku ollaan suht terveen olosia. Tossa toisessa molemmat
pitelee ottaa ku on niin hirviä päänsärkyki. Noh, onpahan joku pätkä mitä
kattoa ku tullee Anniinaa ikävä! :P
 |
| Tää on se todellinen olotila takas leiriin laahustaessa |
 |
| Siellä se leiri vihdoinki näkkyy! |
Siinä sitte kerettiin
lopulta nukkua ehkä puoli tuntia ennen ku Samuel rupes huuteleen että täällä
ois lounas katettu. Syötiin siinä huonolla ruokahalulla hirviässä hedarissa
vähän keittoa ja mietittiin että nyt ei jaksais kyllä ees reagoida vaikka
hiiret hyppis pöyällä. Onneks niitä ei sillä kertaa tullu siihen pyörimään, ku
ei oikeesti tienny mitä ois tapahtunu ku oltiin niin seipäässä. :D Saksalaiset
kävi siinä sannoon meille heipat, ku ne oli menossa suorilla alas asti eikä
aikoneet jäähä ennää seuraavalle leirille yöksi. Ei vissiin ketkää muut jääny
sinne ku me ja israelilainen. Ei me oltais jaksettu ennää askeltakaa alemmas
siltä viimesestä leiristä. Ei ois kiinnostanu tuoltakaa Barafusta lähtä mihinkää, mutta
oli parempi mennä alemmas, niin loppu samalla se päänsärkyki. Oppaat sano että siinä laskeutumisessa mennee semmonen 2-3h, mutta me mentiin niin hittaasti että meillä meni melekeen
4h. Tuntu ettei se leiri tuu ikinä. Mentiin semmosta mutkasta kivikkopolokua ja
viimenen tunti ootettiin joka mutkan takana että joko nyt näkys leiri, mutta ei
se tahtonu tulla koskaa vastaan. Lopulta ku päästiin leiriin, niin joka paikka
oli kippee ja oli hirviä näläkä. Käytiin laittaan taas nimmarit kirjaan ja
päästiin teelle ja poppareille taas. Otettiin sen jäläkeen päikkärit
päivällistä ootellessa. Päivällisellä tehtiin viimenen terveystarkastus,
sovittiin seuraavan päivän aikataulut ja mentiin jo seittemältä nukkumaan.
Tuossa vaiheessa alako jo tuntua taas että olihan tää loppujen lopuksi ihan
kivvaa hommaa. Ja en oo muuten pitkään aikaan nukkunu niin hyvin ku tuollon!
 |
| Tuommosilla kärryillä pääsee väsähtäneet körötteleen alas... |
 |
| Tämmöstä maastoa oli Mweka Campiin mennessä |
 |
| Viimesessä leirissä oli pitkästä aikaa länkkärivessa! Tosi houkutteleva sellanen... |
Päivä VI
Perjantai 18.4.2014
Mweka Camp
3100m – Mweka Gate 1500m, matkaa noin 10km
 |
| Viimenen ehtoollinen |
Viimesenä
aamuna herättiin ihan uusina ihimisinä 11 tunnin yöunien jäläkeen. Tehtiin
aamupesut, syötiin aamupala, pakattiin kamat ja oltiin ekkaa kertaa valamiita
lähteen tasan siihen aikaan ku oltiin sovittu, eli klo 07.00! Onhan se hyvä
että ees viimesenä aamuna pääsee tuohonki tavotteeseen.
Taas
tarvottiin sademetsän läpi ja otettiin paljo kuvia. Nähtiin jottai
ihimeapinoita, joilla oli tuuhee valakonen häntä! Tuolla oli jo paljo helepompi
maasto ku edellisen päivän laskeutumisissa, niin päästiin noppeesti alas, eikä
kauheesti sattunu poloviinkaa ennää, vaikka oli kyllä lihakset ihan
junttarassa. Oli ihan kiva ilima, tai ainakaa ei satanu vettä. Oltiin jo kymmenen
maissa portilla kirjottelemassa viimesen kerran nimet kirjoihin ja hyvällä
fiiliksellä lähettiin ajeleen takas kottiin. Huippu reissu takana, ja mää
ainaki tunsin jaloissani että jotaki oli tullu tehtyä! Mulla oli joka päivä
sykemittari päällä ku kiivettiin, ja koko reissun aikana patikoitiin siis tasan 36 tuntia ja mulla kulu kaloreita yhteensä 16854 kcal. Tulipahan liikuskeltua. Sykelukemia en jaksa tähän alakaa
luetteleen, mutta ne oli yllättävän maltillisia, eli oikeesti mentiin pole pole
koko reissu!
 |
| Serkkupoka |
 |
| Kohta portilla, aaaah!! |
Talolle päästyä saatiin Alexilta diplomit, otettiin viimeset kuvat ja luvattiin lähettää sille sähköpostiin kuvia tuolta reissulta. Sai kyllä olla ihan pähkinöissään ja jipoissaan ja kaikkee mahollista tuon jäläkeen! Jaloissa kyllä tuntu että on jotaki teheny, mutta hyvin ne palautu ihan parissa päivässä. Oli vaan perjantaina aika kankeeta meininkiä ku mää lähin "nopiasti" hakemaan jotaki jostaki...
 |
| Ryytyneet emännät ja freshit isännät |
Mutta kertakaikkiaan ja kaikenkaikkiaan ihan hillitön reissu, musta tuli nyt vuorikiipeilijä, seven summits here I come! ;D Tai no ehkä jatketaan ihan vaan ruskaretkellä, mutta kuitenki. Kiitos hei.
-Amppe-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti