Jälkifiilistelyjä

Jaahas. Nyt on menny jo kuukausi siitä ku tultiin takasi Suomeen. En tiiä onko tää aika menny nopiasti vai hittaasti... Tavallaan tuntuu että siitä on tosi kauan ku lähettiin Tansaniasta, mutta toisaalta taas tuntuu ettei oo ees vielä kovin kauan ollu Suomessa. Kai tää aika menee nyt yhtä noppeesti ku ennen reissuaki..? Ihan sama, kunhan jaarittelen.

Piti ihan kurkata nuita aikasempia postauksia, että mistä oon viimeks kirjotellu, niin enhän mää oo koko viimesestä viikosta mitään maininnu! Hyvänen aika. Noh. Meillähän oli siis lommaa ja siinä oli pääsiäinenki, niin meijän reippaat työssäkävijätki oli neljä päivää vapaalla sinä viikonloppuna ku tultiin Kililtä. Käytiin vähän baarissa perjantaina ja sunnuntaina, ja muuten otettiin ihan rennosti. Anniinalla ja Hannallaki oli viimenen viikko, niin siinä piti käyä jäähyväisillallisilla vähän väliä. Muutenki tuli tehtyä viime hetken ostoksia ja ihan vaan nautiskeltua viimesistä päivistä. Oli myös Annan KOLOMEKYMPPISET, niin mehän kehiteltiin kaikenlaista jännää Annan pään menoksi. :D Varsinaisena synttäripäivänä eli torstaina ei vielä kauheesti yllätetty, mut perjantaina sitte senki eestä! Eka suunniteltiin, että oltais laitettu paikat kuntoon sillä aikaa ku Anna on zumbassa, mut sitte se ryökäle oli sen verran vielä kippeenä, ettei meijän Plan A toiminu, vaan piti kehitellä uus sotasuunnitelma. Noh. Anna meni onneksi päikkäreille, niin pönkättiin sen ovi raahaamalla sen eteen pöytä! :D Ihime ku se ei heränny missää vaiheessa! Mutta näin me saatiin kaikessa rauhassa koristeltua semmonen erään ruumiinosan näkönen kakku, keksittyä dirlandaahan uuet sanat ja laitettua juhlapaikka (tvl-talon terassi) uuteen uskoon. Anna saatiin yllätettyä kyllä viimesen päälle kaikkien huijauksien ja muiden juttujen ansiosta, ja olihan meillä kivvaa sinä iltana! Huh huh. Minnin johdolla sheikattiin äässiäki melekeen niinku afrikkalaiset ja mitähän kaikkee... Ai niin, lahjaki meillä tietenki oli Annalle, mutta siitä ei kyllä voi sen enempää kertoa. :D Mutta olipa kyllä mahtava viimenen viikonloppu. Kerta kaikkiaan ja kaiken kaikkiaan, niinku meillä päin sanotaan. 

Hihihahahohoo! Synttärisankari blokattu.

Amppe, Elena, Hanna, Louis, Anna, Katri, Minni, Anna ja Ansa

Kili ja pallot

Sunnuntaina tuli sitte se tämän etapin viimenen päivä. Lähtö Kilimanjaron lentokentälle oli vasta yhen maissa yöllä, joten siinä oli koko päivä aikaa tuusata kaikenlaista. Tai siis ois ollu aikaa jos ois pystyny tuusaamaan... Mulla oli tarkotus käyä ostaan vielä tuliaisiksi tansanialaista kahvia, teetä ja viinaa eli konyagia, mutta oli niin huono olo ettei pystyny lähteen mihinkää. Ja ei ollu mikkää dagen efter tai mittää semmosta, vaan ihan rehellinen paskatauti. Pelekkää vettä tuli solokenaan ja maha kramppas. Eli vielä kerkesin yhesti saaha mahan sekasi, jee! Hyvä ku pystyin ees pakkaamaan. Ois pitäny vielä pestä lakanat ja pyyhe, mutta ei voinu kuvitellakkaa, niin annoin mamoille rahaa että please voisitteko pestä nää mun puolesta. Sitte sanottiin niille heipat, ja meinas taas alkaa itkettää. Oltiin jo lauantaina hyvästelty Shaina ja Beatrice, ja la-su yönä Babu, ja millon ketäki oltiin viimestä kertaa nähty. Heipat on kyllä aina ihan hanurista. Joitaki tietää näkevänsä vielä joskus tulevaisuudessa, mutta joitaki ei välttämättä nää, vaan ne on oikeesti viimeset sanat ja hetket mitä nää vaihat sen ihimisen kans. Sitä ku alat siinä miettiin, niin mahassa vaan tuntuu semmonen voltti ja kohta alakaa veet tulla silimiin ja sillon pittää ajatella lohta ja kermaperunoita, makuunin irtsikoita, sähköhammasharjaa ja muita kivoja juttuja mitä Suomessa oottelee...

Se meijän lähtöhän meni ihan läskiksi sitte lopulta. Niin paljo me sitä toivottiinki, että pakkohan sen oli toteutua. Louis ja Abu vei meijät lentokentälle. Koko matka oltiin autossa silleen että ei helevetti, onko pakko mennä, olispa meijän lento myöhässä tai peruttu tai meijän passit menis yhtäkkiä hukkaan tai mitä vaan. No, sitte päästiin perille, sanottiin heipat ja mentiin sisälle ja ruvettiin katteleen siinä että missä meijän pittää tehä check in. Nähtiin siinä sitte yks britti-tyttö Angela, joka tunnettiin jo ennestään, muttei ennen sitä tiietty että ollaan sammaan aikaan lähössä kottiin. Se siinä sitte sano että se lento on peruttu, ja mentiin siihen tiskille että voiko tää olla todellista. Tiskillä se ukkeli sano että joo, ei ollu tarpeeks matkustajia sille lennolle, niin se on peruttu. Ruvettiin nauraan ihan hulluna, ja mullaki ekana vaan pääsi suusta että "Oooh, my lucky day!"... :D Ei me sentään Moshiin ennää lähetty, vaan mentiin yöksi lentokentän vieressä olevaan Kia Lodge -hotelliin. Se oli ihan mukava paikka, ja saatiinpahan vielä yks lisäpäivä. :) Siellä syötiin aamupala ja lounas, minkä jäläkeen lähettiin sitte taas kentälle kattoon jos nyt tärppäis. Ja kyllähän me päästiin lopulta kotia pikkusen eri reittiä ku oli alunperin tarkotus, mutta ite asiassa paljo vähemmän oli konneissa ja kentillä istumista, ku mitä ois ollu alkuperäsen suunnitelman mukkaan. Liputhan meillä oli Kilimanjaro-Addis Ababa-Frankfurt-Helsinki, mut lopulta mentiin Kilimanjaro-Addis Ababa-Arlanda-Helsinki. Ja hyvin toimi näinki. Mutta oli kyllä kieltämättä vähän ryytyny olo, ku oltiin talolta lähetty su-ma yönä klo 01.00 ja Tampereella olin ti klo 13. En ollu pessy hampaita yhtää kertaa tuolla välillä, ku heitin talolla hammasharjan roskiin su-iltana. "Enhän mää tätä ennää tarvi". Enpä kyllä voinu kuvitella tiistai-iltapäivänä mittää parempaa ku sen puhtauden tunteen ku sai surrata sähköhammasharjalla hampaat puhtaammaksi ku mitä ne oli ollu koko kevvään aikana! Ai että! Ens kerralla otan sen Oral-B:nki mukkaan.

Viimenen ilta!

Muuten fiilis kottiin palattua on ollu vähän ailahteleva. Onneksi oli vaan pari päivää vappaata, että ehti just pohojosessa käyä ja viikonloppuna alkoki jo työt. Pääsin siis hyppään suoraan takas oravanpyörään. Sama kaupunki, sama asema ja sama vuoro missä olin viime kesänki, niin ootin kyllä innolla että pääsee taas ajjaan kyytiä. Viimeset kouluhommatki pittää vielä saaha pulukkaan, jotta sais kesän jäläkeen sitte papereita kouraan. Paljo aikaa mennee myös matkakuumeen hoitamiseen. Surffailen Kilroyn sivuilla ja mietin mitä ens talavelle kehittelis. Saa nyt nähä toteutuuko mun korkealentoset suunnitelmat. Saa nähä vaikka tää matkablogi sais jatkoa, mut sillon ne ei oo Tansania- vaan jotaki muita hommia. ;)

Se on kyllä jännä homma, että Tansaniaan mennessä ei tullu minkäänlaista kulttuurishokkia, vaan tuntu ensimmäisestä päivästä viimeseen ihan omalta paikalta. Ehkä siihen oli paremmin orientoitunu ku taas siihen että pittää mennä takasi Suomeen, missä on taas niin erilaista ku Afrikassa. On just semmonen olo, että kaikki pienetki asiat Suomessa ja suomalaisissa tavoissa, ihmisissä ja kulttuurissa alakaa heleposti ärsyttää ihan suunnattomasti. Ja sitten alakaa ärsyttää se, että ite menee taas niihin sammoihin vanahoihin juttuihin, ja valituksen aiheet on ihan yhtä turhamaisia ku ennenki! Sen kuitenki hoksaa pian, että eipä tästäkää kannattais valittaa, ku kaikki on kuitenki aika hyvin. Muitaki tekis mieli palautella maan pinnalle välillä ku joku inisee jostai turhanpäiväsestä, mutta en kehtaa kyllästymiseen asti jeesustella. Sillon vaan ku liian pahasti särähtää korvaan...

Näinki voi asua ja olla onnellinen.

Suomessa moni asia tuntuu oudolle. Meinaan siis semmosia asioita mihin kerkesi tottua kevään aikana. Nyt ku mää näitä alan kirjottaa, niin ei varmaan tuu kaikki mieleen mitä oon ajatellu, mut tässä nyt jonkulainen lista:

- Aluksi (huhti-toukokuun vaihteessa) oli tietenki aivan liian kylymä. Sato jopa lunta sillon vappuviikolla! Huh huh. Onneks nyt on jo kesä.

- Autot kulukee väärään suuntaan väärällä kaistalla, liikenneympyrässä kuletaan väärinpäin ja ratti on väärällä puolen...

- Avokado maksaa ihan hitosti! Semmonen säälittävän pieni kypsä avokado maksaa varmaan yli euron, ku tuolla semmonen pään kokonen makso 500 shillinkiä eli 0,25 euroa...

- Avokado ei oo ainoa kallis asia mitä kaupasta saa. Kaikki on ihan hiton kallista!

- Ei oo ihimisiä ympärillä. Saatat olla jopa yksin kotona! Ou mai gaad, sannois Vainion emäntä.

- Ihimiset on valakosia ja ne pukkeutuu ylleensä tosi värittömästi.

- Ei voi sannoo esim. "pole"" tai "asante"... Tai voithan nää sannoo, muttei kukkaa älyä mitä nää tarkotat jos et selitä. Ihan pari päivää sitte mua vastaan pyöräili joku surullinen nainen, joka itki tai ainaki näytti siltä että purskahtaa itkuun ihan just. Mulla tuli mieleen vaan "pole sana", mutta tyydyin vaan kattomaan sitä säälivästi.

- Tiet on tasasia. Kävellessä voi samalla kattoa ympärilleen kaatumatta. 

- On hilijasta. Ei sirkkojen siritystä, aasin hirnumista/kiljumista, koirien haukkumista, kukkojen kiekumista... 

- Pyykkiä pestessä ei tuu hiki.
- Suihkussa oikeesti puhistuu!
- Vettä voi juua hanasta.
- Ravintolaan lähtiessä ei tarvi syyä välipalaa siltä varalta, että mennee joku kaks tuntia ruuan oottelussa.

Siinäpä nyt vaan jotaki esimerkkejä.

Suomessa on tietenki paljo kaikkia juttuja mitä oli ikävä. Kaikkia läheisiä ihimisiä oli ikävä, sitten on kiva ku saa vappaasti liikkua ulukona myös seittemän jäläkeen, saa ite päättää mitä tekee ruuaksi (ja saa myös ite tehä sen ruuan), on hyvä pyörä millä ajella ympäriinsä, kaupungilla ei huuellla "mzungu, mzungu!"... Onhan näitä. Ruuista eniten oli ikävä ruisleipää, irtokarkkeja, lohta, hyviä salaatteja... Että on kait täällä jottai mukavaaki. 

Yks hienoimmista asioista tässä kevväässä oli uusien ihimisten tapaaminen! Talossa kerkes asustella monta ihanaa ihmistä. Toiset pitempään ja toiset vähän lyhyemmän ajan. Voisin kirjottaa vaikka kirjan kaikista niistä hetkistä ja jutuista mitä sain muisteltavaksi näitten tyyppien kans asuessa ja touhottaessa! Niin paljo naurua, vittuilua (eli välittämistä), keskusteluja aina mahantoiminnasta välillä jopa ihan syvällisempiinki asioihin, reissuja, ylihienoja kokemuksia... Nyt tullee taas veet silimiin, äääää! Voi että. Kiitos kaikki te! <3

Kattokaapa (Anniina varsinki!) ku innostuin "vähän" säätään Picasalla! :D

Tulee niin ikävä kaikkia, ku kattelee näitä kuvia. Voi jestas. Tässä vielä parit kuvat hotspringseiltä ja sairaalalta! :)

Me ja ylilääkäri Dr Limo

Ihana Sr Mushi

Miamia, Dr Minja & Kathrin ;D

Voi vitsit... Lähin oppimaan jotaki elämästä, hoitohommista, kulttuurieroista ja myös omasta itestäni, ja niin siinä kävi että matkaan tarttu niin hienoja juttuja, kokemuksia ja oivalluksia, etten ois voinu kuvitella koskaa kokevani mittää tämmöstä. Oon kiitollinen joka hetkestä mitä koin tuolla ja mitä koen tästä eteenpäin. Kannatti käyä, ja voisin kyllä lähtä millon tahansa uuestaan tuonne! Some day I'll be back! ;)

Amppe <3 Africa

Blogihaaste: 11 kysymystä

Okkei, elikkä Jenni kehtasi mua heittää tämmösellä blogihaasteella tossa joskus aikoja sitten, niin vastataanpa tähän nyt ennen ku unohtuu ihan kokonaan! Jenniin tutustuin siis Tansaniassa ihan alussa, ku se oli siellä lomailemassa. Jenni oli aiemmin ollu myös Mahabusussa hommissa, ja on menossa lähitulevaisuudessa taas Moshiin pitemmäksi aikaa takas. Se on semmonen kunnon reissulikka ja sen blogi löytyy tämmösestä osotteesta: http://no-more-lovesongs.blogspot.fi/.


Mutta tässä siis tämän haasteen idea:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymysrä uusille haastetuille.
4. Haastettujen tulee valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa ketkä haastat.
6. Ei takaisin haastamista.


11 sekalaista faktaa musta:

1. Mää oon just nyt töissä.
2. Mulla on ihan järkyttävän kova matkakuume ja ikävä Tansaniaan!
3. Mulla on jalakapohojasta hartioihin joka lihas kippeenä, ku kävin toissapäivänä ekkaa kertaa tälle kesälle Bodypumpissa. Mutta se on aina yhtä ihanaa ku reeni oikeesti tuntuu lihaksissa! Aijai!!
4. Mun pitäs oikeesti hoitaa muutama kouluhomma nyt, mutta jotenki ihan vahingossa ajauduin kirjottaan tätä blogitekstiä...
5. Mulla on Tansaniassa laitetut letit nyt viimestä päivää päässä, ja keskiviikkona pääsen parturiin! Pää punasta täyteen ja hamppulatvat pois! :)
6. Suunnittelin puolitosissaan (tai ehkä 3/4) verran tosissaan), että lähtisin loppuvuodesta Australiaan töihin/lomaileen semmosella working holiday-viisumilla. Ois aika kivvaa. :)
7. Joskus mua kiinnosti koirat ja naimisiinmenot ja lapset ja muut, mutta just mua kiinnostaa vaan reissaaminen. Ehkä ne koirat ja talot ja autot ja perheet tullee takas mun mieleen kunhan oon saanu ensin nähä vähän lissää maailmaa.
8. Musta on aivan super-ihanaa ku tullee kesä! Kesä on ylivoimasesti mun lempivuodenaika! Ootan että pääsee pellaan biitsiä, ja tänä kesänä meinaan oikeesti pelata sitä usiamman ku yhen kerran. :P
9. Kaks tän kesän kohokohtaa mulle tulee olemaan Mutafutis ja Fest Africa. Mutafutiksessa pääsee pitään Utajärvi-kavereijjen kans kivvaa ja pellaileen samalla vähän balloa mudassa, ja Fest Africassa näkkee kaikkia Tansania-kamuja! Huippua huippua huippua!!! Muita kohokohtia en vielä tiiä ku en oo ennustajaeukko.
10. Mää oon kalenteriaddikti. En muistais tehä mittää enkä mennä mihinkää jos sitä ei ois kirjotettuna kalenteriin. Joskus jotku oikeen tärkiät asiat on korostettu jollai söppöillä värreillä.
11. Mää tykkään pestä ikkunoita, ja oon ansainnu tällä harrastuksella aikas monta markkaa ja euroa elämäni aikana. Tuntiliksa on vaan 10 euroa, mutta oon tosi hijas perfektionisti, eli ei kannata palakata! :P



Sitten Jennin esittämät kysymykset ja mun vastaukset:

1. Millä ruoalla valloittaisit tien ihastuksesi sydämeen, eli mikä ruoka on sun spessu?
Lyhyesti ja ytimekkäästi: Broileripasta

2. 3 hyvää juttua tästä päivästä:
- On työpäivä.
- En kerenny kastua pahasti, vaikka alako sattaa vettä ku pyöräilin töihin.
- Potilas kehu että ollaan oikein mukavia ja asiallisia. (Mutta ainahan me ollaan, varsinki pe-la yönä klo 4...)

3. Näetkö paljon unia? Millaisia?
Yleensä vaan päikkäreillä. Ne on tosi sekopäisiä.

4. Mihin maahan matkustaisit viettämään eläkepäiviäsi?
En tiiä, ku en oo vielä käyny kaikissa maissa. ;) Mutta johonki lämpimään.

5. Millaisissa vaatteissa sulla on eniten sellainen olo, että olet oma itsesi?
Kollarit ja toppi.

6. Mistä asioista tykkäät itsessäsi?
Huh huh. Nooo... Vaikka siitä etten ossaa haastaa riitaa ja tuun kaikkien kans hyvin toimeen. Huumorintajua löytyy tietääkseni jonku verran. Ja ossaan (ylleensä) olla myös väsyneenä kiva (tai ees asiallinen) juopoille... :D

7. Miksi osallistuit tähän?
Siksi ku Jenni haasto...

8. Mikä kirja sulla on kesken tai minkä olet viimeksi lukenut?
Heh... Viimesin kirja minkä oon kokonaan lukenu on ihanan vihreän puutarhakirjan nimeltään Ensihoito. :D Sitä ennen on varmaan tullu luettua joku muu koulukirja, ja joku koulukirja on varmasti jääny keskenki jossain vaiheessa... Mutta kaunokirjallisuutta oon lukenu viimeks ehkä pari kessää sitten, ku luin Sofi Oksasen Puhdistuksen. Siitä asti mun lukuinnostusta on ootellu Kun kyyhkyset katosivat ja nyt on johossa myös Anna-Leena Härkösen Ei kiitos. Ehkä mää tänä kesänä luen noi kunhan saan tuon koulun pois alta.

9. Kerro jokin lapsuutesi hauska kommellus?
Lähettiin äitin kans Ukin ja Mummin luo näyttään miten hyvin ossaan ajjaa polokupyörällä. Kaajuin, löin pääni kivveen, sain aivotärähyksen ja oksentelin ympäriinsä. Noh, en tiiä oliko tää "hauska kommellus", mutta se on tarina.

10. Onko sulla paheita? Millaisia?
Karkit on mun pahe number one ja siksi se tuli nyt ekana mieleen. Voisin ellää karkilla jos sillä vaan vois ellää iliman että leegot alakaa tipahella pois matkasta.
Toinen pahe on itsekkyys. Joskus sitä vaan aattelee pelekästään itteensä ja ommaa nappaa eikä ota toisia huomioon, ja se on perseestä. En mää sitä nyt onneksi koko ajan tee, mutta jokainen kerta on liikaa.
Tuossa nyt pari esimerkkiä.

11. Miksi lähdit tähän haasteeseen mukaan?
Jennin kysymykset alakaa toistaa itteensä (ks. kysymys nro 7)... :D No, mutta ihan hauskahan tässä on kirjotella menemään mitä sattuu mieleen juolahtaan..! :)


Ja lopuksi 11 kysymystä jollekki jolle keksin laittaa vahingon kiertämään:

1. Missä olisit mieluiten juuri nyt?
2. Mitä tekisit, jos saisit nyt 100 000 euroa rahaa?
3. Mikä on ollut pahin pettymys elämäsi aikana?
4. Mikä on lempiherkkusi?
5. Ketä urheilijaa ihailet eniten ja miksi?
6. Mistä ammatista haaveilit lapsena?
7. Jos ei tarvitsisi miettiä rahaa, mitä ostaisit seuraavalla kerralla kun menet shoppailemaan?
8. Työskentelisitkö mieluummin klo 8-16 maanantaista perjantaihin vai kolmivuorotyössä?
9. Oletko koskaan saanut sakkoja?
10. Minkä näistä valitsisit mieluiten: rantaloma, kaupunkiloma vai seikkailumatka?
11. Meinaatko käydä kesällä festareilla?


Niin ja ne haastettavat. En keksi ku kaks:

Minni&Annna --> http://www.theafricanskies.blogspot.fi/
Katri --> http://maailmanmittainenmatka.blogspot.fi/


Nonni, kiitos ja anteeksi!

Olipa huippua olla huipulla, öhö öhö..! Kilimanjaron huiputusraportti siis.

No niin, Kilin reissusta on pääsiäisen verran toivuttu ja nyt ois vissiin sitte raportin paikka! Niin älyttömän huikeen tästä reissusta teki mahtavat oppaat, hyvä seura, paskat jutut, uskomattomat maisemat ja ittensä ylittäminen eli HUIPUTUS. 

Valmistautuminen

Koko viikko valmistauduttiin pikkuhiljaa Kilille lähtöön. Ensinnäki syötiin niin paljo että alako hiilarit ällöttää jo ihan liikaa, vettä juotiin niin että tuntuu että hukkuu ja levättiin kunnolla. Jopa minä nukkuin muutamat normaalin ihimisen yöunet. Mää kävin viimesen kerran maanantaina puntilla ja lenkit jätettiin väliin. Tiistaina meijän opas Alex kävi meijän kans poriseen reissusta ja kattoon kamppeet mitä meillä on ja miettimässä mitä tarttee vielä ostaa tai vuokrata. Anniinalla oli vaikka mitä kamppeita mukana, ku se oli jo Suomesta lähtiessä tienny kiipiävänsä Kilille. Käytiin eka kattoon sen kamat, minkä jäläkeen mentiin mun huoneeseen kattoon mitä pohojosen emännältä löytyy… Noh, mulla ei ollu paljo muuta ku villapipo, minkä olin ostanu jättimäiseltä Memorial-kirppikseltä sen jäläkeen ku Anniina oli saanu mut jollain ihimeellisellä tavalla vaihtamaan Zanzibarin paratiisisaaren rankkaan Kilimanjaron vallotukseen. Alex meinas vähän reppeillä ku siinä kateltiin mun kamppeita. Se sano, että kannattaa kysellä että oisko porukalla lainata kamppeita, sitten käyä kattoon Memorialista halavalla vaatteita ja loput sitten vuokraa mitä tarvii. Ois oikeesti tullu meleko kalliiksi jos ois joutunu vuokraan rinkasta ja kengistä lähtien kaikki. Lopulta sain Elenalta rinkan ja kahet hyvät sukat, Ansalta kengät, Annalta arskat, kuoritakin ja repun sadesuojan, Katrilta repun, ottalampun, urheiluteippiä yms. ja aurinkolasikotelon ja sitten vielä Anniinalta yhet ohkaset sukat ja noppeesti kuivuvan t-paidan. Eli viien ihanan ihimisen ansiosta säästin hirviästi rahhaa ku tarvi vuokrata ennää untuvatakki, makkuupussi, makkuualusta, sajehousut, kinttaat ja kävelysauvat. Yhteensä vuokrakamppeisiin meni noin 50 euroa. Niin ja Memorialista ostin villakaulahuivin ja ”mällihousut” eli semmoset ihanat tuulihousut joissa oli joku valakonen tahra lahkeessa… Mua ei ainakaa voinu välineurheilusta syyttää..! Joku päivä käytiin sitten kaupasta ostaan pähkinöitä ja karkkia evvääksi. Lauantaina sitten pakattiin rinkat ja soiteltiin viimeset skype-puhelut sun muut. 

Pakkausmeininkejä. Pikkunen hepuli päällä...

Päivä I Sunnuntai 13.4.2014

Machame Gate 1800m – Machame Camp 3000m, matkaa noin 10 km

Talolta lähettiin puoli kymmenen maissa kohti Machame Gatea, mistä alako patikointi sademetsän läpi Machame-reittiä pitkin. Portilla tavattiin apinoiden lisäksi muita kiipiämään lähtijöitä, kuten israelilainen pariskunta ja brittiläinen poikaporukka. Meijän seurueeseen kuulu me kaks hullua emäntää, kaks opasta, kuus kantajaa ja yks kokki. Ite tarvi kantaa vaan päiväreppua, missä oli kaks litran pulloa vettä, vaihtovaatetta, lunch box, snackseja ja mitä sinne nyt keksi haluta mukkaan. 

Sunnuntaiaamun lähtökuva.

Portilta päästiin lähteen noin klo 11.15 Alexin ja toisen oppaan, Bestin kans. Bestin oikee nimi oli muistaakseni Elijah tai jotain sinne päin. Ensimmäinen mielikuva Alexista oli hikkoileva ja puuskuttava möhömaha, jota piti aina oottaa, vaikka mentiinki tosi hittaasti eli pole pole. Toisena oppaana oli Elijah eli Besti, joka oli enemmän stereotyyppisen oppaan olonen, muttei vielä ekana päivänä kauheesti muuten tullu juteltua. Eka päivä siis mentiin sademetsän läpi, mikä oli ihan saman näköstä ku siellä päiväretkellä millä käytiin joskus aikasemmin kevväällä. Tosi kaunista ja vehreäähän siellä oli, ja maasto oli tosi iisiä. Välillä sateli vähän vettä, mutta ei ollu paha. Alex veti farkuissa satteenvarjon kans, Besti semmosen jättimäisen sadeviitan alla ja me gore texissa. Tosi hittaasti koko matka eikä oikeestaan ees hengästytty. Mukavasti meni eka nousu ja perille leiriin päästessä oli teltat ja kaikki valamiina. Kantajat on kyllä melekosia sissejä ku ne vetää ne hullujen kantamusten kans hirveetä vauhtia ylös. Ei meikästä ois, mutta onneksi ei tarvikkaa olla.

Anniina, Amppe ja Alex

Ihanan raikas ja vehreä sademetsä.

Perillä ekassa leirissä.

Ekan päivän kiipiämisessä meni vajaat kuus tuntia. Meillä oli erikseen semmonen ruokailuteltta, missä osa oppaista myös nukku. Oltiin ihan ”jipoissamme” ku heti ekana oli tarjolla teetä/kaakaota/kahvia, pop cornia ja keksejä. Illemmalla vielä sitten päivälliseksi tyhjennettiin yks kattilallinen kasviskeittoa paahtoleivän kans. Leiriin tultaessa oli sumusta ja vähän sateli, mutta illemmalla taivas oli ihan pilvetön ja täysikuu oli niin kirkas, ettei ois paljo ottalamppua ees tarvinu. 

Päivä II Maanantai 14.4.2014

Machame Camp 3000m – Shira Camp 3840m, matkaa noin 7km

Korkein kohta reitillä 4100m, lounaan jälkeen 45min aklimatisaatiolenkki à 4000 metriin ja takas alas leiriin

Aamulla herättiin suht hyvin nukkuneina aamupesuille ja aamupalalle. Oli tosi kirkasta ja nähtiin Kibo Peak meijän leiristä, ja muutenki nähtiin ympäristö ihan erilailla ku illalla, jollon oli kuitenki meleko sumusta. Oli mukava lähtä jatkaan matkaa ylöspäin. Meijän piti lähtee klo 8, mutta ku ollaan tyttöjä ja niitä pittää aina oottaa, niin lähtö veny vähän reilu puoli tuntia, hups… Mutta eipä se mittää, ku oli muutenki tulossa aika lyhkänen päivä.

Kibo Peak

Tutustuttiin ekassa leirissä taas uusiin ihmisiin. Siellä oli belgialainen armeijassa työskentelevä nuori mies, jonka oli tarkotus tulla kaverin kans, mutta tuli lopulta yksin ku sen kaveri ei saanukkaa lommaa. Se kanto ite rinkassa kaiken muun paitsi teltan, eli sillä oli pikkusen kovempi homma ku meillä kermaperseillä. Mutta se oli ite halunnu itelle ottaa tommosen haasteen, mikä on kyllä tosi hienoa. Muutenki mukava tyyppi, jonka kans tuli aina sillon tällön höpöteltyä. Sitten tutustuttiin kahteen saksalaiseen nuoreen mieheen, Marcoon ja Fabiin. Ne oli ollu Keniassa vapaaehtoistyössä ja olivat nyt tullu Tansaniaan kiipiämään Kilin ja sitten ne oli menossa safarille ja muualle lomaileen. Ne oli kans tosi mukavia ja niien kans varmaan eniten juteltiin tuon reissun aikana aina leireissä ja jos oltiin yhtä aikaa taukopaikoilla.

Meijän porukan telttoja

Noh, mutta lähettiin siis klo 8.38 ja perillä seuraavassa leirissä oltiin ennen yhtä, eli pikkusen reilu 4h kesti toisen päivän löntöstely. Oli aika kevyt päivä, vaihtelevaa maastoa ja välillä vähän haastavampaaki. Ei ollu kauheen hyvä ilima, vaan sateli välillä ja oli vähän vilposa, mutta eipä se mittää. Taas mentiin tosi pole pole, mutta silti tuli semmosta on/off päänsärkyä, mutta ei onneksi mittää äkästä. Käytiin siis yli 4000 metrissä, mikä on hyvä aklimatisaation kannalta, ja sieltä sitten tultiin kuitenki taas alaspäin eikä oltu lopulta ku 840 metriä korkiammalla ku eka yönä. Lounaaksi syötiin keittoa ja hirviät määrät spagettia kastikkeen kans ja oltiin ihan ähkyssä. Lounaan jälkeen otettiin lepiä samalla ku ooteltiin että saje vähän rauhottus, minkä jäläkeen yks kantaja/tarjoilija Samuel lähti meijän kans käymään semmosen aklimatisaatiolenkin jossai 4000 metrissä ja sitten tultiin takas leiriin. Se oli ihan mukava pikkulenkki. Oli vaan niin sumusta ettei nähäny maisemia, mutta ehittiin me ne nähä onneksi seuraavana aamuna. Illalla oli niin sumusta ettei meinannu vessaan löytää, ja takasi sai suunnistaa mölyn perusteella. Yöllä taas oli älyttömän kirkas tähtitaivas.

Alex, Besti ja mää

Besti 42 v. posettaa :D

Päivällisellä syötiin taas ittemme ähkyyn kurpitsakeitolla, riisillä, kanalla ja salaatilla. Oli kyllä taas tosi hyvät ruuat, eli tankkaaminen ei tuottanu hankaluuksia! Alex teki meille joka aamu ja ilta terveystarkastukset, missä piti antaa arvosana 1-10 omasta olosta, sanoa onko päänsärkyä/pahoinvointia/oksennusta/ruokahalua/yskää, millon on viimeks kussu ja paskonu, onko ottanu Diamoxia tai malarialääkettä, ja sitten se vielä mittas sykkeen ja happisaturaation. Myös hengitysäänet se ois kuunnellu jos se ei ois unohtanu stetareita kottiin… 

Kokki tekkee meille evästä

Anniina ja Samuel

Tytöt kilistellee :P

Päivä III Tiistai 15.4.2014

Shira Camp 3840m – Lava Tower 4530m – Barranco Camp 3950m, matkaa noin 10 km

Lähtö klo 8.30, perillä klo 14.30

Taas lähettiin puoli tuntia myöhässä, ku oli niin hienot maisemat että piti ottaa hulluna kuvia ennen ku päästiin ees aamupalalle! Aivan järettömän hienon näköstä, ja taas kerran huippu oli pikkusen lähempänä! Myös Mount Merun huippu näky. Heti ku herättiin ja lähettiin vessaan, niin kompastuin teltannaruun ja vejin naamalleen ku oli niin siistiä!!

Patikoitiin sinne 4,5 kilometriin, syötiin lounaspussit lava towerin juuressa ja pelättiin hiiriä… Mentiin jollekki kivelle istuun niien evväitten kans, niin kohta juoksi hiiri meijän luo, ja sitten se meni pois ja oliki kohta uuestaan Anniinan jalakojen juuressa ja saatiin hirviä sätky ja juostiin kauemmas siitä kiveltä ja Besti kävi pelastaan Anniinan lounaan..! :D Mää nauroin ihan hysteerisenä veet silimissä ja oppailla oli kans vissiin aika hauskaa meijän kans...

Maasto oli kolmantena päivänä taas erilaista ku aikasemmin. Aika helppoa sorapolokua, ei paha. Päänsärkyä mulla oli enemmän ku edellisenä päivänä, mutta ei taaskaa mittää älytöntä, eikä muuten ollu mittää ongelmaa. Tuo hedariki helepotti ihan kokonaan alaspäin mennessä, ja taas oli ihan erilainen maasto. Ihimeen paljo kaikkia kukkia kasvo nuinki korkeella, ja sitten siellä oli semmosia hassuja puita. Ja taas kerran huikeita maisemia. Ilma oli välillä kirkas ja välillä taas oli kylymää, satteista ja sumusta. Illalla näky leiristä Moshin valot ja Kilin huippu täysikuun valossa! Oli aika jänskä fiilis, ku oli ennää yks päivä jälellä ennen huiputusyötä, huiii! 

Päivä IV Keskiviikko 16.4.2014

Barranco Camp 3950m – Barafu Camp 4600m, matkaa noin 13km

Lähtö klo 7.30, perillä klo 14.00

Neljäntenä päivänä oli tuntia aikasempi herätys ku aiemmin, ku oli pitkä matka ja piti päästä leiriin ajoissa että ehitään hyvin nukkua huiputusyötä varten. Noh, totuttuun tapaan lähettiin kuitenki taas puoli tuntia myöhässä, hups… Vissiin tää tansanialainen huoleton elämäntapa tarttunu liikaaki…

Tuota takana näkyvää seinämää pitkin lähettiin kiipiämmään.

Tälle päivälle Alex sano, ettei kannata ottaa sauvoja käsiin vaan pakataan ne reppuun kiinni. Syyki selvis, ku lähettiin liikenteeseen ja maasto oli taas ihan erilaista. Nyt oli ihan oikeeta kiipiämistä, mikä oli ihan älyttömän siistiä!! Alkumatka mentiin vuorenjyrkännettä ylös, ja siinä ois oikeestikki ollu kepakot vaan haitolla, ku piti tarttua aina jostaki kiinni. Ja taas kerran kantajille kaikki kunnioitus, koska ne meni ne samat jyrkänteet ylös hirveitten säkkien kans!

Siellä se mun Kili-buddy kiipeilee

Tommosia hassuja puita näky tuona päivänä ihan hulluna

Anniina täyttää vesipulloa

Teeppä perässä...

Meijän sakemannikamut Fabi ja Marco

Tuolla ylyhäällä polun päässä oli meijän seuraava leiri!

Tältä päivältä on kevyesti eniten kuvia, ku oli niin hyvä keli. Eikä myöskää tarvinu ennää niin tarkkaan säästellä kameroitten pattereita huiputusta varten, ku se oli niin lähellä ja ei ollu ykskää kolmesta kamerasta vielä simahtanu. Päivän aikana mentiin ensin ylös, sitten alemmas, taas ylös, alas ja lopulta päästiin ylös leiriin. Tänä päivänä sää oli aivan mahtava! Ainoostaan lounaspaussin aikaan, ku oltiin vähän alempana, niin oli kylymä ja meinas alakaa tuhisuttaa ku paleli niin paljo. Vaikka nyt on sadekausi ja Moshissa oli satanu joka päivä tuona aikana ku oltiin tuolla, niin meillä oli kyllä kelit kohillaan suurimman osan ajasta, koska oltiin niien sadepilvien yläpuolella. Hähää! :P

Tytöt pöllöttää

Tuolla kaukana näkkyy Mount Merun huippu

Belgialainen ja sen opas

Leirissä oli taas kaikki valamiina, aurinko paisto tosi lämpimästi ja poltin tietenki naaman, korvanlehet ja kaulan… Meijän teltan ympärillä oikeen kuhisi hiiriä, aargh! Istuskeltiin ulukona kivillä ja katottiin että perhana, tuossahan pyörii kokoajan hiiriä. Mää en siedä kyseisiä elukoita yhtää, ja ällötti ku ne pyöri siinä koko ajan. Vähän väliä saatiin kauheita kohtauksia niien kans. Esimerkiksi ku niitä hipsi ruokailutelttaan meitä häirittemmään, niin alettiin neitimäisesti kiljua ja juostiin teltasta ulos. Hyvä ku ei kaajettu meijän retkipöytää siinä samalla. Mulla valu joka kerta kyyneleet silimistä vaikken tienny pitäskö itkiä vai nauraa, ku Anniina sai niin huvittavia sätkyjä niistä. :D Ja taas oli ihimisillä  hauskaa…

Mr. Mouse

Mää otin kuvan ku Anniina otti kuvvaa...

Ku katto sitä huippua siinä jonku matkan päässä, niin tuntu ihan uskomattomalta, että kuuen tunnin hittaalla patikoimisella saattais päästä sinne. Se tuntu edelleen niin kaukaselta siltiki, vaikka se oliki tullu joka päivä lähemmäs ja lähemmäs.

Meijän leiri ja takana Uhuru Peak mihin ois yöllä tarkotus tarpoa...

Oltiin ihan sairaan väsyneitä päivällisen jäläkeen, mutta oli jotenki niin täpinöissään, ettei meinannu saaha unta ku jänskätti. Nukuttiin me varmaan 2-3h ennen ku piti yheltätoista herätä laittaan kamppeet valamiiksi ja juomaan teetä ja syömään pahoja keksejä. Ensimmäinen kerta vähään aikaan ku tämmöselle sokerihiirelle ei maistunu mikkää makia. Syötiin vähän pähkinöitä ja laitettiin teehen hulluna sokeria että saahaan energiaa. Ja saatiin me parit keksit alas. 

Päivä V Torstai 17.4.2014

Barafu Camp 4600m – Uhuru Peak 5985m – Barafu Camp – Mweka Camp 3100m, matkaa noin 18 km

Lähtö huipulle klo 00.00, huipulla klo 6.15, takas Barafulla klo 09.00, lähtö Mwekalle klo 11.10, perillä Mwekassa klo 15.00

Ihan järkyttävän raskas päivä, ei voi muuta sanoa. Tiesin jo sillon, että tästä nauttii vasta jäläkeenpäin ku tietää että sen on teheny, mutta ei siitä sillä hetkellä voinu juurikaa nauttia. Hyvä ku ees muistaa jotaki. Mää ite asiassa näin unta ehkä toisena yönä tolla reissulla, että oltiin jo talolla takasi eikä muistettu että oltiinko me päästy huipulle vai ei. :D Kyllä mää nyt muistan sentään siellä käyneeni, ja myös se olotila ja väsymys on hyvin muistissa. Mutta tulipahan huiputettua! Ei tarvi mennä takasi, vaan voi miettiä mihin sitä raahautuis seuraavaksi..!

Lähettiin siis puoliltaöin käppäilemään löysät housuissa vuorenrinnettä ylöspäin. Lähettiin kaikki aikalailla yhtä aikaa, eli meitä oli siis oppaiden lisäksi me kaks, saksalaiset, belgialainen, britit ja israelilainen nainen.  Se israelilainen mies oli joutunu palaamaan toka leiristä alas, ku sillä oli tullu verenpaineen kans jotaki häikkää. Se meijän ”kiipeäminen” muistutti enemmänki zombikävelyä. Pimiässä mennee letka ihimisiä ihan hilijaa ottalamppujen valossa ja tuijottaa maahan tyhjällä katseella, niin ei siinä voi paljo muutakaa tulla mieleen. Ylempänä taas tuntu että kaikki on jottai juoppoja jotka menee katkokävelyä etteenpäin hittaasti mutta epävarmasti.

Yöllinen teehetki

Yöllä oli tosi kylymä ja kova tuuli ku lähettiin, ja eipä se siitä palijo helepottanukkaa missää vaiheessa. Anniinalla tuli kauhia väsy jo kahen tunnin jäläkeen. Se oli varmaan hapenpuutteesta, koska ku Alex mittas siltä saturaation, niin se oli just ja just päälle 70 %, ku leirissä se oli ollu illalla vielä kuitenki 89 %. Ei sillä mittää hengitysvaikeuden tunnetta ollu eikä päänsärkyä, niin ei sille tarvinu lisähappeakaa antaa, niin jatkettiin vaan eteenpäin. Mulla alko tulla 4-4,5 tunnin kohalla kans ihan hirviä väsy, ku siihen asti oli säästyny sillä että pohkeet, niska ja hartiat oli kippeenä. Sitten alko tulla myös pikkusen päänsärkyä, mutta ei vieläkää mittää kummosta. Muuten tuntu kyllä että kaikki on paskaa perseestä, mitä hittoa me ollaan lähetty johonki Kilille ja ollaanpa idiootteja… :D Tossa vaiheessa löin aina kepit vähän etteenpäin tavotteeksi, että mihin pittää taas seuraavat askeleet saaha. Ja niinku Anniina sano, että ”vasen—oikee—sisäänhengitys—uloshengitys”, ja mentiin oikeesti tosi tosi hittaasti ja piettiin hengähystaukoja, vaikkei ees hengästytty. Aikasemmin oli tunnit kulunu tosi noppeesti, mutta ei tuollon! Muistin, että Stella Pointille asti se on raskasta ja jyrkkää nousua, minkä jäläkeen helepottaa, mutta ei nyt tietenkää ollu mittää hajua missä vaiheessa sen Stella Pointin pitäs tulla. Sitten ku puoli kuuen maissa eli 5,5h kiipeemisen jäläkeen oltiin vihdoinki Stella Pointilla, Besti läimäs mua selekään ja onnitteli että oot jo täällä asti, tästä mennee enää noin 45 minuuttia huipulle, niin meinas itku päästä! Mutta siinä vaiheessa tiesin myös että perkele mehän mennään sinne ylös asti. Otettiin hörpyt vettä kallion vieressä tuulelta suojassa ja lähettiin jatkaan matkaa. Anniina oli jo ihan sairaan väsyny, se oli oksentanu jo kerran ja näytti että se kuukahtaa millon tahansa. Sanoin sille että nyt me vaikka kontataan sinne ku ollaan näin lähellä jo. Kohta se oksensi taas, mutta sen jäläkeen sillä taas helepotti olo vähäksi aikaa. Vähän ennen huippua tuli belgialainen jo alaspäin vastaan ja mää muistan aina ne sen silmät ku se oli niin ilonen vaikka oliki samalla ihan poikki! Se sano että ootte ihan kohta siellä ja tsemppas jatkaan loppuun asti. Kohta tuli myös Marco ja Fabi vastaan ja onniteltiin niitä ja neki lupas että ei oo ennää pitkästi. Myös israelilainen tuli vastaan, ja britit meni meijän eellä vielä ylöspäin. Yhtäkkiä se kyltti kökötti siellä eessä ja oppaat rupes onnitteleen ja Anniina suunnilleen kirmasi ylös. Mää hoipertelin niinku kolomen promillen kännissä välillä vähän sivulle ja välillä muodon vuoksi vähän etteenki päin, halattiin Anniinan kans ja olo oli samalla niin väsyny ettei mittää järkiä, mutta samalla oli aivan huikeen hieno fiilis että perhana mehän ollaan Kilimanjaron huipulla 5895 metrin korkeuessa!!! Ei oltu siellä ku varmaan kymmenen minnuuttia, ku siellä oli niin kylymä viima ja tuiskutti silleen ettei nähäny maisemiakaa. Ehittiin me siinä vähän vielä tuuletella, otettiin kuvat ja lähettiin hiihteleen alaspäin. Mutta tulipahan huiputettua. ;)

Awuhuu!!!

Huipulla tuulee mutta sinne mentiin

Yritän näyttää peukkua...

Alaspäin puottelu tuntu mun polovilla paljo pahemmalta ku ylöspäin kiipeeminen, mutta jotenki kummasti me päästiin sitte 2,5 tunnin kärsimisen jäläkeen takas leiriin. Se tuntu kyllä ettei se lopu koskaa, eikä ois voinu olla väsyneempi! Kysyin Alexilta, että saahaanko nyt nukkua vaikka tunti, niin se lupas ottaa unet ennen ku on syönti ja lähetään jatkaan vielä alaspäin. Käytiin vessassa, juotiin vettä ja kuvattiin kameralla sekava videotervehdys, mistä ei kyllä nyt laajempaan levitykseen oo, koska se on niin nolo ku olla ja voi… :D Oltiin niin väsyneitä ja aivan sekasi, niinku ois just vejetty litra viinaa tyhyjään mahhaan. :D Tehtiin myös yöllä ennen lähtöä samanlainen, mutta se ei oo lähellekkää yhtä hauska, ku ollaan suht terveen olosia. Tossa toisessa molemmat pitelee ottaa ku on niin hirviä päänsärkyki. Noh, onpahan joku pätkä mitä kattoa ku tullee Anniinaa ikävä! :P

Tää on se todellinen olotila takas leiriin laahustaessa

Siellä se leiri vihdoinki näkkyy!

Siinä sitte kerettiin lopulta nukkua ehkä puoli tuntia ennen ku Samuel rupes huuteleen että täällä ois lounas katettu. Syötiin siinä huonolla ruokahalulla hirviässä hedarissa vähän keittoa ja mietittiin että nyt ei jaksais kyllä ees reagoida vaikka hiiret hyppis pöyällä. Onneks niitä ei sillä kertaa tullu siihen pyörimään, ku ei oikeesti tienny mitä ois tapahtunu ku oltiin niin seipäässä. :D Saksalaiset kävi siinä sannoon meille heipat, ku ne oli menossa suorilla alas asti eikä aikoneet jäähä ennää seuraavalle leirille yöksi. Ei vissiin ketkää muut jääny sinne ku me ja israelilainen. Ei me oltais jaksettu ennää askeltakaa alemmas siltä viimesestä leiristä. Ei ois kiinnostanu tuoltakaa Barafusta lähtä mihinkää, mutta oli parempi mennä alemmas, niin loppu samalla se päänsärkyki. Oppaat sano että siinä laskeutumisessa mennee semmonen 2-3h, mutta me mentiin niin hittaasti että meillä meni melekeen 4h. Tuntu ettei se leiri tuu ikinä. Mentiin semmosta mutkasta kivikkopolokua ja viimenen tunti ootettiin joka mutkan takana että joko nyt näkys leiri, mutta ei se tahtonu tulla koskaa vastaan. Lopulta ku päästiin leiriin, niin joka paikka oli kippee ja oli hirviä näläkä. Käytiin laittaan taas nimmarit kirjaan ja päästiin teelle ja poppareille taas. Otettiin sen jäläkeen päikkärit päivällistä ootellessa. Päivällisellä tehtiin viimenen terveystarkastus, sovittiin seuraavan päivän aikataulut ja mentiin jo seittemältä nukkumaan. Tuossa vaiheessa alako jo tuntua taas että olihan tää loppujen lopuksi ihan kivvaa hommaa. Ja en oo muuten pitkään aikaan nukkunu niin hyvin ku tuollon! 

Tuommosilla kärryillä pääsee väsähtäneet körötteleen alas...

Tämmöstä maastoa oli Mweka Campiin mennessä

Viimesessä leirissä oli pitkästä aikaa länkkärivessa!
Tosi houkutteleva sellanen...

Päivä VI Perjantai 18.4.2014

Mweka Camp 3100m – Mweka Gate 1500m, matkaa noin 10km

Viimenen ehtoollinen

Viimesenä aamuna herättiin ihan uusina ihimisinä 11 tunnin yöunien jäläkeen. Tehtiin aamupesut, syötiin aamupala, pakattiin kamat ja oltiin ekkaa kertaa valamiita lähteen tasan siihen aikaan ku oltiin sovittu, eli klo 07.00! Onhan se hyvä että ees viimesenä aamuna pääsee tuohonki tavotteeseen.

Taas tarvottiin sademetsän läpi ja otettiin paljo kuvia. Nähtiin jottai ihimeapinoita, joilla oli tuuhee valakonen häntä! Tuolla oli jo paljo helepompi maasto ku edellisen päivän laskeutumisissa, niin päästiin noppeesti alas, eikä kauheesti sattunu poloviinkaa ennää, vaikka oli kyllä lihakset ihan junttarassa. Oli ihan kiva ilima, tai ainakaa ei satanu vettä. Oltiin jo kymmenen maissa portilla kirjottelemassa viimesen kerran nimet kirjoihin ja hyvällä fiiliksellä lähettiin ajeleen takas kottiin. Huippu reissu takana, ja mää ainaki tunsin jaloissani että jotaki oli tullu tehtyä! Mulla oli joka päivä sykemittari päällä ku kiivettiin, ja koko reissun aikana patikoitiin siis  tasan 36 tuntia ja mulla kulu kaloreita yhteensä 16854 kcal. Tulipahan liikuskeltua. Sykelukemia en jaksa tähän alakaa luetteleen, mutta ne oli yllättävän maltillisia, eli oikeesti mentiin pole pole koko reissu! 

Serkkupoka

Kohta portilla, aaaah!!

Talolle päästyä saatiin Alexilta diplomit, otettiin viimeset kuvat ja luvattiin lähettää sille sähköpostiin kuvia tuolta reissulta. Sai kyllä olla ihan pähkinöissään ja jipoissaan ja kaikkee mahollista tuon jäläkeen! Jaloissa kyllä tuntu että on jotaki teheny, mutta hyvin ne palautu ihan parissa päivässä. Oli vaan perjantaina aika kankeeta meininkiä ku mää lähin "nopiasti" hakemaan jotaki jostaki... 

Ryytyneet emännät ja freshit isännät

Mutta kertakaikkiaan ja kaikenkaikkiaan ihan hillitön reissu, musta tuli nyt vuorikiipeilijä, seven summits here I come! ;D Tai no ehkä jatketaan ihan vaan ruskaretkellä, mutta kuitenki. Kiitos hei.

-Amppe-